Kellsin kirjan khii-roo -sivu

Pari viikkoa sitten juhlittiin kirjan julkkareita, kun kollegoideni Alexandra Bergholmin ja Riku Hämäläisen toimittama teos Katse pyhään: Näkökulmia uskonnon aineellisuuteen ilmestyi osuuskunta Partuunan kustantamana. Teos sai alkunsa joitakin vuosia sitten Helsingin yliopiston Uskontotieteen oppiaineessa järjestetystä luentokurssista, jossa eri luennoitsijat esittelivät uskonnon aineellista ulottuvuutta erilaisten esineiden tai kuvien kautta. Oma kontribuutioni luentosarjaan ja nyt julkaistuun teokseen koskee Kellsin kirjaa, jota esittelin jo aiemmasta kirjoituksessani. Tällä kertaa aion keskittyä Kellsin kirjan ehkä kuuluisimpaan sivuun, jota koristavat niin sanottu Kristus-monogrammi, jossa yhdistyvät kreikan kirjaimet khii ja rhoo eli Kristuksen nimen kaksi ensimäistä kirjainta muotoon ☧.

 

Book_of_Kells_chirho

Kellsin kirjan khii-roo -sivu. Kuva: Wikimedia commons

Khii-roo on vanha kristillinen symboli, joka ei ole ainoastaan kätevä lyhenne Kristuksen nimelle vaan symboloi häntä kokonaisuudessaan. Kellsin kirjassa tämän symbolin käyttö liittää sen osaksi laajempaa kristillistä jatkumoa antaen sille kuitenkin samalla omaperäisen kelttiläiseen taiteeseen viittaavan muodon. Yleensä kirjaimet esitetään päällekkäin monogrammina, mutta Kellsin kirjassa kirjaimet on eroteltu toisistaan.

Kellsin kirjan khii-roo sivu sisältää Matteuksen evankeliumin jakeen 1:18 alun ”Jeesuksen Kristuksen syntymä ” eli Christi autem generatio.  Tämä jae oikeastaan aloittaa Matteuksen evankeliumin varsinaisen tekstin, koska evankeliumin alkuosa sisältää vain Jeesuksen sukuluettelon. Tämän vuosi tämän jakeen alku on saanut osakseen koko sivun täyttävän koristelun osoittamaan evankeliumin tekstin alkua. Sivun täyttää suurikokoinen X:n näköinen khii-kirjain, jonka toinen alasakara on venytetty. Khiin alla on P:tä muistuttava rhoo-kirjain, jonka kiemuran kärki on koristeltu ihmisen päällä. Rhoo kietoutuu I:n näköisen ioota-kirjaimen ympärille. Näiden alla voi pienellä erottaa h:n näköisen lyhenteen, joka tarkoittaa sanaa autem, ”siksi, sen vuoksi” ja sanan generatio. Kyseinen jae kertoo Jeesuksen Kristuksen syntymästä ihmiseksi ja sen vuoksi sillä on suuri symbolinen merkitys. Johanneksen evankeliumi alkaa jakeessa 1:1 sanoista ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” ja jatkuu jakeessa 1:14 kertoen ” Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.” Kristus on siis Sana, joka tuli lihaksi ja siten khii-roo kirjoitettuna eläimen nahasta valmistetulle pergamentille symboloi tätä tapahtumaa.

Koristelussaan Kellsin kirja ei ole täysin ainutlaatuinen, vaan sen khii-roo -sivua voi verrata hieman vanhemman 700-luvun alkupuolella kopioidun Lindisfarnen evankeliumikirjan saman jakeen koristeluun. Myös Lindisfarnen kirjan tyyli edustaa vahvaa kelttiläistä vaikutusta siitä huolimatta, että se on kirjoitettu Pohjois-Englannissa.

LindisfarneFol27rIncipitMatt

Lindisfarnen evankeliumien jae Matteus 1:18.

Kuva: Wikimedia commons

Kellsin kirjassa jakeen koristelu on viety äärimmilleen ja sivun teksin muodostamien kirjainten lisäksi kaikki niiden ympärille jäävä tila on koristeltu yksityiskohtaisin kuvioin. Abstraktien kuvioiden seassa voi erottaa enkeli- ja ihmishahmoja sekä eläinkunnan edustajia. Sivun vasemmassa yläkulmassa khii-kirjaimen kaarevan sakaran muodostaman ympyrän sisällä erottuu kaksi yö- tai koiperhosta, joiden välissä on timantinmuotoinen vinoneliö.

chi_rho_moth (1)

Sivun alalaidassa khii-kirjaimen vasemman alasakaran vierellä on kaksi hiirtä suussaan pyöreä esine. Hiirten vieressä vartioi kaksi kissaa, joilla puolestaan on vielä toise hiiret selässään. Tämän eläinrykelmän oikealla puolella, suoraan ioota-kirjaimen alla erottuu jonkinlainen musta eläinhahmo, jolla on suussaan kala. Useimmiten tämän eläimen on tulkittu esittävän saukkoa.

Chi-Rho-page-Cats-mice-otter-Sullivan

Khii-roo -sivulta löytyvien eläinten voidaan tulkita edustavan kolmea eri elementtiä: perhoset ilmaa, kissat ja hiiret maata ja saukko kala suussaan vettä. Se, että kaikilla eläimillä on jotain suussaan ohjaa lisäksi ajatukset kohti ehtoollista. Hiirten kohdalla symboliikka on kaikkein selvin: hiirten välissä oleva pyöreä esine edustaa ehtoollisleipää. Pyöreä esine voi samanaikaisesti symboloida myös kuuta, koska antiikista keskiajalla periytyneen luonnontieteellisen tietämyksen mukaan hiiren maksa kasvoi suuremmaksi täysikuun aikaan ja vastaavasti kutistui uuden kuun alussa. Siten keskiajan eläinkirjoissa hiiri saatettiin esittää pyöreä kuuta esittävä esine suussaan. Kirkkoisät puolestaan ymmärsivät kasvavan ja kutistuvan kuun symboloivan Kristuksen inkarnaatiota, kuolemaa ja ylösnousemusta, joten sekä kuun että ehtoollisleivän hiirten suussa voidaan tulkita viittaavan samaan asiaan.

Saukon suussa oleva kala puolestaan ohjaa samoin ajatukset Kristukseen ja ehtoolliseen, koska kala esiintyy Kristyksen symbolina jo varhaiskristillisellä kaudella. Saukko puolestaan esiintyy useissa irlantilaisissa keskiaikaisissa pyhimyselämäkerroissa pyhimysten apurina, joka heijastaa sitä kuinka koko luomakunta on Jumalan tahdon alainen ja jopa eläimet tunnistavat pyhimyksen pyhyyden. Pyhän Coemgenin iirinkielisessä pyhimyselämäkerrassa saukko esimerkiksi pelastaa pyhimyksen järveen pudonneen kirjan ja tuo päivättäin lohen luostarin väelle kunnes aistii erään munkin suunnittelevan hanskojen valmistamista saukon nahasta. Tällaisten eläintarinoiden esikuvat löytyvät Egyptin erämaaisistä ja -äideistä kerrotuista tarinoissa, joissa eläimet ja linnut tuovat ruokaa ja auttavat erakoita.

Khii-roo -sivun yläreunassa perhosten alapuolella oleva enkeli ohjaa heti ajatukset taivaaseen. Keskiajallan perhoset esitettiin usein ylösnousemuksen symboleina, koska ne muuttavat muotoaan toukasta perhoseksi. Perhosten välissä olevan liilan vinoneliön voi puolestaan ymmärtää koteloksi, josta ne ovat kuoriutuneet. Siten myös sen voidaan nähdä edustavan Kristuksen ruumista, jonka nauttimisen kautta uskovat syntyvät ehtoollisella uudelleen.

Khii-roo -sivun eläimet eivät siis ole sattumanvaraisia koristeita, vaan ne sisältävät hyvin hienovaraista kristillistä symboliikkaa. Asioihin vihkiytyneen katsojaan ajatukset ohjautuvat kuvia katsomalla ehtoolliseen, Kristuksen inkarnaatioon ja taivaaseen nousseen Kristuksen ruumiin uudesti synnyttävään voimaan.

 

Mainokset
Kategoria(t): Eläimet, Kelttiläinen taide | Avainsanat: | Kommentoi

Esineellinen kosketus pyhään keskiajan Irlannista

Kävin kesällä perheen kanssa Irlannissa lomalla ja Dublinissa vierailimme Irlannin kansallismuseon arkeologisessa osassa kaupungin keskustassa. Yksi museon kuuluisimmista esineistä on niin kutsuttu Ardagh’n malja eli hopeinen ehtoollismalja 700-luvulta. Se on myös hyvä esimerkki varhaiskeskiajan irlantilaisesta hienosta metallityöstä ja siitä kuinka kauniita keskiaikaiset käyttöesineet voivat olla. Ehtoollismalja on tietenkin myös julkisesti esillä oleva statusesine, jonka arvokkaat materiaalit ja runsas koristelu julistivat kirkon vaurautta ja valtaa.

Ardagh’n malja. Kuva: Katja Ritari

Muodoltaan malja muistuttaa roomalaisajan astioita, mutta sen koristelu on selkeästi irlantilainen. Sen ulkopuoli on koristeltu kultaisella filigraanityöllä, lasilla, meripihkalla ja emalikoristeilla. Jopa maljan pohja on koristeltu ja pohjaan on istutettu vuorikristalli, joka on tullut näkyviin kun pappi on nostanut maljaa alttarilla ehtoollisrituaalin aikana. Maljassa on monimutkaisia eläinkuvioita ja siihen on kaiverrettu 12 apostolin nimet. Arvokkaat materiaali ja koristelun yksityiskohdat kertovat niistä resursseista, joita kirkolla oli käytettävissään sekä ehtoollisen merkityksestä osana kirkollisia rituaaleja.

Kuva: Wikipedia commons

Malja löytyi kiven alle piilotettuna vuonna 1868 Ardagh’n läheltä Limerickin kreivikunnassa, kun kaksi poikaa oli kaivamassa perunoita maasta. Samassa kätkössä oli myös toinen paljon yksinkertaisempi pronssinen malja ja neljä hopeista rintaneulaa. Ne on todennäköisesti piilotettu turvaan viikingeiltä ja unohdettu piiloonsa. Ardagh’n maljan lisäksi samalta ajalta on säilynyt myös toinen näyttävä ehtoollismalja, joka tunnetaan löytöpaikkansa mukaan Derryflananin maljana. Samasta vuonna 1980 löydetystä kätköstä Derryflananista Tipperaryn maakunnasta löytyi myös muita ehtoolliseen käytettäviä astioita, kuten hieno lautanen, jolla ehtoollisleipää pidettiin sen siunaamiseen aikana. Nämäkin esineet ovat nähtävissä Irlannin kansallismuseossa.

Derryflananin malja. Kuva: Katja Ritari

Derryflananin ehtoollislautanen. Kuva: Katja Ritari

1100-luvun puolivälissä kirjoitetussa iirinkielisessä Columban pyhimyselämäkerrassa, Betha Coluim Cille, kerrotaan kuinka Columba oli nuorena opiskelemassa Pyhän Mo Bíin luona Glasnevinissa, kun siellä rakennettiin uutta suurta kirkkoa. Luostarissa opiskelleet nuoret pyhimykset ryhtyivät pohtimaan millä haluaisivat, että uusi kirkko täytetään. Ciarán halusi täyttää sen papeilla, jotka harjoittaisivat siellä Jumalan palvelemista liturgian kautta. Cainnech halusi täyttää kirkon kirjoilla, jotka palvelisivat oikeamielisiä. Comgall halusi täyttää sen vaivoilla ja taudeilla, jotka koettelisivat hänen ruumistaan vapaaehtoisena katumusharjoituksena.  Columba puolestaan halusi täyttää kirkon kullalla ja hopealla, joilla koristeltaisiin pyhiä esineitä. Nykynäkökulmasta Columban valinta ei ehkä vaikuta erityisen hartaalta, mutta keskiaikaisessa kontekstissa kirkon runsaan koristelun voidaan ajatella heijastavan taivaan valtakunnan kirkkautta ja koreutta ja siten se ohjaa katsojan ajatukset pois tästä maailmasta kohti jumalan todellisuutta. Johanneksen Ilmestyksen luvussa 21 kuvataan uutta Jerusalemia, jonka muurit ovat jaspiskiveä ja seinät kultaa, joka on kauttaaltaan koristeltu jalokivillä. Tämä oli se loisto, jota pyrittiin jäljittelemään kirkkojen ja pyhien esineiden koristelulla. Sen vuoksi Ardagh’n maljan kaltaiset upeat kirkolliset esineet eivät olleet vain käyttö- , taide- tai statusesineitä, vaan niiden koristelu palveli myös korkeampaa hengellistä tarkoitusta. Varsinkin keskiajan maailmassa, jossa tavallisten ihmisten elämässä heitä ympäröivät rakennukset ja esineet ovat olleet hyvin yksinkertaisia, kirkon loiston on täytynyt tuntua sitäkin ihmeellisemmältä. Tietenkin tavallisen maalaiskirkon ehtoollisastiat ovat todennäköisesti olleet paljon vaatimattomampia, mutta niidenkin tarkoitus on tarjota kosketus pyhään jumalalliseen todellisuuteen.

 

Kategoria(t): Kelttiläinen taide, Matkailu Irlannissa, Museot, Pyhä Columba | Avainsanat: , | Kommentoi

Columbanus, järkähtämätön irlantilainen Manner-Euroopassa

Varhaiskeskiajan irlantilaisten kirkonmiesten vaikutus ei rajoittunut ainoastaan Irlantiin tai sen lähialueille, vaan heitä kuljeksi ympäri Eurooppaa. Irlantilaisten munkkien toiminnan taustalla vaikutti ajatus elämän mittaisesta pyhiinvaelluksesta ja oman alueen ja sen turvan jättämisestä eräänlaisena vapaaehtoisen katumusharjoituksen ja askeesin muotona. Tunnetuin näistä irlantilaisista pyhiinvaeltajista oli Pyhä Columbanus, vuonna 615 kuollut nykyisen Ranskan ja Italian alueilla sijaitsevien Luxeuil’n ja Bobbion luostarien perustaja.

Saint_Columbanus_window_at_Abbey_of_Bobbio

Columbanuksen kuva Bobbion luostarin ikkunassa.

Kuva: Wikimedia commons

Columbanus on siitä harvinainen varhaiskeskiaikainen kirkonmies, että meille on säilynyt suuri määrä hänen omia kirjoituksiaan. Columbanukseltä on säilynyt 13 saarnaa, useita kirjeita, runoutta, kaksi luostarisääntöä ja penitentiaali eli papeille suunnattu opas katumusharjoitusten määräämiseen. Columbanusta on usein pidetty lähetyssaarnaajana, mutta hänen motivaationsa kotiseutujensa jättämiseen liittyi todennäköisesti enemmän juuri ajatukseen elämänmittaisesta pyhiinvaelluksesta kuin varsinaiseen lähetystyöhön. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö hänen perustamistaan luostareista käsin olisi pyritty käännyttämään ympäröivän maaseudun pakanoita.

Ajatus elämänmittaisesta pyhiinvaelluksesta tiiviistyy erinomaisesti juuri Columbanuksen saarnoissa. Ne on suunnattu hänen luostareidensa väelle ja hän kehottaa siinä munkkeja omaksumaan pyhiinvaeltajan asenteen ja suhtautumaan elämään vaelluksena, jonka aikana vaeltajan on muistettava pitää vaelluksensa pää mielessään ja olla kiintymättä liikaa matkan varrella vastaan tuleviin asioihin. Columbanus ei suinkaan kehota munkkejaan ryhtymään seuraamaan hänen omaa esimerkkiään ja lähtemään vaeltelemaan ympäri Eurooppaa, vaan ajatuksena on omaksua oikeanlainen asenne tätä maallista maailmaa kohtaan. Munkkien tulisi siis muistaa, että tämä maailma on vain väliaikaista ja vasta matkan päässä odottaa heidän oikea kotimaansa ja kohtaaminen Jumalan todellisen ja pysyvän todellisuuden kanssa. Siten tämä elämä on vain ”tie elämään, ei elämä itse” kuten Columbanus kirjoittaa viidennessä saarnassaan.

Sligo_Cathedral_of_the_Immaculate_Conception_Ambulatory_Window_02_Columbanus_2013_09_14

Columbanuksen kuva Sligon katedraalin ikkunassa Irlannissa.

Kuva: Wikimedia commons

Columbanuksen kirjeistä saa hyvän kuvan hänen persoonastaan. Columbanus kirjoitti mm. Paavi Gregorius Suurelle ja Paavi Bonifatius IV:lle, sekä kirkolliskokoukseen kokoontuneille ranskalaisille kirkonmiehille. Kirjeidensä perusteella Columbanus ei tuntenut minkäänlaista alemmuutta sen vuoksi, että oli kotoisin kristikunnan kaukaisimmalta laidalta, sillä hän ei epäröinyt ohjeistaa edes paavia siitä miten tämän tulisi toimia. Kirjeissään Columbanus puolustaa omia irlantilaisia tapojaan ranskalaisten kirkonmiesten kritiikkiä vastaan. Yksi suuri kiistan aihe Columbanuksen aikana oli pääsiäisen ajankohdan oikeaoppisen laskemisen tapa, jossa irlantilaiset yleisesti seurasivat eri laskukaavaa kuin muut. Columbanuksen kirjeiden perusteella voi ymmärtää miksi tämä joutui kiistoihin sekä paikallisen kirkollisen että maallisen eliitin kanssa. Columbanus näyttää olleen haluton tekemään kompromisseja, eikä hänen ajamansa tiukan askeettinen elämä ollut varmasti kaikkien mieleen. Columbanus esimerkiksi paheksui julkisesti paikallisten kirkollisten johtomiesten maallistunutta elämäntapaa. Lisäksi hän suututti kuninkaallisen suosijansa Frankiassa, Kuningas Theuderic II:n, kieltäytymällä siunaamasta tämän aviotonta poikaa kuninkaan vaimon Ermenbergin ollessa kyvytön saamaan lapsia. Suututettuaan tukijansa Columbanusta oltiin jo karkottamassa ja laivaamassa väkisin takaisin Irlantiin, mutta hän onnistui vapautumaan ja katsoi parhaaksi vaihtaa maisemaa päätyen Alppien eteläpuolella nykyiseen Pohjoi-Italiaan. Sinne Columbanus perusti kuuluisimman luostarinsa, Bobbion, josta tuli yksi keskiajan merkittävimmistä kirjallisista keskuksista. Luostaritoiminta Bobbiossa jatkui aina vuoteen 1803 saakka. Yksi Columbanuksen irlantilaisista seuraajista nimeltään Gallus puolestaan jäi matkan varrelle ja perusti erakkomajansa nykyisen Sveitsin alueelle. Noin sata vuotta myöhemmin hänen reliikkiensa paikalle perustettiin St Gallenin luostari, josta tuli yksi keskiajan johtavista benediktiiniluostareista ja myöskin merkittävä kirjallinen keskus.

Kategoria(t): Asketismi, Irlantilaiset Manner-Euroopassa, luostarihengellisyys, Luostarit, Pyhä Columbanus, Pyhiinvaellus, Pyhimykset | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Pyhä Patrick, Irlannin kansallispyhimys

Tänään 17.3. on taas Patrickin päivä, jota juhlitaan ympäri maailman irlantilaisten ja irlantilaista sukujuurta olevien omana juhlapäivänä. Mutta miksi juuri Patrickin päivästä on tullut Irlannin kansallispäivä, jota juhlitaan ympäri maailman? Tästä voimme kiittää Patrickin pyhimyselämäkertojen kirjoittajia 600-luvulla eläneitä Muirchúa ja Tírechánia sekä heidän seuraajiaan. Muirchún ja Tírechánin latinaksi kirjoittamat pyhimyselämäkerrat kuuluvat varhaisimpiin meille säilyneisiin Irlannissa kirjoitettuihin pyhimyksiä käsitteleviin teksteihin. Näiden ohella myös naispyhimys Brigitistä ja Ionan luostarin perustajasta Columbasta on olemassa samoihin aikoihin laaditut latinankieliset pyhimyselämäkerrat. Iirin kielellä pyimyselämäkertoja ruvettiin kirjoittamaan 800-luvun lopulla ja niistä varhaisin on Patrickista kertova niin kutsuttu kolmiosainen pyhimyselämäkerta eli Vita Tripartita, joka on kirjoitettu osittain latinaksi ja osittain iiriksi.

Pyhimyselämäkertoja kirjoitettiin pyhimyksen maineen levittämiseksi eli niiden tarkoitus oli vakuuttaa yleisö päähenkilönsä pyhyydestä. Tällä tavoin saatettiin kasvattaa pyhimyksen muistoa vaalivan kirkon mainetta ja kunniaa ja tavoitella sekä poliittista valtaa että taloudellista vaurautta. Kirkko, jossa pyhimyksen hauta oli, toimi yleensä kultin keskuksena, johon houkuteltiin pyhiinvaeltajia vierailemaan pyhimyksen ihmeitä tekevien pyhäinjäännösten luona. Patrickin kultti on sikäli poikkeustapaus, että Patrickin hauta ei ole hänen pääkirkossaan nykyisessä Pohjois-Irlannissa sijaitsevassa Armagh’ssa vaan Downpatrickissa. Pyhimyselämäkerrassaan Muirchú selittää Patrickin hautapaikkaa enkelin lupauksella, että Jumala täyttää Patrickin neljä toivetta, jos tämä suostuu palamaan ennen kuolemaansa Saulin luostariin sen sijaan että jatkaisi matkaansa Armagh’iin. Lisäksi Patrickin kuoltua enkeli neuvoi, että kaksi kouluttamatonta härkää olisi valjastettava ruumisvankkureiden eteen ja pyhimys olisi haudattava sinne, minne härät pysähtyisivät. Myös Suomen Pyhästä Henrikistä on kerrottu joskus samanlaista tarinaa, mikä kuvaa hyvin kuinka pyhimyksistä kertovissa legendoissa on kierrätetty samanlaista kuvastoa uudestaan ja uudestaan. Pyhimysten ei siten keskiajalla odotettukaan olevan ainutkertaisia ja yksilöllisiä, vaan juuri toistamalla samanlaisia ihmetekoja kuin muutkin he todistivat kuuluvansa pyhimysten joukkoon. Pyhimyselämäkerroissa tärkeää oli imitatio Christi, Kristuksen jäljittely, eli pyhimykset seuraavat sekä Uudessa Testamentissa kuvattujen Jeesuksen tekojen että aiempien pyhimyksien antamia malleja. Tämä jäljittely saattoi tapahtua sekä erittäin hurskaan ja myöhemmin muiden pyhimyksenä kunnioittavan henkilön todellisessa elämässä hänen samaistuessaan aiempien pyhimysten malliin, että kirjallisella tasolla pyhimyksen elämästä kirjoitettaessa.

Saint_Patrick's_grave_Downpatrick

Kuvassa Pyhän Patrickin väitetty hautapaikka Downpatrickissä Pohjois-Irlannissa.

Kuva: Wikimedia commons

Muirchún ja Tírechánin teoksilla oli keskeinen rooli Patrickin kultin kasvattamisessa. He kuvaavat Patrickia Irlannin kansallispyhimyksenä, jonka ansiota kristinuskon tulo saarelle oli. Todellisuudessa Irlannissa oli kristittyjä jo ennen Patrickin tuloa 400-luvulla ja lisäksi hän tuskin oli ainoa kristinuskon levittämisen parissa siellä työskennellyt. Patrickin työ lienee keskittynyt pääasiassa saaren pohjoisosiin, joissa tieto kristinuskosta oli todennäköisesti vähäisempää. Patrick itse oli kotoisin Britanniasta ja hän oli nuoruudessaan joutunut ryöstetyksi orjaksi Irlantiin. Päästyään joitakin vuosia myöhemmin pakenemään takaisin kotiinsa, hän näki näyn, jossa enkeli kutsui häntä tekemään lähetystyötä entisten vangitsijoidensa parissa.

Patrickin pyhimyselämäkerroissa häntä kuvataan Irlannin omana Mooseksena, joka tuo kirjoitetun raamatullisen lain pakanallisille irlantilaisille ja joka myös elää 120-vuotiaaksi ja kohtaa hänelle palavasta pensaasta puhuvan enkelin. Toisaalta Patrick on pyhimyselämäkertojen mukaan myös Irlannin oma apostoli, joka seuraa Jeesuksen lähetyskäskyä. Muirchú lainaa suoraan Matteuksen evankeliumin luvun 28 jaetta 20 kertoessaan kuinka kukistettuaan kuningas Loíguiren druidit Patrick lähti kiertämään Irlantia opettaen kaikki kansoja ja kastaen heidät Isän ja Pyhän Hengen nimeen.  Muirchú haluaa siis tällä osoittaa Patrickin olevan Irlannin tärkein pyhimys, jota kaikkien irlantilaisten olisi kunnioitettava kristinuskonsa isänä. Muirchún mukaan Patrickin työ Irlannissa on suoraa jatkoa Apostolien teoissa alkaneelle Kristinuskon leviämiselle raamatullisesta Pyhästä maasta ajallisesti ja paikallisesti aina eteenpäin.

Nuremberg_chronicles_f_145v_4

Pyhä Patrick Nürembergin kronikassa 1400-luvun lopulta.

Kuva: Wikimedia commons

Patrickin hautapaikkaa koskevassa episodissa, johon jo edellä viittasin, enkeli lupaa pyhimykselle Jumalan toteuttavan tämän neljä toivetta. Pyhimyksen ensimmäinen toive koskee Armagh’n asemaa Patrickin pääkirkkona. Täten luodaan pohja vaatimuksille Armagh’n vallasta kaikkien muiden Irlannin kirkkojen yli. Toinen lupaus koskee Patrickista kertovaa hymniä, jota laulamalla kuolinhetkellään voi varmistaa itselleen armollisen tuomion omiin synteihinsä. Kolmas lupaus on rajoitettu koskemaan vain Patrickin pyhyyden Irlannissa ensimmäisenä tunnistaneen Dichú-nimisen miehen jälkeläisiä, joille luvataan armo ja Jumalan suojelus. Neljäntenä Patrick saa lupauksen, että Irlannin apostolin roolissa hän tulee tuomitsemaan kaikki irlantilaiset tuomiopäivänä, kuten Jeesus oli luvannut opetuslapsilleen Matteuksen evankeliumin 19. luvun jakeessa 28: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa.”

Toinen lupaus koskee ihmisen henkilökohtaista tuomiota heti kuolemansa jälkeen ja neljäs taas kollektiivista tuomiota varsinaisena tuomiopäivänä. Raamattu ei juurikaan kerro yksityiskohtaisesti siitä mikä meitä kuoleman jälkeen odottaa ja kun alkoi tulla selväksi ettei varhaisten kristittyjen odottama maailmanloppu ollutkaan aivan kulman takana, kristityt rupesivat kehittämään erilaisia tarinoita sielujen kuolemanjälkeisistä kohtaloista. Samalla myös ajatus jonkinlaisesta henkilökohtaisesta tuomiosta heti kuoleman jälkeen ja kaikkia koskeva lopullinen viimeinen tuomio eriytyivät toisistaan. Oppi varsinaisesta kiirastulesta omana erillisenä paikkanaan kehittyi vasta keskiajan kuluessa ja varsinkin varhaiskeskiajalla ajatus tuonpuoleisen topografiasta ja sielujen etenemisestä siellä oli vielä hyvin epäselvä. Jonkinlainen sieluja koetteleva ja syntisiä rankaiseva tuli kuitenkin esiintyy jo silloin, mutta se saattaa sijaita esimerkiksi jonkinlaisessa helvetin esiosassa ja ajatukset siitä ketkä sinne joutuvat vaihtelevat paljon.

Oli Muirchún käsitys sielujen kuolemanjälkeisestä tuomiosta millainen tahansa, niin pyhimyselämäkerran pääviesti on se, että Patrickin muistaminen kuoleman hetkellä joidenkin muiden pyhimysten sijaan hyödyttäisi uskovia, koska Patrick itse oli saanut siitä lupauksen suoraan Jumalalta tämän enkelin välityksellä. Lisäksi hän esittää kaikki irlantilaiset yhtenä joukkona, jonka oma apostoli Patrick on. Tämä antaa Patrickille (ja hänen seuraajilleen Armagh’ssa) erityisen aseman Irlannin kirkossa. Koska irlantilaiset ovat yhtä kansakuntaa siitä huolimatta, että saari oli jakautunut useisiin kuningaskuntiin eikä siis ollut poliittisesti yhtenäinen valtakunta, heidän kaikkien tulisi kunnioittaa Patrickia kansallispyhimyksenään, koska tämä oli tuonut heille kristinuskon ja tällä oli valta heidän tuomionsa yli aikojen lopussa.

Patrickin pyhimyselämäkertojen kirjoittajien propaganda oli selvästikin hyvin menestyksekästä, mistä kertoo myös Patrickin päivän asema Irlannin tasavallan kansallispäivänä, jota irlantilaiset ja Irlannin mieliset juhlivat ympäri maailman.

Chicago_River_(4854192144)

Kuvassa Chicagon joki värjättynä vihreäksi Patrickin päivän kunniaksi.

Kuva: Wikimedia commons

 

 

 

 

 

 

Kategoria(t): Pyhä Patrick, Pyhimykset | Avainsanat: , | Kommentoi

Vierailijablogini kelttiläisestä kristillisyydestä

Kirjoitin vähän aikaa sitten vierailijana kirjoituksen kelttiläisestä kristillisyydestä Turun yliopistosta johdetun Centre for the Study of Christian Cultures -verkoston blogiin. Siinä käsittelen kelttiläisestä kristillisyydestä nykyään luotua kuvaa ja sen paikkansa pitävyyttä historiallisen tiedon valossa.

Kategoria(t): Kelttiläinen kristillisyys nykyään | Kommentoi

Kellsin kirja – maailman kaunein kirja?

Book of Kells, eli Kellsin kirja on varmasti kuuluisin irlantilaisten keskiaikaisten luostarien tuotoksista. Se on vuoden 800 paikkeilla valmistettu upeasti kuvitettu evankeliumikäsikirjoitus, jota nykyisin voi käydä ihailemassa Trinity Collegen hienossa näyttelyssä Dublinissa. Samalla voi ihailla myös Trinity Collegen Pitkänä huoneena (Long room) tunnettua kuuluisaa vanhaa kirjastoa. Koko Kellsin kirja on myös sähköisesti katsottavana Trinity Collegen kirjaston sivuilla.

Long_Room_Interior,_Trinity_College_Dublin,_Ireland_-_Diliff

Trinity Collegen Long room. Kuva: Wikimedia commons

Kellsin kirja on todennäköisesti peräisin Pyhän Columban perustamasta Ionan luostarista Sisä-Hebriideiltä. Se kuitenkin tunnetaan Kellsin kirjana, koska se siirrettiin Irlannissa sijaitsevaan Kellsin luostariin turvaan viikinkien hyökkäyksiltä todennäköisesti 800-luvun alkupuoliskolla. Aivan vastikään on esitetty uusi teoria, jonka mukaan vain Johanneksen evankeliumin sisältämä osa ja mahdollisesti Markuksen evankeliumin alku olisi valmistettu Ionassa ja Johanneksen evankeliumi olisi alunperin tarkoitettu itsenäiseksi teokseksi. Kirjan  muut osat olisi tämän teorian mukaan kopioitu noin 50 vuotta myöhemmin Kellsissä. Joka tapauksessa kirjaa säilytettiin Kellsissä aina vuoteen 1654, jolloin se vietiin Dubliniin suojaan Cromwellin joukkojen hyökkäyksiltä. Nykyisessä olinpaikassaan Trinity Collegessa kirja on ollut vuodesta 1661 saakka.

Kellsin kirja on hienoimpia esimerkkejä keskiaikaisesta käsikirjoitusten kopioinnin taiteesta. Se on kookas teos, joka on alunperin ollut sidottu useaksi erilliseksi niteeksi. Vuodesta 1953 lähtien se on ollut sidottuna neljäksi niteeksi. Se sisältää kaikki neljä evankeliumia ja lisäksi joitakin varhaiskeskiaikaiseen Raamattuun oleellisesti kuuluvia evankeliumeja selittäviä osia, kuten listan evankeliumeissa esiintyvistä hepreankielisistä nimistä, evankeliumien tiivistelmät, lyhyet evankelistojen biografiat ja niin kutsutut kanoniset taulukot. Nämä johdantomateriaalit ovat hyvin tyypillisiä aikansa evankeliumikirjoille. Kanoniset taulukot perustuvat Eusebius Caesarialaisen 300-luvun alussa kehittämään evankeliumien kappalejakoon, jota käytettiin yleisesti myöhäisantiikissa ja keskiajalla. Nykyinen jako lukuihin tehtiin vasta 1200-luvulla ja jako jakeisiin 1500-luvulla. Kanonisten taulukoiden avulla nähtiin mitkä kappaleet eri evankeliumeissa vastasivat toisiaan. Kappaleiden numerot saatettiin merkitä varsinaisen evankeliumin tekstin marginaaliin samoin kuin se mistä kyseinen kohta löytyy taulukosta. Kellsin kirjasta nämä marginaalimerkinnät kuitenkin puuttuvat. Kellsin kirja kuitenkin seuraa tavallista tapaa esittää taulukot koristeellisten arkkitehtuuristen kaarien sisällä evankeliumien aluksi.

KellsFol003rCanonTable

Kellsin kirjan kanoninen taulukko koristeellisten kaarien ympäröimänä.

Kuva: Wikimedia commons

Kellsin kirjassa on nykymuodossaan 340 foliota eli 680 sivua, mutta siitä tiedetään puuttuvan joitakin sivuja. Nykyisin sivujen koko on 25 x 33 cm, mutta tämän yhtenäisen kokonsa ne ovat saaneet vasta 1800-luvulla kirjan uudelleen sitomisen yhteydessä. Sitä ennen sivujen koko on vaihdellut hiukan riippuen pergamentin valmistuksessa käytettyjen vasikan nahkojen koosta ja muodosta. Kirjan viimeinen evankeliumi eli Johanneksen evankeliumi loppuu kesken jakeen 17:3 kohdalla, joten kirja on joko jäänyt alunperinkin kesken tai sen loppuosa on kadonnut.

Se mikä tekee Kellsin kirjasta ainutlaatuisen ei suinkaan ole sen teksti vaan sen kuvitus. Sen 680 sivusta ainoastaan kahdella ei ole lainkaan kuvitusta. Lisäksi siinä on 10 koko sivun täyttävää kuvaa, sekä sivuja, joissa tekstin alkukirjaimet muodostavat sivun täyttävän geometrisen kuvion. Jokainen neljästä evankeliumista alkaa kuvalla, jossa on neljä evankelistaa. Sitä seuraa tyhjä sivu ja sen jälkeen erillinen koko sivun kuva kyseisen evankeliumin kirjoittajasta. Tämän jälkeen varsinaisen evankeliumin tekstin aloittaa koko sivun peittävät evankeliumin alkusanat.

KellsFol129v4EvangelistSymbols

Evankelistojen symbolit Kellsin kirjan foliossa 129. Kuva: Wikimedia commons

KellsFol029rIncipitMatthew

Matteuksen evankeliumin avaussanat Liber generationis Kellsin kirjan foliossa 29.

Kuva: Wikimedia commons

Lisäksi kirjassa on joitakin niin kutsuttuja ”peitesivuja” tai ”mattosivuja” (engl. carpet page), joissa koko sivun peittää geometrinen kuviointi. Vastaavia peitesivuja löytyy myös muista varhaiskeskiaikaisista Irlannissa tai nykyisen Iso-Britannian alueella tuotetuista evankeliumikirjoista, mutta Kellsin kirjassa niiden taidokkuus ja koristeellisuus on viety aivan omalle tasolleen.

KellsFol033rCarpetPage_v2

Kellsin kirjan folion 33 peitesivu. Kuva: Wikimedia commons

Varsinaisten kuvasivujen lisäksi Kellsin kirjassa on kuvitusta myös tekstin seassa ja usein jakeiden alkukirjaimet on myös koristeltu taidokkaasti.

KellsFol183vTextMark15

Markuksen evankeliumin luvun 15 tekstiä Kellsin kirjan foliossa 183.

Kuva: Wikimedia commons

Kellsin kirjan kuvitus ei palvele vain silmää vaan sen on tarkoitus myös ohjata ajatukset ylös kohti taivaallista todellisuutta. Tekstin väliin ripotelut ihmis- ja eläinhahmot voivat myös osoittaa tiettyä kohtaa tekstissä näin ohjaten lukijan huomiota tekstin avainkohtiin. Välillä kuvat taas kuvittavat tekstiä, kuten esimerkiksi koko sivun kuva Neitsyt Mariasta sylissään Jeesus-lapsi, jonka viereisellä sivulla alkaa Matteuksen evankeliumin tiivistelmä sanoilla Nativitas Christi in Bethlem (”Kristuksen syntymä Beetlehemissä”).

KellsFol007vMadonnaChild

Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi Kellsin kirjan foliossa 7.

Kuva: Wikimedia commons

Samalla tavoin kuin keskiaikainen kirkkotaide, myös Kellsin kirja on yritys tavoittaa Jumalan tuonpuoleinen todellisuus. Se siis ei ole taidetta taiteen vuoksi, vaan taide palvelee useita päämääriä. Sekä kirkkojen upea koristelu että Kellsin kirjan kaltainen esine kohottivat kirkon statusta ja heijastivat sen valtaa ja vaurautta. Samalla niillä kuitenkin oli myös hengellinen päämäärä ohjata ajatukset kohti Jumalan  valtakuntaa. Kellsin kirjan peitesivujen koristeellista kuviointia on voitu myös käyttää meditaation välineenä samalla tavoin kuin tiettyjen rukousten tai sanojen toistamista.

Walesiläinen kirkonmies Giraldus Cambrensis, joka vieraili Irlannissa 1180-luvulla normannivalloittajien matkassa kuvaa Pyhän Brigitin luostarissa Kildaressa näkemäänsä upeaa Kellsin kirjan kaltaista käsikirjoitusta:

”Kaikkien Kildaren ihmeiden keskellä mikään ei ole ihanampi kuin ihmeellinen kirja, josta he sanovat, että se on kirjoitettu Neitsyen [Pyhän Brigitin] elinaikana enkelin sanelemana. Siinä on neljä evankeliumia Pyhän Hieronymuksen mukaan ja lähes joka sivu on koristeltu kuvin, jotka on koristeltu monin kirkkain värein. Yhdellä sivulla näet jumalaisen majesteetin kasvot yliluonnollisesti kuvitettuna; toisella evankelistojen mystiset hahmot kuuden, neljän tai kahden siiven kera; täällä on esitettynä kotka, tuolla vasikka, täällä miehen kasvot, tuolla leijona; muiden hahmojen kanssa lähes loputtomana valikoimana. Jos tarkastelet niitä pinnallisesti ja tavalliseen huolimattomaan tapaan, voit kuvitella niiden olevan töherryksiä eikä huolellisia sommitelmia, odottaen, että ei näe mitään hienostunutta, kun todellisuudessa siellä ei ole mitään, mikä ei ole hienostunutta. Mutta jos syvennyt tutkimaan tarkemmin ja pystyt ymmärtämään näissä kuvissa esitetyn taiteen salaisuudet, huomaat, että ne ovat niin vivahteikkaita ja hienostuneita; niin hienosti piirrettyjä: toisiinsa limittyvien koristelujen tekeminen niin taidokasta; kun taas värit, joilla ne on tehty, on niin sekoitettu ja yhä niin tuoreita; että olet valmis vakuuttamaan, että tämä on tulosta enkeleiden ei ihmisten taidosta. Mitä useammin ja tarkemmin tutkin niitä, sitä enemmän yllätyn, ja aina löydän ne uutena, huomaten uusia aiheita ihailuun.”

Giralduksen kuvauksesta käy hyvin ilmi keskiaikainen ymmärrys upeasti koristellun evankeliumikirjan merkityksestä. Giralduksen mukaan kirjan tehnyt kirjuri näki työn aloittamista edeltävänä yönä unen, jossa enkeli ilmestyi hänelle näyttäen hienosti koristeltua taulua ja kysyi pystyisikö kirjuri piirtämään saman kuvan seuraavan aamuna aloittamansa kirjan ensimmäiselle sivulle. Kirjuri ei kuitenkaan uskonut taitoihinsa niin hienon ja vaativan kuvituksen tekemisessä. Enkeli neuvoi tätä rukoilemaan Pyhää Brigitiä, jotta pyhimys kääntyisi taivaassa Jumalan puoleen ja pyytäisi Jumalaa antamaan hänelle hengellisen näkemisen kyvyn, jonka avulla työ olisi mahdollista tehdä. Kirjuri toimi ohjeen mukaisesti ja seuraavina öinä enkeli ilmestyi uudestaan mukanaan lisää kuvia, jotka oli kopioitava tekeillä olevaan kirjaan. Kirjan kuvitus oli siis samalla tavalla taivaallisen innoituksen vallassa tehtyä kuin evankeliumien tekstikin. Molemmat heijastivat omalla tavallaan taivaallista todellisuutta.

 

 

 

 

 

Kategoria(t): Iona, Kelttiläinen taide, luostarihengellisyys, Matkailu Irlannissa, Museot | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Virgilius Salzburgilainen, irlantilainen pyhimys nimestään huolimatta

Eilen 27.11. vietettiin kiinnostavan  uran omanneen irlantilaisen pyhimyksen juhlapäivää. Virgiliuksen tarina muistuttaa siitä, että irlantilaisten kirkonmiesten vaikutus keskiajalla ei suinkaan rajoittunut vain Irlannin saareen, vaan he perustivat kirkkoja ja osallistuivat kirkolliseen politiikkaan ympäri Eurooppaa.

Virgilius syntui Irlannissa noin vuoden 700 paikkeilla ja Virgilius on latinankielinen muoto hänen iirinkielisestä nimestään Feargal. Varhaisimmat annaalilähteet tuntevat hänet Irlannin keskiosissa sijaitsevan Aghaboen luostarin apottina ja maantieteilijänä. Hän oli siis kuuluia oppineisuudestaan jo ennen lähtöään Irlannista. 700-luvun puolivälin tienoilla Virgilius lähti Irlannista monien muiden maanmiestensä tavoin elääkseen pyhiinvaeltajana vierailla mailla. Virigilius päätyi matkallaan Ranskaan, missä hän pääsi Neustrian merovingikuninkaan Kilderik III:n käskynhaltijan Pippin Pienen suosioon. Tuohon aikaan valta oli jo siirtynyt todellisuudessa kuninkailta käskynhaltijoille ja myöhemmin Pippin Pienestä tuli uuden hallitsijadynastian karolingien ensimmäinen kuningas. Toimittuaan pari vuotta Pippinin neuvonantajana, Virgilius siirtyi Pippinin langon herttua Odilon kutsusta Baijeriin, mihin hän perusti luostarin Chiemsee-järven rannalle. Pari vuotta myöhemmin hän siirtyi vuorostaan Pyhän Pietarin luostarin apotiksi Salzburgiin.

Virgilius

Kuva: Wikimedia commons

Salzburgissa Virgilius joutui kiistaan Mainzin arkkipiispan anglosaksilaista alkuperää olevan ja monia Saksan alueita käännyttäneen Bonifatiuksen kanssa. Bonifatius pyrki kohottamaan papiston koulutustasoa arkkihiippakunnassaan. Eräs pappi oli huonon latinantaitonsa vuoksi vahingossa kastanut kansaa sanomalla ”Baptizo te in nomine patria et filia et Spiritus Sancti” eli kastamalla heitä isänmaan, tyttären ja pyhän hengen nimeen isän ja pojan sijaan. Bonifatius piti tällaista kastetta pätemättömänä ja määräsi Virgiliuksen kastamaan nämä ihmiset uudestaan. Virgilius kiisti päätöksen ja vetosi paavi Sakariaaseen, joka julisti, että kastetta on pidettävä pätevänä, jos papin virhe johtui hänen puutteellisesta latinan taidostaan eikä tahallisesta virheestä tai harhaopista.

Bonifatiuksen kaunaa lisäsi se, että Odilo oli nimittänyt Virgiliuksen Salzburgin piispaksi kysymättä alueen arkkipiispalta Bonifatiukselta. Lopulta Bonifatius ryhtyi syyttämään Virgiliusta harhaopista väittäen, että tämä uskoi maapallon toisella puolella asuviin toisiin ihmisrotuihin sekä toiseen aurinkoon ja kuuhun. Meillä ei valitettavasti ole säilynyt mitään tietoja Virgiliuksen todellisista käsityksistä koskien maapallon muotoa tai muita ihmisrotuja, vaan ainoastaan Paavi Sakariaksen vastaus, jossa todetaan että jos Virgilius todella uskoi näihin, hänet on pantava viralta. Virgiliusta vastaan esitettyjen syytösten taustalla voi nähdä ajan oppineisuuden tarjoamat käsitykset maapallon muodosta. Suurin osa ihmisistä uskoi maapallon olevan litteä ja litteän maan kääntöpuolella asuvista oudoista roduista esitettiin erilaisia spekulaatioita. Antiikin ajalla oli kuitenkin jo tiedetty maapallon olevan pyöreä ja osa antiikin oppineista uskoi pallon vastakkaisella puolella asuviin erikoisiin rotuihin. Oppineisuutensa takia Virgilius todennäköisesti tunsi näitä antiikin oppineiden ajatuksia asioista ja on siksi saattanut esittää mielipiteitä koskien maan muotoa ja sitä loistavatko maapallon toisella puolella samat vai eri kuu ja aurinko. Jos hän on kuitenkin spekuloinut maapallon toisella puolella asuvilla roduilla, jotka eivät olisi Aatamista peräisin, hänen oppinsa on syystä tuomittu epäilyttäväksi. Emme kuitekaan tiedä tarkemmin mihin Virgilius uskoi, koska meille ei ole säilynyt hänen kirjoituksiaan. Emme myöskään tiedä miten kiista tarkemmin ratkesi, mutta Virgilius kuitenkin jatkoi virassaan, joten häntä ei selvästikään tuomittu harhaoppiseksi. Virgiliuksen myöhemmästä urasta tiedetään, että hän esimerkiksi rakennutti katedraalin Salzburgiin ja käännytti naapurialueiden slaaveja.

St.Adolari_-_Empore_6_Virgil

1600-luvun maalaus Virgiliuksesta Salzburgin katedraalin piirustusten kanssa.

Kuva: Wikimedia commons

Virgilius kuoli vuonna 784 ja hänen maineensa lepää hänen työssään Salzburgin piispana ja lähialueiden apostolina. Kuolemansa jälkeen häntä ryhdyttiin kunnioittamaan pyhimyksenä ja hän on siitä poikkeuksellinen irlantilainen pyhimys, että hän on virallisesti paavin kanonisoima. Pääosa varhaiskeskiaikaisista pyhimyksistä nimittäin on vain kultin kohteita vailla virallista kanonisaatiota, koska kanonisaatio paavin yksinoikeutena kehittyi vasta keskiajan kuluessa. Paavi Gregorius IX kuitenkin kanonisoi Virgiliuksen vuonna 1233, mikä kertoo Virgiliuksen nauttimasta suuresta suosiosta ja hänen seuraajiensa vallasta.

 

Kategoria(t): Irlantilaiset Manner-Euroopassa, Oppineisuus, Pyhä Virgilius | Avainsanat: , | Kommentoi