Pyhän Kevinin juhlapäivä

Tänään 3.6. on Pyhän Kevinin juhlapäivä. Iiriksi hänet tunnetaan  nimellä Coemgen (tai Caoimhghin) ja se koostuu sanoista caomh ’kirkas tai hyvä’ ja gein ’syntymä’.  Vuoden 800 paikkeilla kirjoitettu Félire Oengusso eli Oengusin martyrologia kertoo hänestä seuraavaa:

Kristuksen soturi Eiren rajoilla

ylhäinen nimi meren aaltojen yllä

pyhä Kevin kirkas soturi

kahden laajan järven laaksossa.

Kahden järven laakso viittaa suoraan Kevinin luostariin Glendaloughiin, jonka iirinkielinen nimi Gleann dá loch merkitsee juuri kahden järven laaksoa. Irlantilaisille paikannimille on tyypillistä, että niiden englanninkielinen muoto on vain englannistettu versio iirinkielisestä nimestä ja nimen merkitys aukeaa vasta ymmärtämällä iirinkielisen nimen. Glendalough sijaitsee Wicklowssa Dublinin eteläpuolella. Pyhän Kevinin kerrotaan perustaneen sinne erakkomajansa, jonka ympärille luostari myöhemmin kehittyi kun hänen maineensa rupesi houkuttamaan muitakin paikalle. Keskiajalla se oli yksi merkittävimpiä luostareita Irlannissa ja nykyisin siellä sijaitsevat yhdet näyttävimmistä keskiaikaisista luostarin raunioista saarella. Paikalla käydessä voi hyvin ymmärtää miten sen kauneus on voinut vetää keskiaikaisia munkkeja puoleensa. Keskiajalla Glendaloughista kehittyi pyhiinvaelluspaikka ja se on houkuttanut turisteja puoleensa jo 1700-luvulta alkaen.

Glendaloughin maisemia. Kuvat: wikimedia commons ja wikimedia commons.

Glendaloughissa voi vieläkin nähdä muun muassa Pyhän Kevinin keittiöksi kutsutun rakennuksen, sekä tyypillisen irlantilaisen pyöreän tornin, joita on useissa luostareissa.

Kevinin keittiö. Kuva: wikimedia commons.

Glendaloughin pyöreä torni. Kuva: wikimedia commons.

Annaaleissa, joihin luostareissa merkittiin muistiin vuosittain tärkeimmät tapahtumat, Kevinin kuolema on merkitty joko vuoden 618 tai 622 kohdalle. Kevin tunnetaan erityisesti askeettisesta elämäntavastaan ja rakkaudestaan luontoa kohtaan. Tämä sopiikin hyvin pyhimykselle, joka vetäytyi syrjäiseen laaksoon elämään erakkona. Kuuluisin tarina Kevinistä kuvaa sitä kuinka hän rukoili paastonajan ensimmäisenä päivänä kädet ristin asentoon levitettyinä ja lintu teki pesänsä hänen käteensä. Jotta hän ei häiritsisi linnun pesintää, pyhimys pysyi tässä asennossa koko paastonajan, kunnes poikaset olivat kuoriutuneet ja lähteneet pesästä.

St_Kevin

Pyhä Kevin ja lintu 900-luvun käsikirjoituksessa. Kuva: wikimedia commons

Kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1995 voittanut irlantilainen runoilija Seamus Heaney on kirjoittanut tästä tarinasta kauniin runon, jonka Jyrki Vainonen on suomentanut. Kun kysyin Jyrki Vainoselta, mistä löytäisin runon suomennoksen, hän kertoi saaneensa runon aikoinaan Seamus Heaneyltä kirjoituskoneella kirjoitettuna versiona ja lopulta runon suomennos ilmestyi ennen alkuperäistä englanninkielistä versiota. Suomennos löytyy kokoelmista Ojanpiennarten kuningas (WSOY 1995) ja Soran ääniä (WSOY 2007).

Seamus Heaney: Pyhä Kevin ja mustarastas

i

Olipa vielä Pyhä Kevin ja mustarastas.

Levitetyin käsin pyhimys polvistuu kammiossaan

mutta kammio on kaita ja

toinen avoimista kämmenistä työntyy ikkunasta

jäykkänä kuin palkki; sille laskeutuu

mustarastas, munii ja asettuu pesäksi.

Kevin tunee munien lämmön, hennon rinnan, kynnet

ja lysyn siron pään; hän liikuttuu syvästi

kun huomaa olevansa silmä

ikuisen elämän verkossa; nyt kättä on pidettävä

kuin oksaa viikkotolkulla sateessa ja paisteessa

kunnes untuvikot hautuvat, hoituvat ja lentävät.

ii

Koska kaikki on kuitenkin kuvittelua,

kuvittele olevasi Pyhä Kevin. Pystyykö hän

unohtamaan itsensä vai kärsiikö tuskia

nilkasta särkeviin kyynärvarsiin asti?

Nukkuvatko hänen sormensa? Onko polvissa yhä tunto?

Vai onko häneen suikertanut maankamaran

umpisilmätyhjyys? Vieläkö hän tajuaa etäisyydet?

Yksin, piirtyneenä kuvaksi rakkauden syvään virtaan

hän rukoilee ”tee pyyteetöntä työtä”,

hänen ruumistaan tulee rukous,

sillä hän ei muista itseään, ei lintua,

ei joenpenkalla joen nimeä.

Mielestäni Seamus Heaney tavoittaa tässä runossa hienosti sen jatkuvan rukouksen tilan, josta 300- ja 400-lukujen taitteessa elänyt kirkkoisä Johannes Cassianus kirjoittaa luostarielämää koskevissa teoksissaan. Jatkuvassa rukouksen tilassa rukoilija ikäänkuin kadottaa itsensä päästen lähelle Jumalan toista todellisuutta. Tähän samaan tilaan irlantilaiset askeetikot pyrkivät fyysisillä harjoituksillaan, kuten ristin asennossa pitkiä aikoja rukoileminen, jota Kevin tässä runossa harjoittaa. Irlantilaisista pyhimyksistä myös kerrotaan tarinoita, kuinka he rukoillessaan eivät kuulleet tai nähneet mitään ympärillään tapahtuvaa, koska olivat niin uppoutuneita taivaalliseen todellisuuteen. Askeettiset harjoitukset ja mietiskely olivat siis välineitä, joiden avulla pyrittiin pääsemään lähemmäs Jumalaa irtautumalla tästä maallisesta todellisuudesta. Keskittymällä jatkuvaan rukoukseen Pyhä Kevin pystyy unohtamaan ruumiillisuuden epämukavuutensa ja liittymään Jumalallisen rakkauden syvään virtaan, kuten Seamus Heaney kirjoittaa.

Kategoria(t): Asketismi, Erämaakristillisyys, Luostarit, Matkailu Irlannissa, Pyhä Kevin, Pyhimykset, Runous | Avainsanat: , , , , , , , | Kommentoi

Ole näkyni herra -hymni

Kirjoitin jo aikaisemmin irlantilaisesta rukouksesta, jonka olen suomantanut nimellä Ole näkyni Herra. Se on peräisin varhaiskeskiajalta, mahdollisesti 800- tai 900-luvulta.

Ole näkyni

Oi rakas Herra

ei kukaan muu,

kuin seitsemän taivaan kuningas

Ole ajatukseni

päivin ja öin

olkoon se Sinä,

jonka näen aina unissani

Ole puheeni

ole ymmärrykseni

ole minua varten

– anna minun olla sinua varten

Ole isäni

anna minun olla poikasi

Ole kanssani

anna minun olla kanssasi

Ole taistelukilpeni

ole miekkani

ole kunniani

ole iloni

Ole suojani

ole linnoitukseni,

kohota minut

enkeleiden joukkoon

Ole kaikki hyvä

ruumiilleni ja sielulleni,

ole valtakuntani

taivaassa ja maan päällä

Ole yksin

sydämeni erityinen rakkaus

älä anna olla ketään muuta

kuin taivaan ylikuningas

Kunnes pystyn

menemään käsiisi

osuuteni, uneni,

sinun rakkautesi määrän tähden

Ole yksin

jalo ja ihmeellinen osani,

en tavoittele ihmisiä

enkä kuolleita aarteita

Olkoon niin, että halveksisin

koko aikaa ja elämää

mädäntyvänä ruumiina,

jotta näkisin ainoastaan sinut

Kiintymyksesi sielussani

rakkautesi sydämessäni

– anna minulle tämä,

Oi seitsemän taivaan kuningas

Anna minulle tämä,

Oi seitsemän taivaan kuningas,

kiintymyksesi sielussani

rakkautesi sydämessäni

Kaiken kuninkaan luokse

pääsisinpä kallisarvoisten hartaudenharjoitusten jälkeen

pääsisinpä taivaan valtakuntaan

auringon kirkkaudessa

Oi rakastettu isä,

kuule huutoni

on aika – valitettavasti –

tälle surkealle kurjalle

Oi rakas Kristukseni,

mitä minulle sattuukaan

Oi kaiken hallitsija,

Ole näkyni.

Aamen

Tämä rukous on tullut tunnetuksi suosittuna englanninkielisenä hymninä nimeltä Be thou my vision. Tämän englanninkielisen version sävel on irlantilainen kansanlaulu, jonka sävelmään rukouksen sanat sovitettiin vuonna 1919. Hymnin englanninkielinen käännös perustuu Eleanor Hullin vuonna 1912 tekemään runomittainen versioon.

Be Thou my Vision, O Lord of my heart;
Naught be all else to me, save that Thou art.
Thou my best Thought, by day or by night,
Waking or sleeping, Thy presence my light.
Be Thou my Wisdom, and Thou my true Word;
I ever with Thee and Thou with me, Lord;
Thou my great Father, I Thy true son;
Thou in me dwelling, and I with Thee one.
Be Thou my battle Shield, Sword for the fight;
Be Thou my Dignity, Thou my Delight;
Thou my soul’s Shelter, Thou my high Tower:
Raise Thou me heavenward, O Power of my power.
Riches I heed not, nor man’s empty praise,
Thou mine Inheritance, now and always:
Thou and Thou only, first in my heart,
High King of Heaven, my Treasure Thou art.
High King of Heaven, my victory won,
May I reach Heaven’s joys, O bright Heaven’s Sun!
Heart of my own heart, whatever befall,
Still be my Vision, O Ruler of all.

Hymnistä on olemassa myös moderni iirinkielinen versio Rop tú mo bhaile. Hymni on käännetty myös monille muille kielille, siitä löytyy jopa ruotsin– ja norjan kielisetkin versiot. Suomenkielistä en kuitenkaan ole onnistunut löytämään. Ehkä jonkun olisi aika tehdä sellainen?

Kategoria(t): Hymnit, Rukoukset, Runous | Avainsanat: , , | Kommentoi

Keltit näyttely Edinburghissa

Huhtikuisella vierailullani Skotlannissa sain tilaisuuden käydä katsomassa myös Skotlannin kansallismuseossa Edinburghissa parhaillaan olevan näyttelyn Celts: Art and Identity. Näyttely oli alunperin British Museumissa Lontoossa 24.9.2015-31.1.2016, mistä se siirtyi maaliskuun alussa Edinburghiin. Siellä näyttely jatkuu aina 25.9.2016 saakka. British Museum mainostaa näyttelyä ensimmäisenä laajana näyttelynä, joka käsittelee kelttiläisen taiteen ja identiteetin historiaa kokonaisuudessaan kattaen 2500 vuotta kelttiläisen identiteetin uudistamista ja uudelleen keksimistä. National Museum of Scotland puolestaan kertoo kotisivuillaan näyttelyn avaavan monimutkaista tarinaa kansoista, joita on kutsuttu tai jotka ovat kutsuneet itseään nimellä ”keltit” heidän tuottamiensa poikkeuksellisen kauniiden esineiden kautta. Näyttelyn kokoavana ajatuksena on siis esitellä sitä, mitä kelttiläisyys on eri aikoina ja eri paikoissa tarkoittanut. Siten näyttely lähtee liikkelle 1990- ja 2000-lukujen ”kelttikriittisestä” tai ”kelttiskeptisestä” lähinnä arkeologisesta tutkimuksesta, jossa kritisoitiin perinteistä näkemystä yhtenäisestä kelttiläisestä kulttuurista, jonka sydänalueet ovat rautakautisissa Itävallan ja Sveitsin alueiden Hallstatt ja La Tène -kulttuureissa. Etenkin Lontoon näyttelyä kuitenkin kritisoitiin siitä, että se keskittyi tähän arkeologiseen tutkimukseen sivuuttaen kelttiläisten kielten roolin kelttiläisen identiteetin rakennusaineena. Näin Lontoon näyttely antoi ymmärtää, että modernit kelttiläiset identiteetit ovat keksittyjä ja koko keltit käsite on konstruktio, jonka alle voi laittaa melkein mitä tahansa. Edinburghissa näyttelyn tekstejä ja esillepanoa on muokattu hiukan ja ymmärrettävästi Skotlannista käsin katsottuna kelttiläinen identiteetti näyttäytyy hiukan eri valossa.

Näyttelyn esittämä kysymys siitä keitä keltit ovat toimii hyvin sen kantavana ajatuksena ja näyttelyssä kävijän ajatukset johdatetaan toimivasti tähän teemaan jo ensimmäisessä salissa, jossa on asetettu vierekkäin Holzgerligenistä Saksasta löydetty kaksikasvoinen noin 2500 vuotta vanha patsas ja Glasgow boys -ryhmään kuuluneiden taiteilijoiden Edward Hornelin ja George Henryn vuonna 1890 maalaama teos The Druids: Bringing in the Mistletoe.

Kuvat: British Museum ja Wikimedia commons

Ensimmäisen salin jälkeen näyttely etenee väljän kronologisesti  rautakaudelta antiikkiin ja keskiaikaan ja siitä 1800-luvun Celtic revival -ilmiöön. Näyttelyn ensimmäisessä osassa korostui ajatus siitä, että paikalliset yhteisöt omaksuivat tyylisuuntia ja esineiden valmistustekniikoita, jotka saattoivat levitä hyvinkin laajalle. Näin ollen yhteisöjen materiaalisen kulttuurin samankaltaisuus ei välttämättä tarkoita sitä, että yhteisön sosiaalinen rakenne tai henkinen kulttuuri olisi samanlaista. Toisaalta taas Iberian niemimaalla kelttiläisellä kielialueella tuotetut esineet eroavat selvästi tyyliltään ns. kelttiläisestä La Tène tyylistä. Näyttelyssä tuotiin esiin myös kelttiläiseen tyyliin muualta, kuten esimerkiksi kreikkalaisilta ja etruskeilta, otetut vaikutteet.

Vasemmalla keltiberialainen solki 300-200 eaa., ylhäällä oikealla Snettishamin torc -koru 100-50 eaa. ja alhaalla Thames-joesta löydetty Wandsworthin kilpi 300-200 eaa.

Kuvat: Getty-images, Wikimedia commons ja Wikimedia commons

Näyttelyyn oli saatu koottua todella vaikuttava kokoelma kelttiläistä tyyliä edustavia esineitä, joista monet olivat minulle ennestään kuvista tuttuja. Oli todella hienoa nähdä niin monta kuuluisaa esinettä samalla kerralla. Kohokohtia olivat esimerkiksi Battersean kilpi 350-50 eaa., Desboroughn kelttiläinen peili ajanlaskun alun paikkeilta ja upeat eläinpäiset carnyx torvet, joiden soittoa pääsi myös kuuntelemaan videolta.

Kuva: Wikimedia commons, wikimedia commons ja Wikimedia commons.

Näyttelyn ehdoton kohokohta on kuuluisa Gundestrupin pata, joka oli onnistuttu saamaan lainaksi Kööpenhaminasta Tanskan Kansallismuseosta. Tämä massiivinen (läpimitta 69cm ja korkeus 42cm) hopeinen pata löydettiin paloiksi hajotettuna tanskalaisesta suosta vuonna 1891 ja sen arvoitus kiehtoo ihmisiä yhä. Se on ajoitettu  noin viimeiselle vuosidadalle ennen ajanlaskun alkua ja sen valmistustekniikka on paikallistettu Traakiaan nykyisen Bulgarian seuduille. Sitä kuitenkin yleisesti pidetään kelttiläisenä esineenä, koska joillakin siinä esiintyvillä hahmoilla on kaulassaan tyypillinen kelttiläinen torc-koru. Padan sivupaneeleissa esiintyviä hahmoja ja teemoja on myös yritetty paikallistaa kelttiläiseen mytologiaan, mutta hyvin epävarmoin tuloksin. Keltit-näyttelyssä näitä erilaisia tulkintoja padan alkuperästä ja siitä löydettyjä erilaisia vaikutteita tuodaan ansiokkaasti esiin. Padan esillepano näyttelyssä on myös erittäin onnistunut: valaistus tuo yksityiskohdat selvästi esille ja padan asettaminen riittävän matalalle mahdollistaa myös sen sisäpohjan kuvioinnin näkemisen. Olen nähnyt padan aiemmin Kööpenhaminassa ja mielestäni padan esillepano Edinburghissa oli jopa onnistuneempi kuin sen kotipaikassa.

 

Gundestrup_cauldron

Kuva: Wikimedia commons

Kaikista padasta esitetyistä tulkinnoista tosin en ollut aivan samaa mieltä. Padassa olevan kuuluisan sarvipäisen mahdollisesti kelttiläistä Cernunnos-jumalaa esittävän hahmon asento ei mielestäni välttämättä vastaa intialaisen joogin istuntaa, koska risti-istunnassa voi toki istua muutenkin. Sen sijaan uskottavammin intialaisista vaikutteista kertovat padan norsua esittävät eläinhahmot.

Gundestrup_Cernunnos

Cernunnos-hahmo. Kuva: Wikimedia commons

Gundestrup_elephants

Norsut Gundestrupin padassa. Kuva: Wikimedia commons

Näyttelyn loppuosa keskittyy roomalaiseen Britanniaan ja Brittein saarten kristillistymiseen varhaiskeskiajalla. Näyttelyn maantieteellinen painopiste siirtyy tässä vaiheessa selvästi Brittein saarille ja esiin tulevat myös alueen muut varhaiskeskiaikaiset asukkaat, kuten anglosaksit, viikingit ja piktit. Walesin kelttiläinen kulttuuri puolestaan jää näyttelyssä hyvin vähälle huomiolle, mikä on hiukan hämmästyttävää ottaen huomioon, että nykypäivänä siellä on ehdottomasti elinvoimaisin kelttiläiseen kieleen nojaava kulttuuri. Roomalaisajan esineistä kiehtovia ovat etenkin jumalien ja jumalataren patsaat, joissa tyypillinen roomalainen jumaluus on saanut joko paikallista uskonnollista perinnettä heijastavia piirteitä tai paikalliseen kieleen perustuvan nimen.

Tässä osassa näyttelyä silmiinpistävää on se, että toisin kuin alkuosassa, esillä eivät ole välttämättä näyttävimmät ja kuuluisimmat esimerkit esineistä. Esimerkiksi Dublinissa Irlannin Kansallismuseossa esillä oleva Ardaghn malja on läsnä ainoastaan sitä mukailevan 1800-luvulla tehdyn maljan muodossa. Näyttelyssä esillä oleva Pyhän Chadin evankeliumikirja 800-luvulta ei myöskään ole koristelunsa puolesta läheskään niin näyttävä kuin tunnetummat Kellsin ja Lindisfarnen evankeliumikirjat.

Evankelista Markuksen ja Luukaksen muotokuvat Pyhän Chadin evankeliumikirjassa. Kuva: Wikimedia commons ja Wikimedia commons

Näyttelyn loppuosassa tulee kuitenkin hyvin esiin se kuinka kelttiläinen ornamentiikka jatkoi elämäänsä varhaiskeskiajan esineistössä, kuten pyhäinjäännöslippaissa, soljissa, käsikirjoituksissa ja kiviristeissä. Näyttelyvieras voikin seurata sitä kuinka tietyt kelttiläiseen taiteeseen yleisesti liitetyt teemat, kuten toisiinsa kietoituvat koristenauhat, kehittyvät ja muuttuvat ajan kuluessa, mutta säilyttävät silti tunnistettavan muotonsa.

Näyttely päättyy osioon, jossa esitellään käsityksiä kelteistä 1700- ja 1800 -luvuilla, jolloin kelttiläisyys löydettiin uudestaan ja menneisyyden keltit esitettiin romantisoidussa ja eksoottisessa valossa samalla tavoin kuin kaukaisten maiden ”jalot villit”. Edinburghin näyttelyssä korostuu ymmärrettävästi etenkin skotlantilainen aineisto ja Skotlannin ”kelttiläisen” identiteetin rakentuminen. Näyttelyn erinomaisena päätöksenä voi pitää viimeisen huoneen seinälle heijastettua videota, jossa skotlantilaisten yliopistojen tutkijat kertovat miten he itse määrittelevät kelttiläisyyden ja mitä se heille merkitsee. Tätä voi pitää mahdollisesti vastineena Lontoon näyttelylle, jota kritisoitiin modernin kelttiläisen perinteen väheksymisestä ja josta saattoi saada sen kuvan, että kelttiläisyys ei oikeastaan merkitse mitään, vaan se on keksitty kategoria, johon voi sisällyttää melkein mitä vaan.

Riders_of_the_Sidhe

John Duncanin romantisoitua keltti-kuvaa heijastava maalaus Riders of the Sidhe vuodelta 1911. Kuva: Wikimedia commons

Itse poistuin näyttelystä yli kahden tunnin kiertämisen jälkeen hyvillä mielen ja tyytyväisenä, että pääsin näkemään sen. Oli todellinen elämys päästä näkemään paikan päällä niin monia kuuluisia esineitä, joiden kuvia olen näyttänyt esimerkiksi luennoillani. Näyttelyn yhteydessä on oma pieni näyttelykauppansa, josta ostin todella perusteellisen yli 300-sivuisen näyttelykatalogin sekä piktien kivipiirroksista löytyvällä ratsastajahahmolla koristellun mukin, josta voin juoda työhuoneellani teetä ja muistella näyttelyä. Myymälässä oli laaja valikoima erilaisin kelttiläisin teemoin koristeltuja esineitä ja kelttiläisistä koruista tehtyjä jäljennöksiä. Lisäksi siellä oli rinta rinnan sekä vakavampaa tutkimukseen perustuvaa kirjallisuutta kelteistä että populaarimpaan kelttikäsitykseen perustuvia kirjasia kelttiläisen taiteen käytöstä omaan hengellisyyden harjoitukseen.

Kategoria(t): Kelttiläinen taide, Museot, Skotlanti | Avainsanat: , | Kommentoi

Kauneutta katsojan silmässä?

Olin viime viikolla työmatkalla Skotlannissa, jossa vierailin sekä Glasgowssa että Edinburghissa. Pidin esitelmän Glasgown yliopistolla ja vierailin siellä Kelvingroven museossa, joka on yksi Skotlannin suosituimpia museoita. Se sisältää sekalaisen valikoiman taidetta, historiallisia esineitä ja luonnontieteellisiä kokoelmia, kuten täytettyjä eläimiä. Olin itse tietenkin kiinnostunein historiallisista kokoelmista ja varsinkin Skotlannin historiaan liittyvistä osioista, mutta myös taidekokoelma teki vaikutuksen. Taideteoksista etenkin Salvador Dalin maalaus Pyhän Johanneksen Kristus ristillä oli vaikuttava.

Esihistoriallista ja keskiaikaista kokoelmaa katsoessani minulle tuli tunne, että myös menneisyyden ihmiset osasivat arvostaa kauneutta esineissään. Esimerkiksi kuvassa olevat Skotlannista löydetyt työkalut noin viiden tuhannen vuoden takaa olivat paitsi varmasti toimivia mutta myös kauniita. Voisi kuvitella, että kivilajit josta ne on valmistettu on valitty ei pelkästään käytännöllisyyttä vaan myös kauneutta ajatellen.

blog1

Nuijan ja kirveen päitä ajalta 2000-3000 eaa.

Kuva: Katja Ritari

Erityisen kauniita olivat nämä kiviset viitisen tuhatta vuotta vanhat pallot, jotka on myöskin löydetty Skotlannista. Ne on selvästi huolella muotoiltu ja koristeltu, mutta niiden käyttötarkoitusta voimme vain arvailla. Olivatko ne jonkinlaisia koristeita vai oliko niillä jonkin käytännöllisempikin tarkoitus?

blog4

Kuva: Katja Ritari

Kierrokseni edetessä viikinkiaikaan ja keskiajalle silmiini osuivat nämä kaksi luusta veistettyä kampaa, jotka kuvaavat hyvin sitä miten myös arkisten käyttöesineiden koristeluun käytettiin aikaa ja vaivaa. Tietenkin kauniisti valmistetut esineet saattoivat samalla toimia myös haluttuina statusesineinä, jotka heijastelivat omistajansa varallisuutta. Mielestäni nämä kammat olivat arkisiksi esineiksi erittäin kauniita varsinkin verrattuna nykyisiin muovikampoihin. Joku on todella nähnyt vaivaa niiden valmistukseen ja koristeluun. Koska arkisetkin käyttöesineet olivat paljon harvinaisempia ja vaivalloisempia valmistaa niitä on varmasti myös arvostettu enemmän kuin nykyisenä tavaran täyteisenä aikana.

Vasemmalla kampa 1100-1200-luvulta ja oikealla kampa 800-1000 -luvulta.

Kuva: Katja Ritari

 

 

 

Kategoria(t): Esihistoria, Museot, Skotlanti, Uncategorized | Avainsanat: | Kommentoi

Pangur Bán – oppinut ja kissa

Varhaiskeskiajan Irlannin luostareiden oppineet kirjoittivat myös runoutta. Yksi kuuluisimmista irlantilaisten munkkien runoista on nimeltään Pangur Bán ja se kertoo luostarin oppineesta ja hänen kissastaan. Tämän ihastustuttavan iirinkielisen runon kirjoitti nimetön munkki Reichenaun luostarissa Saksassa joskus 800-luvun alkupuolella. Munkki kirjoitti runon kopioimansa Reichenaun alkeiskirjana tunnetun käsikirjoituksen erään sivun alareunaan. Kyseinen käsikirjoitus sisältää latinanikielisiä hymnejä ja kieliopillisia tekstejä ja niiden kommentteja muinaisyläsaksaksi. Lisäksi siinä on kreikan kielen taivutuskaavoja, astronomisia taulukoita ja muinaisiiriksi kirjoitettua runoutta.

PangurBan_Reichenaue_primer

Reichenaun alkeiskirjan sivu, jolla Pangur Bán on. Runo löytyy vasemmanpuoleisen sivun alaosasta.

Kuva:wikimedia commons

Runossa oppinut munkki tarkkailee oman työnsä lomassa valkoista kissaansa nimeltä Pangur. Molemmat ovat uppoutuneet omaan tehtäväänsä: munkki käsikirjoitusten kopiointiin ja kissa hiirten metsästykseen. Kumpikin on mestareita työssään ja saa iloa taidoistaan. Munkin työnä on pyydystää sanoja, kissan puolestaan hiiriä. Runossa toistuu sana dán, joka juontaa juurensa latinan lahjaa tarkoittavasta sanasta donum. Muinaisiirissä sen merkitys sisältää ajatukset lahjasta, taidosta ja ammatin harjoittamisesta. Se voi viitata erityisesti runouden lahjaan, mutta myös esimerkiksi käsityötaitoon. Oppineella munkilla ja kissalla on siis molemmilla oma tehtävänsä ja lahjakkuutensa sen suorittamisessa. Kissan toimien tarkkailu saa munkin ymmärtämään omaa lahjansa, jossa hän saa koetella omia kykyään ja josta hän saa iloa samalla tavoin kuin kissa nauttii hiirien pyydystämisestä. Molemmat työskentelevät rinnakkain omiin toimiinsa uppoutuneina hiljaisessa kumppanuudessa.

Alla oleva runon suomennos on Tom Sjöblomin käsialaa ja se löytyy julkaisusta Tuulten saarella: matkoja kelttien ja kertojien Irlantiin (Kirjapaja 2011, s.174-5).

Minä ja kissani Pangur Bán

kumpikin töistämme nautitaan.

Hän hiiriä jahtaa huvikseen,

minä öisin sanoille samoin teen.

Kehujen saamista parempaa

on kirjaansa lukea ja kirjoittaa.

Siitä Pangur kaunaa kanna ei,

omat puuhailunsa sen huomion vei.

On hauskaa huomata kuinka

puuhistamme osaamme iloita.

Kotona istuen etsiskelemme

huvitusta kumpikin mielellemme.

Kun yksinäinen hiiri harhailee

sen rohkea Pangur vangitsee.

Myös minä sanoja vangitsen,

kun ajatukseni vain hallitsen.

Seinää kissani katselee,

terävästi vahtii, tarkkailee.

Minä tiedon muruja tuijotan,

tarkoin tutkin ja odotan.

Pesästä hiiri esiin ryntää

Pangur riemuissaan perässä kyntää.

Itse olen mä iloinen

kun visaisen ongelman ratkaisen.

Rauhassa jatkamme puuhiamme,

Pangur ja minä – tahoillamme.

Tehdystä työstä me rauhan saamme

kumpikin omalla tavallamme.

Harjoitus mestarin tehnyt on.

Pangur on työssänsä verraton.

Minäkin viisastun aamuin ja illoin,

pimeyden muutan valoksi silloin.

Kissoilla oli todellisuudessakin tärkeä rooli varhaiskeskiajan Irlannissa. Tästä todistavat monet viittaukset kissoihin varhaiskeskiaikaisissa irlantilaisissa laeissa. Lakien mukaan kissa oli arvostettu eläin, joiden tärkeänä tehtävänä oli suojella vilja- ja ruokavarastoja hiiriltä. Lait säätelevät korvauksia esimerkiksi kissan tappamisesta tai kissan aiheuttamista vahingoista. Laeissa on lisäksi myös mainintoja naisten lemmikkeinä pidetyistä kissoista samoin kuin kissanpennuista lasten lemmikkieläiminä. Arkeologiset läydökset tukevat ajatusta kissojen arvostetusta asemasta. Kissojen jäänteitä on löydetty laajalti varhaiskeskiaikaisilta kaivauspaikoilta Irlannissa. Lisäksi löydetyt kissa ovat olleet melko suurikokoisia ja aikuisia tai jopa iäkkäitä, mikä viittaisi siihen, että niitä on jalostettu ja kohdeltu hyvin.

Book_of_Kells_48r_cat&mouse

Yllä oleva kuva on Book of Kellsistä, kuuluisasta evankeliumikirjasta, jota voi käydä ihailemassa Trinity Collegessa Dublinissa. Kirjan tekstin lomassa seikkailee kaikenlaisia otuksia, kuten yllä oleva raidallinen kissa, joka katselee ehtoollisleivän kanssa pakoon juoksevaa rottaa.

Pangur Bán esiintyy myös ihastuttavassa piirretyssä elokuvassa nimeltä Secret of Kells. Elokuvan innoittajana on toiminut Book of Kells ja se kertoo luostarissa asuvasta pojasta ja kaunista käsikirjoitusta  viikinkien hyökkäyksiltä suojelevista munkeista.

pangurban_secretofkells

Pangur Bán Secret of Kells elokuvasta. Elokuvan trailerin voi katsoa täältä.

Pangur Bánin uusin inkarnaatio on ihastuttavan sarjakuvan muodossa. Sarjakuvan nimi on The White Cat and the Monk. Sen ovat tehneet Jo Ellen Bogart ja Sydney Smith ja sen on kustantanut Groundwood Books Torontossa. Tässä linkki kustantajan sivuille.

PangurBan

 

Kategoria(t): Eläimet, Luostarit, Runous | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Pyhimyksistä

Tämän pyhimyksiä koskevan radiohartauden pidin Yle1 kanavalla 12.5.2014.

Pyhimyksillä oli keskeinen rooli keskiajan hengellisyydessä: pyhimykset toimivat välittäjinä uskovan ja Jumalan välillä ja heidän puoleensa saattoi kääntyä niin pienissä kuin suurissakin asioissa. Keskiajalla Irlanti tunnettiin lukuisten pyhimystensä vuoksi pyhimysten saarena, latinaksi insula sanctorum, ja oli jopa muodikasta keksiä irlantilaisia sukujuuria sellaisillekin pyhimyksille jotka eivät olleet lainkaan sieltä kotoisin.

Pyhimysten merkityksestä keskiajalla kertoo seuraava rukous, jota on väitetty Adomnánin, vuonna 704 kuolleen Ionan saariluostarin apotin kirjoittamaksi.

Neljän vuodenajan pyhimykset

haluan rukoilla heitä

he pelastakoot minut kidutuksilta

koko vuoden pyhimykset.

 

Loistavan kevään pyhimykset

he kohtaavat minut Jumalan tahdosta

kera Brigitin puhtaan neitsyen

kera Gregoriuksen ja Patrickin.

 

Kuivan kesän pyhimykset

heidän kanssaan on minun paikkani

jotta pääsisin tästä maasta

Jeesuksen Marian pojan luo.

 

Ihanan syksyn pyhimykset

kutsun joukkoa, joka ei ole epäsopusuhtainen,

jotta he tulisivat lähelleni

kera Marian ja kera Mikaelin.

 

Rukoilen talven pyhimyksiä,

jotta he olisivat kanssani paholaisen joukkoja vastaan,

kera huoneiden Jeesuksen

pyhän taivaallisen hengen.

 

Rukoilen maan pyhimyksiä

rukoilen kaikkia enkeleitä

rukoilen itseään Jumalaa

niin noustessani kuin käydessäni maate

mitä teenkin mitä sanonkin

jotta pääsisin taivaalliseen maahan.

 

Aamen.

 

Adomnán pyhittää rukouksessa koko vuoden pyhimysten suojelukseen. He ovat läsnä kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa toimissa. Jokainen vuoden päivä on pyhien suojeluksessa, koska jokaiselle päivälle oli omat pyhimyksensä, joita oli silloin muistettava. Keskiaikaisissa pyhimyskalentereissa, joissa lueteltiin kunkin päivän pyhimykset, ovat myös meidän nykyisen nimipäiväkalenterimme juuret.

Pyhimyksen juhlapäivä oli useimmiten hänen kuolinpäivänsä. Tätä juhlapäivää kutsuttiin latinaksi nimellä dies natalis, syntymäpäivä, koska kuoleman sijaan silloin juhlittiin pyhimyksen syntymää hänen todelliseen elämäänsä taivaassa. Pyhimysten oikea koti oli siten taivaassa ja maan päälläkin ollessaan he elivät taivaallista elämää siinä määrin kuin se maallisessa todellisuudessa oli mahdollista. Päästessään kuolemansa hetkellä taivaaseen pyhimykset toimivat tiennäyttäjinä, jotka osoittivat tien, jota kaikkien kristittyjen olisi seurattava. He toimivat esimerkkeinä, jotka antoivat eri aikoihin ja paikkoihin sopivan mallin siitä kuinka elää hyvän kristityn tavoin. Keskiajalla pyhimysten ihmeillä oli tärkeä rooli todisteina heidän pyhyydestään, mutta aina on muistettava että voima tehdä ihmeitä ei ollut heidän omaansa vaan se oli peräisin Jumalalta.

Pyhimykset ovat siis esikuvia, joiden jalanjälkiä seuraamalla löytää tien taivaaseen. He ovat kerran eläneitä ihmisiä, jotka ymmärtävät ihmisten arkisiakin huolia ja heikkouksia ja sen vuoksi heidän puoleensa on helppo kääntyä. Samalla tavalla nykypäivänäkin voimme ottaa esikuvaksemme jonkun esimerkillisen henkilön, johon haluamme samaistua ja jonka esimerkki innoittaa meitä. Pyhimysten inhimillisyys myös kirkastaa Jeesukseen ruumiillisuuden merkityksen, sillä myös hän kerran asteli tämän maan päällä ja ymmärtää siten ihmisen maallisia huolia. Uuden Testamentin Paavalin kirjeissä kaikkia kristittyjä puhutellaan pyhiksi ja heidät kutsutaan elämään pyhien tavoin. Kaikilla Kristityillä on siis mahdollisuus toteuttaa tätä kutsua omassa elämässään, kuten Kolossalaiskirjeen 1. luvun jakeissa 12-14 sanotaan:

”Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta. Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto.”

Virren 146 sanoin voi todeta että pyhät ovat niitä jotka ovat jo menneet edellä ja joiden muisto lohduttaa ja johdattaa niitä, jotka yhä taivaltavat maan päällä.

Rauhan saivat pyhät Herran,
jotka kerran
taistelivat päällä maan.
Kun me heitä muistelemme,
kaipailemme
sinne taivaan kunniaan.

 

Kategoria(t): Pyhimykset, Radiohartaudet, Rukoukset | Avainsanat: , | Kommentoi

Piispan sauvoja, pyhimysten kelloja ja muita aarteita Irlannin kansallismuseossa

Kirjoitin edellisessä postauksessani vierailustani Irlannin kansallismuseon arkeologian museoon Dublinissa ja erityisesti siellä olevista esihistoriallisista kokoelmista. Tällä kertaa ajattelin keskittyä museon varhaiskeskiaikaisiin aarteisiin. Nämä kokoelmat sijoittuvat museon pysyvässä näyttelyssä osaan, joka on nimetty aarrekammioksi (engl. treasury).

Yksi kokoelman kuuluisimpia esineitä on Ardagh chalice eli Ardaghn malja. Tätä suuremmoisesti koristeltua hopeista maljaa 700- tai 800-luvulta voi hyvällä syyllä kutsua aarteeksi. Malja osoittaa selvästi irlantilaisen varhaiskeskiaikaisen metallityön korkean tason ja siinä on samanlaisia toisiinsa kietoutuneita koristeaiheita kuin samanaikaisissa kuuluisissa irlantilaisissa käsikirjoituksissa kuten Book of Kells. Jopa maljan pohjassa on hienot koristeaiheet. Maljan reunaa kiertävässä koristeessa on apostolien nimet ja luultavasti sitä on käytetty ehtoollismaljana. Malja löytyi vuonna 1868 kun kaksi poikaa kaivoi perunoita pellosta lähellä Ardaghta. Samassa piilossa oli myös yksinkertaisempi kuparinen kuppi sekä neljä viitan kiinnittämiseen käytetettyä rintaneulaa. Nuorin esineistä on ajoitettu noin vuoden 900 paikkeille, mikä voisi viitata siihen, että esineet on piilotettu niihin aikoihin turvaan esimerkiksi viikinkien hyökkäyksiltä.

Kuva: Katja Ritari

Näyttelyssä on esillä myös kolme upeasti koristeltua piispan sauvaa. Ne olivat piispan vallan ja aseman merkkejä ja myös niissä upea kelttiläinen käsityötaide tulee hyvin esiin. Nämä sauvat ovat peräisin 1000-luvulta.

Kuva: Katja Ritari

Näyttelyssä on myös useita pyhimyksiin liittyviä esineitä, joista ehkä silmiin pistävimpiä ja tyypillisiä Irlannille ovat pyhimysten kellot. Tällaisia käsikelloja soittamalla väki voitiin kutsua messuun. Usein niiden uskottiin kuuluneen alunperin jollekin pyhimykselle ja sen vuoksi niitä säilytettiin pyhäinjäännöksinä.

kellotKuva: Katja Ritari

Ehkä kuuluisin näistä kelloista on niin kutsuttu Pyhän Patrickin kello. Nimensä mukaisesti sen uskottiin kuuluneen Irlannin kansallispyhimykselle Patrickille, mutta tosiasiassa kello on peräisin 500-700 -luvulta, kun Patrick puolestaan eli 400-luvulla. Yksinkertaisen kellon suojaamiseksi on vuoden 1100 paikkeilla vamistettu koristeellinen pyhäinjäännöslipas. Pyhäinjäännöslippaat korostavat niiden sisällä säilytettävien pyhäinjäännösten arvokkuutta ja kertovat jotain kirkon vauraudesta ja vallasta keskiajalla. Samalla ne kuitenkin todistavat pyhäinjäännösten merkityksestä ja uskosta niiden ihmeitä tekevään voimaan.

Pyhän Patrickin kello ja sen pyhäinjäännöslipas

Kuva: Katja Ritari

Pyhäinjäännöslippaat voivat olla muodoltaan yksinkertaisia laatikoita, mutta usein ne heijastavat niiden sisällä säilytettävän esineen muotoa kuten yllä olevan Patrickin kellon tapauksessa. Irlannin kansallismuseon kokoelmissa on myös toinen näyttävä esimerkki pyhäinjäännöslippaasta, jonka muoto viittaa sen sisällä säilytettyyn esineeseen. Kyseessä Pyhän Lachtinin pyhäinjäännöslipas, jonka sisällä on säilytetty pyhimyksen käden luuta. Kyseinen pyhäinjäännöslipas on valmistettu noin vuonna 1120 ja sitä säilytettiin Donoughmoren kirkossa County Corkissa. Lachtin on ollut alueen oma pyhimys, josta muuten tiedetään hyvin vähän. Tälläistä pyhäinjäännöstä on voitu käyttää esimerkiksi valojen vannomiseen, parantamisihmeiden aikaansaamiseen tai jopa kantaa mukaan taisteluun suojelemaan omia joukkoja.

Pyhän Lachtinin pyhäinjäännöslipas.

Kuva: Katja Ritari

Kategoria(t): Matkailu Irlannissa, Museot, Pyhäinjäännökset | Avainsanat: , | Kommentoi