Hyvää Pyhän Valentinuksen päivää

Tänään 14.2. vietetään ystävänpäivää eli Valentinuksen päivää. Harva kuitenkaan tietää, että Valentinus, jonka juhlapäivästä on tullut rakkauden päivä, on varhainen kristillinen marttyyri eli ensimmäisten kristillisten pyhimysten joukossa. Pyhimysten kunnioittaminen nimittäin sai alkunsa marttyyrien muistamisesta. Valentinus oli 200-luvulla elänyt roomalainen piispa, joka koki martyyrikuoleman. Keskiaikaisen legendan mukaan Valentinus vihki kristittyjä pareja avioliittoon kristittyjen vainojen aikana, mikä selittäisi hän yhdistämisensa romanttiseen rakkauteen.

Pyhimysten kulttiin liittyy ajatus siitä, että heidän maalliset jäänteensä ovat reliikkejä eli pyhäinjäännöksiä, joissa pyhimyksen Jumalalta saama voima tehdä ihmeitä on yhä läsnä tässä maailmassa. Sen vuoksi martyyrien ja myöhempien pyhimysten haudoista tuli paikkoja, joihin kristityt kokoontuivat kunnioittamaan näiden kristillisten sankarien muistoa ja rukoilemaan heiltä ihmeitä. Vähitellen pyhimysten luita alettiin säilyttää niitä varten valmistetuissa kallisarvoisissa lippaissa eli relikvaarioissa. Valentinuksen pääkalloa säilytetään nykyään Roomassa Santa Maria Cosmedinin kirkossa, mutta ainakin osa hänen muista luistaan löytyy yllättäen Dublinista Whitefriar streetin karmeliittakirkosta.

Santa_Maria_in_Cosmedin_(Rome)_Skull_of_St._Valentini_._Valentini

Valentinuksen kallo Roomassa. Kuva: Wikimedia commons

Nämä Dublinissa olevat reliikit löydettiin vuonna 1836 Rooman katakombeista ja niiden todettiin kuuluvan Valentinukselle. Samana vuonna John Spratt niminen irlantilainen pappi ja kuuluisa saarnamies vieraili Roomassa saarnaamassa ja Paavi Gregorius XVI antoi hänelle lahjaksi ja kotiin viemisiksi Valentinuksen reliikit.  Valentinuksen päivänä Whitefriar streetin kirkko Dublinissa on suosittu pyhiinvaelluskohde, jonne rakastuneet parit tai rakkautta etsivät sinkut tulevat rukoilemaan Valentinuksen siunausta.

St-valentine_110921-01

Valentinuksen pyhäinjäännökset Dublinissa. Kuva: Wikimedia commons

Mainokset
Kategoria(t): Pyhäinjäännökset, Pyhiinvaellus, Pyhimykset | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Gildas, kärttyisä britti

Tänään 29.1. on varhaisen brittiläisen oppineen Gildasin juhlapäivä. Gildas oli britti, siis Britannian kelttiläisen kielen puhuja. Kyseisestä kelttiläisten kielten haarasta kehittyi Walesissä puhuttu kymri, Cornwallin kornin kieli ja Bretagnen bretoni. Gildas eli 500-luvulla ja hänen kirjoittamansa teos De excidio et conquestu Britanniae, ”Britannian tuhosta ja valloituksesta”, on ainoita aikalaislähteitä, jotka kuvaavat Rooman vallan jälkeistä aikaa Britanniassa.

britain.circa.540

Britannia Gildasin aikana. Kuva: Wikimedia commons

Gildasin ajan Britannia oli hyvin monikulttuurinen, -uskontoinen ja -kielinen yhteiskunta, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Roomalaisten vetäydyttyä Britanniasta noin 410, Manner-Euroopasta tulleet germaaniset anglosaksisoturit ottivat vallan monilla alueilla. Skotlannin länsiosissa puolestaan asui Irlannista tulleita maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään ja itäosissa piktejä. Walesissä sekä muilla läntisillä rannikkoalueilla säilyi brittiläinen kulttuuri, joka oli osittain roomalaistunut ja kristillistynyt. Anglosaksiset maahanmuuttajat eivät kuitenkaan luonnollisesti syrjäyttäneet kaikkia alueen aiempia asukkaita, vaan nämä jatkoivat elämäänsä uusien hallitsijoiden alaisuudessa.

Gildasin näkemys oman aikansa kulttuurin tasosta on korostuneen negatiivinen. Teoksen tarkoitus on saarnata omille aikaisilleen ja kannustaa heitä näkemään erheensä. Teoksen ensimmäinen osa kertoo roomalaisesta Britanniasta ja anglosaksien valloituksesta toisen osan keskittyessä tuomitsemaan viiden Gildasin oman ajan kuninkaan toimia ja kolmannen kritisoidessa hänen oman aikansa kirkonmiehiä.

Saint-Gildas-de-Rhuys : statue de Saint-Gildas à coté du Grand-Mont

Gildasin patsas Saint-Gildas-de-Rhuysissä Ranskassa. Kuva: Wikimedia commons

Gildas mainitsee teoksensa ensimmäisessä osassa Ambrosius Aurelianuksen, roomalaisbrittiläisen sotapäällikön, joka kokosi joukot taisteluun anglosakseja vastaan. Gildas tuo esiin kuinka Ambrosius onnistui voittamaan vihollisensa taistelussa Jumalan avulla esimerkkinä omille aikaisilleen, joiden hän katsoo kääntyneen Jumalaa vastaan. Myöhemmässä perinteessä Ambrosius liitettiin legendaarisen kuningas Arthurin taruun hänen setänään.

Teoksen toinen osaa keskittyy Gildasin oman ajan maallisiin hallitsijoihin ja erityisesti viiteen kuninkaaseen: Constantinus, Aurelius Conanus, Vortiporius (kymrin Guortepir), Cuneglasse (kymrin Cynglas) ja Maglocune (kymrin Maelgwn). Ei ole selvää miksi juuri nämä kuninkaat ovat saaneet Gildasin vihat niskoilleen, mutta hän kuvaa heitä tyrmäävän negatiivisessa valossa. Hän kuvaa kuninkaita petollisina, erilaisiin seksuaalisiin synteihin syyllisinä, murhaajina ja tyranneina. Heissä ei ole mitään hyvää ja heidän tekonsa ovat kristinuskon vastaisia.

Teoksen kolmas osa jatkaa samaa linjaa keskittyen tällä kertaa kirkonmiehiin ja se alkaa sanoin: ”Britanniassa on pappeja, mutta he ovat hölmöjä. Monia kirkonmiehiä, mutta he ovat häpeämättömiä. Klerkkejä, mutta he ovat epäluotettavia ryöväreitä. Niin sanottuja paimenia, mutta susia valmiina sielujen surmaamiseen.” Tyyli jatkuu samanlaisena läpi koko teoksen, joten Gildasin tyytymättömyys aikansa maallisia ja kirkollisia johtajia kohtaan ei jätää mitään epäilyksen sijaa. Gildas esittää itsensä Vanhan Testamentin profeettojen seuraajana, jonka velvollisuus on kertoa totuus ja ohjata muut oikealle tielle. Anglosaksisten barbaarien tulon hän luonnollisesti esittää Jumalan briteille antamana rangaistuksena heidän jumalattomasta elämäntavastaan samaan tapaan kuin Vanhan Testamentin koettelemukset Israelin kansalle.

Gildasin elämästä tiedetään, että ehkä saatuaan tarpeekseen Britannian ilmapiiristä, hän lähti Bretagneen, minne hän perusti luostarin, joka tunnetaan nimellä St Gildas de Rhuys. Täytyy toivoa, että Bretagnen kirkollinen elämä oli enemmän hänen mieleensä ja hän sai vanhoilla päivillään nauttia mielenrauhasta.

 

 

 

Kategoria(t): Britannia, Gildas, Pyhimykset | Avainsanat: , , | Kommentoi

Pyhä Finnbarr, Corkin kaupungin suojeluspyhimys

Eilen 25.9. vietettiin vanhan kotikaupunkini Corkin suojeluspyhimyksen Finnbarrin juhlapäivää. Finnbarr on yksi monista Irlannin varhaisen kirkon luostareita perustaneista pyhimyksistä. Pyhimyksen iirinkielinen nimi Fionnbharr tarkoittaa vaaleaa päälakea. Samannimisiä pyhimyksiä on useita ja ne saatavat juontaa juurensa saman pyhimyksen kultin esiintymiseen eri alueilla.

Finnbarrin uskotaan eläneen 500- ja 600-lukujen taitteessa. Finnbarrin ensimmäinen luostari sijaitsi Corkin maakunnan länsiosassa luonnonkauniilla paikalla, joka tunnetaan nimellä Gougaine Barra. Paikalla on nykyään 1800-luvulla rakennettu pieni kirkko, joka on suosittu häiden pitopaikka.

SANYO DIGITAL CAMERA

Gougane Barra. Kuva: Wikimedia commons

Finnbarr siirtyi myöhemmin paikkaan, joka tunnettiin nimellä ”Corcach Mór na Mumhan” eli Munsterin suuri suo ja jonka paikalla nykyään sijaitsee Corkin kaupunki, iirinkieliseltä nimeltään Corcaigh. Paikka oli soinen ja altis tulvimiselle ja siksi luostari perustettiin joen tasoa hiukan korkeammalle kohdalle. Kaupungin kasvaessa 1700-luvulla soista maata kuivatettiin ja useita joen uomia täytettiin maalla muodostaen katuja, mikä selittää kaupungin  nykyisen pääkadun ja vanhan kotikatuni Patrick streetin kurvikkaan muodon.

Arkeologien mukaan varhaisimmat jäänteet ihmisasutuksesta paikalla ovat kirkollisten rakennusten jäänteitä 600-luvulta eli Finnbarrin elinajalta. Varhaisin maininta luostarista historiallisissa lähteissä löytyy annaaleista eli kirjoista, joihin luostareissa merkittiin vuosittaiset merkkitapahtumat, vuoden 682 kohdalta, jossa kerrotaan Finnbarrin luostarin apotin Suibnen kuolemasta.

Luostarin paikalla sijaitsee nykyään vuonna 1879 rakennettu uusgoottilainen Finnbarrin katedraali, joka kuuluu Irlannin protestanttiselle kirkolle, kuten monet Irlannin vanhoista ja näyttävimmistä kirkoista.

 

St_Finbarre's_Cathedral

Finnbarrin katedraali Corkissa. Kuva: Wikimedia commons

Finnbarrin katedraaliin liittyy legenda, jonka mukaan kirkon itäpuolella katolla oleva kultainen enkeli soittaa suussaan olevia kahta trumpettia tuomiopäivän tullessa antaakseen Corkin asukkaille ennakkovaroituksen tulevasta.

Statue_on_the_St_Finbarres_Cathedral

Kuva: Wikimedia commons

Finnbarrin luostari kehittyi vähitellen suureksi keskukseksi. Paikan hyvät kulkuyhteydet jokea pitkin ja luonnollinen satamapaikka houkuttelivat 900-luvulla viikingit perustamaan sinne kauppapaikan, jonka pohjalta nykyinen kaupunki on kehittynyt.

Finnbarrin pyhimyselämäkerta on säilynyt useina eri versioina ja ilmeisesti sen kirjoittaminen juontaa juurensa 1100-luvulle, jolloin Corkin hiippakunta yritti vahvistaa asemaansa suhteessa ympäröiviin hiippakuntiin, jotka olivat aiemmin kuuluneet sen alaisuuteen. Pyhimyselämäkertoja saatettiin siis käyttää politiikan välineinä hyvinkin maallisin tarkoitusperin.

 

Kategoria(t): Luostarit, Matkailu Irlannissa, Pyhä Finnbarr, Pyhimykset | Avainsanat: , | Kommentoi

Kellsin kirjan khii-roo -sivu

Pari viikkoa sitten juhlittiin kirjan julkkareita, kun kollegoideni Alexandra Bergholmin ja Riku Hämäläisen toimittama teos Katse pyhään: Näkökulmia uskonnon aineellisuuteen ilmestyi osuuskunta Partuunan kustantamana. Teos sai alkunsa joitakin vuosia sitten Helsingin yliopiston Uskontotieteen oppiaineessa järjestetystä luentokurssista, jossa eri luennoitsijat esittelivät uskonnon aineellista ulottuvuutta erilaisten esineiden tai kuvien kautta. Oma kontribuutioni luentosarjaan ja nyt julkaistuun teokseen koskee Kellsin kirjaa, jota esittelin jo aiemmasta kirjoituksessani. Tällä kertaa aion keskittyä Kellsin kirjan ehkä kuuluisimpaan sivuun, jota koristavat niin sanottu Kristus-monogrammi, jossa yhdistyvät kreikan kirjaimet khii ja rhoo eli Kristuksen nimen kaksi ensimäistä kirjainta muotoon ☧.

 

Book_of_Kells_chirho

Kellsin kirjan khii-roo -sivu. Kuva: Wikimedia commons

Khii-roo on vanha kristillinen symboli, joka ei ole ainoastaan kätevä lyhenne Kristuksen nimelle vaan symboloi häntä kokonaisuudessaan. Kellsin kirjassa tämän symbolin käyttö liittää sen osaksi laajempaa kristillistä jatkumoa antaen sille kuitenkin samalla omaperäisen kelttiläiseen taiteeseen viittaavan muodon. Yleensä kirjaimet esitetään päällekkäin monogrammina, mutta Kellsin kirjassa kirjaimet on eroteltu toisistaan.

Kellsin kirjan khii-roo sivu sisältää Matteuksen evankeliumin jakeen 1:18 alun ”Jeesuksen Kristuksen syntymä ” eli Christi autem generatio.  Tämä jae oikeastaan aloittaa Matteuksen evankeliumin varsinaisen tekstin, koska evankeliumin alkuosa sisältää vain Jeesuksen sukuluettelon. Tämän vuosi tämän jakeen alku on saanut osakseen koko sivun täyttävän koristelun osoittamaan evankeliumin tekstin alkua. Sivun täyttää suurikokoinen X:n näköinen khii-kirjain, jonka toinen alasakara on venytetty. Khiin alla on P:tä muistuttava rhoo-kirjain, jonka kiemuran kärki on koristeltu ihmisen päällä. Rhoo kietoutuu I:n näköisen ioota-kirjaimen ympärille. Näiden alla voi pienellä erottaa h:n näköisen lyhenteen, joka tarkoittaa sanaa autem, ”siksi, sen vuoksi” ja sanan generatio. Kyseinen jae kertoo Jeesuksen Kristuksen syntymästä ihmiseksi ja sen vuoksi sillä on suuri symbolinen merkitys. Johanneksen evankeliumi alkaa jakeessa 1:1 sanoista ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” ja jatkuu jakeessa 1:14 kertoen ” Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.” Kristus on siis Sana, joka tuli lihaksi ja siten khii-roo kirjoitettuna eläimen nahasta valmistetulle pergamentille symboloi tätä tapahtumaa.

Koristelussaan Kellsin kirja ei ole täysin ainutlaatuinen, vaan sen khii-roo -sivua voi verrata hieman vanhemman 700-luvun alkupuolella kopioidun Lindisfarnen evankeliumikirjan saman jakeen koristeluun. Myös Lindisfarnen kirjan tyyli edustaa vahvaa kelttiläistä vaikutusta siitä huolimatta, että se on kirjoitettu Pohjois-Englannissa.

LindisfarneFol27rIncipitMatt

Lindisfarnen evankeliumien jae Matteus 1:18.

Kuva: Wikimedia commons

Kellsin kirjassa jakeen koristelu on viety äärimmilleen ja sivun teksin muodostamien kirjainten lisäksi kaikki niiden ympärille jäävä tila on koristeltu yksityiskohtaisin kuvioin. Abstraktien kuvioiden seassa voi erottaa enkeli- ja ihmishahmoja sekä eläinkunnan edustajia. Sivun vasemmassa yläkulmassa khii-kirjaimen kaarevan sakaran muodostaman ympyrän sisällä erottuu kaksi yö- tai koiperhosta, joiden välissä on timantinmuotoinen vinoneliö.

chi_rho_moth (1)

Sivun alalaidassa khii-kirjaimen vasemman alasakaran vierellä on kaksi hiirtä suussaan pyöreä esine. Hiirten vieressä vartioi kaksi kissaa, joilla puolestaan on vielä toise hiiret selässään. Tämän eläinrykelmän oikealla puolella, suoraan ioota-kirjaimen alla erottuu jonkinlainen musta eläinhahmo, jolla on suussaan kala. Useimmiten tämän eläimen on tulkittu esittävän saukkoa.

Chi-Rho-page-Cats-mice-otter-Sullivan

Khii-roo -sivulta löytyvien eläinten voidaan tulkita edustavan kolmea eri elementtiä: perhoset ilmaa, kissat ja hiiret maata ja saukko kala suussaan vettä. Se, että kaikilla eläimillä on jotain suussaan ohjaa lisäksi ajatukset kohti ehtoollista. Hiirten kohdalla symboliikka on kaikkein selvin: hiirten välissä oleva pyöreä esine edustaa ehtoollisleipää. Pyöreä esine voi samanaikaisesti symboloida myös kuuta, koska antiikista keskiajalla periytyneen luonnontieteellisen tietämyksen mukaan hiiren maksa kasvoi suuremmaksi täysikuun aikaan ja vastaavasti kutistui uuden kuun alussa. Siten keskiajan eläinkirjoissa hiiri saatettiin esittää pyöreä kuuta esittävä esine suussaan. Kirkkoisät puolestaan ymmärsivät kasvavan ja kutistuvan kuun symboloivan Kristuksen inkarnaatiota, kuolemaa ja ylösnousemusta, joten sekä kuun että ehtoollisleivän hiirten suussa voidaan tulkita viittaavan samaan asiaan.

Saukon suussa oleva kala puolestaan ohjaa samoin ajatukset Kristukseen ja ehtoolliseen, koska kala esiintyy Kristyksen symbolina jo varhaiskristillisellä kaudella. Saukko puolestaan esiintyy useissa irlantilaisissa keskiaikaisissa pyhimyselämäkerroissa pyhimysten apurina, joka heijastaa sitä kuinka koko luomakunta on Jumalan tahdon alainen ja jopa eläimet tunnistavat pyhimyksen pyhyyden. Pyhän Coemgenin iirinkielisessä pyhimyselämäkerrassa saukko esimerkiksi pelastaa pyhimyksen järveen pudonneen kirjan ja tuo päivättäin lohen luostarin väelle kunnes aistii erään munkin suunnittelevan hanskojen valmistamista saukon nahasta. Tällaisten eläintarinoiden esikuvat löytyvät Egyptin erämaaisistä ja -äideistä kerrotuista tarinoissa, joissa eläimet ja linnut tuovat ruokaa ja auttavat erakoita.

Khii-roo -sivun yläreunassa perhosten alapuolella oleva enkeli ohjaa heti ajatukset taivaaseen. Keskiajallan perhoset esitettiin usein ylösnousemuksen symboleina, koska ne muuttavat muotoaan toukasta perhoseksi. Perhosten välissä olevan liilan vinoneliön voi puolestaan ymmärtää koteloksi, josta ne ovat kuoriutuneet. Siten myös sen voidaan nähdä edustavan Kristuksen ruumista, jonka nauttimisen kautta uskovat syntyvät ehtoollisella uudelleen.

Khii-roo -sivun eläimet eivät siis ole sattumanvaraisia koristeita, vaan ne sisältävät hyvin hienovaraista kristillistä symboliikkaa. Asioihin vihkiytyneen katsojaan ajatukset ohjautuvat kuvia katsomalla ehtoolliseen, Kristuksen inkarnaatioon ja taivaaseen nousseen Kristuksen ruumiin uudesti synnyttävään voimaan.

 

Kategoria(t): Eläimet, Kelttiläinen taide | Avainsanat: | Kommentoi

Esineellinen kosketus pyhään keskiajan Irlannista

Kävin kesällä perheen kanssa Irlannissa lomalla ja Dublinissa vierailimme Irlannin kansallismuseon arkeologisessa osassa kaupungin keskustassa. Yksi museon kuuluisimmista esineistä on niin kutsuttu Ardagh’n malja eli hopeinen ehtoollismalja 700-luvulta. Se on myös hyvä esimerkki varhaiskeskiajan irlantilaisesta hienosta metallityöstä ja siitä kuinka kauniita keskiaikaiset käyttöesineet voivat olla. Ehtoollismalja on tietenkin myös julkisesti esillä oleva statusesine, jonka arvokkaat materiaalit ja runsas koristelu julistivat kirkon vaurautta ja valtaa.

Ardagh’n malja. Kuva: Katja Ritari

Muodoltaan malja muistuttaa roomalaisajan astioita, mutta sen koristelu on selkeästi irlantilainen. Sen ulkopuoli on koristeltu kultaisella filigraanityöllä, lasilla, meripihkalla ja emalikoristeilla. Jopa maljan pohja on koristeltu ja pohjaan on istutettu vuorikristalli, joka on tullut näkyviin kun pappi on nostanut maljaa alttarilla ehtoollisrituaalin aikana. Maljassa on monimutkaisia eläinkuvioita ja siihen on kaiverrettu 12 apostolin nimet. Arvokkaat materiaali ja koristelun yksityiskohdat kertovat niistä resursseista, joita kirkolla oli käytettävissään sekä ehtoollisen merkityksestä osana kirkollisia rituaaleja.

Kuva: Wikipedia commons

Malja löytyi kiven alle piilotettuna vuonna 1868 Ardagh’n läheltä Limerickin kreivikunnassa, kun kaksi poikaa oli kaivamassa perunoita maasta. Samassa kätkössä oli myös toinen paljon yksinkertaisempi pronssinen malja ja neljä hopeista rintaneulaa. Ne on todennäköisesti piilotettu turvaan viikingeiltä ja unohdettu piiloonsa. Ardagh’n maljan lisäksi samalta ajalta on säilynyt myös toinen näyttävä ehtoollismalja, joka tunnetaan löytöpaikkansa mukaan Derryflananin maljana. Samasta vuonna 1980 löydetystä kätköstä Derryflananista Tipperaryn maakunnasta löytyi myös muita ehtoolliseen käytettäviä astioita, kuten hieno lautanen, jolla ehtoollisleipää pidettiin sen siunaamiseen aikana. Nämäkin esineet ovat nähtävissä Irlannin kansallismuseossa.

Derryflananin malja. Kuva: Katja Ritari

Derryflananin ehtoollislautanen. Kuva: Katja Ritari

1100-luvun puolivälissä kirjoitetussa iirinkielisessä Columban pyhimyselämäkerrassa, Betha Coluim Cille, kerrotaan kuinka Columba oli nuorena opiskelemassa Pyhän Mo Bíin luona Glasnevinissa, kun siellä rakennettiin uutta suurta kirkkoa. Luostarissa opiskelleet nuoret pyhimykset ryhtyivät pohtimaan millä haluaisivat, että uusi kirkko täytetään. Ciarán halusi täyttää sen papeilla, jotka harjoittaisivat siellä Jumalan palvelemista liturgian kautta. Cainnech halusi täyttää kirkon kirjoilla, jotka palvelisivat oikeamielisiä. Comgall halusi täyttää sen vaivoilla ja taudeilla, jotka koettelisivat hänen ruumistaan vapaaehtoisena katumusharjoituksena.  Columba puolestaan halusi täyttää kirkon kullalla ja hopealla, joilla koristeltaisiin pyhiä esineitä. Nykynäkökulmasta Columban valinta ei ehkä vaikuta erityisen hartaalta, mutta keskiaikaisessa kontekstissa kirkon runsaan koristelun voidaan ajatella heijastavan taivaan valtakunnan kirkkautta ja koreutta ja siten se ohjaa katsojan ajatukset pois tästä maailmasta kohti jumalan todellisuutta. Johanneksen Ilmestyksen luvussa 21 kuvataan uutta Jerusalemia, jonka muurit ovat jaspiskiveä ja seinät kultaa, joka on kauttaaltaan koristeltu jalokivillä. Tämä oli se loisto, jota pyrittiin jäljittelemään kirkkojen ja pyhien esineiden koristelulla. Sen vuoksi Ardagh’n maljan kaltaiset upeat kirkolliset esineet eivät olleet vain käyttö- , taide- tai statusesineitä, vaan niiden koristelu palveli myös korkeampaa hengellistä tarkoitusta. Varsinkin keskiajan maailmassa, jossa tavallisten ihmisten elämässä heitä ympäröivät rakennukset ja esineet ovat olleet hyvin yksinkertaisia, kirkon loiston on täytynyt tuntua sitäkin ihmeellisemmältä. Tietenkin tavallisen maalaiskirkon ehtoollisastiat ovat todennäköisesti olleet paljon vaatimattomampia, mutta niidenkin tarkoitus on tarjota kosketus pyhään jumalalliseen todellisuuteen.

 

Kategoria(t): Kelttiläinen taide, Matkailu Irlannissa, Museot, Pyhä Columba | Avainsanat: , | Kommentoi

Columbanus, järkähtämätön irlantilainen Manner-Euroopassa

Varhaiskeskiajan irlantilaisten kirkonmiesten vaikutus ei rajoittunut ainoastaan Irlantiin tai sen lähialueille, vaan heitä kuljeksi ympäri Eurooppaa. Irlantilaisten munkkien toiminnan taustalla vaikutti ajatus elämän mittaisesta pyhiinvaelluksesta ja oman alueen ja sen turvan jättämisestä eräänlaisena vapaaehtoisen katumusharjoituksen ja askeesin muotona. Tunnetuin näistä irlantilaisista pyhiinvaeltajista oli Pyhä Columbanus, vuonna 615 kuollut nykyisen Ranskan ja Italian alueilla sijaitsevien Luxeuil’n ja Bobbion luostarien perustaja.

Saint_Columbanus_window_at_Abbey_of_Bobbio

Columbanuksen kuva Bobbion luostarin ikkunassa.

Kuva: Wikimedia commons

Columbanus on siitä harvinainen varhaiskeskiaikainen kirkonmies, että meille on säilynyt suuri määrä hänen omia kirjoituksiaan. Columbanukseltä on säilynyt 13 saarnaa, useita kirjeita, runoutta, kaksi luostarisääntöä ja penitentiaali eli papeille suunnattu opas katumusharjoitusten määräämiseen. Columbanusta on usein pidetty lähetyssaarnaajana, mutta hänen motivaationsa kotiseutujensa jättämiseen liittyi todennäköisesti enemmän juuri ajatukseen elämänmittaisesta pyhiinvaelluksesta kuin varsinaiseen lähetystyöhön. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö hänen perustamistaan luostareista käsin olisi pyritty käännyttämään ympäröivän maaseudun pakanoita.

Ajatus elämänmittaisesta pyhiinvaelluksesta tiiviistyy erinomaisesti juuri Columbanuksen saarnoissa. Ne on suunnattu hänen luostareidensa väelle ja hän kehottaa siinä munkkeja omaksumaan pyhiinvaeltajan asenteen ja suhtautumaan elämään vaelluksena, jonka aikana vaeltajan on muistettava pitää vaelluksensa pää mielessään ja olla kiintymättä liikaa matkan varrella vastaan tuleviin asioihin. Columbanus ei suinkaan kehota munkkejaan ryhtymään seuraamaan hänen omaa esimerkkiään ja lähtemään vaeltelemaan ympäri Eurooppaa, vaan ajatuksena on omaksua oikeanlainen asenne tätä maallista maailmaa kohtaan. Munkkien tulisi siis muistaa, että tämä maailma on vain väliaikaista ja vasta matkan päässä odottaa heidän oikea kotimaansa ja kohtaaminen Jumalan todellisen ja pysyvän todellisuuden kanssa. Siten tämä elämä on vain ”tie elämään, ei elämä itse” kuten Columbanus kirjoittaa viidennessä saarnassaan.

Sligo_Cathedral_of_the_Immaculate_Conception_Ambulatory_Window_02_Columbanus_2013_09_14

Columbanuksen kuva Sligon katedraalin ikkunassa Irlannissa.

Kuva: Wikimedia commons

Columbanuksen kirjeistä saa hyvän kuvan hänen persoonastaan. Columbanus kirjoitti mm. Paavi Gregorius Suurelle ja Paavi Bonifatius IV:lle, sekä kirkolliskokoukseen kokoontuneille ranskalaisille kirkonmiehille. Kirjeidensä perusteella Columbanus ei tuntenut minkäänlaista alemmuutta sen vuoksi, että oli kotoisin kristikunnan kaukaisimmalta laidalta, sillä hän ei epäröinyt ohjeistaa edes paavia siitä miten tämän tulisi toimia. Kirjeissään Columbanus puolustaa omia irlantilaisia tapojaan ranskalaisten kirkonmiesten kritiikkiä vastaan. Yksi suuri kiistan aihe Columbanuksen aikana oli pääsiäisen ajankohdan oikeaoppisen laskemisen tapa, jossa irlantilaiset yleisesti seurasivat eri laskukaavaa kuin muut. Columbanuksen kirjeiden perusteella voi ymmärtää miksi tämä joutui kiistoihin sekä paikallisen kirkollisen että maallisen eliitin kanssa. Columbanus näyttää olleen haluton tekemään kompromisseja, eikä hänen ajamansa tiukan askeettinen elämä ollut varmasti kaikkien mieleen. Columbanus esimerkiksi paheksui julkisesti paikallisten kirkollisten johtomiesten maallistunutta elämäntapaa. Lisäksi hän suututti kuninkaallisen suosijansa Frankiassa, Kuningas Theuderic II:n, kieltäytymällä siunaamasta tämän aviotonta poikaa kuninkaan vaimon Ermenbergin ollessa kyvytön saamaan lapsia. Suututettuaan tukijansa Columbanusta oltiin jo karkottamassa ja laivaamassa väkisin takaisin Irlantiin, mutta hän onnistui vapautumaan ja katsoi parhaaksi vaihtaa maisemaa päätyen Alppien eteläpuolella nykyiseen Pohjoi-Italiaan. Sinne Columbanus perusti kuuluisimman luostarinsa, Bobbion, josta tuli yksi keskiajan merkittävimmistä kirjallisista keskuksista. Luostaritoiminta Bobbiossa jatkui aina vuoteen 1803 saakka. Yksi Columbanuksen irlantilaisista seuraajista nimeltään Gallus puolestaan jäi matkan varrelle ja perusti erakkomajansa nykyisen Sveitsin alueelle. Noin sata vuotta myöhemmin hänen reliikkiensa paikalle perustettiin St Gallenin luostari, josta tuli yksi keskiajan johtavista benediktiiniluostareista ja myöskin merkittävä kirjallinen keskus.

Kategoria(t): Asketismi, Irlantilaiset Manner-Euroopassa, luostarihengellisyys, Luostarit, Pyhä Columbanus, Pyhiinvaellus, Pyhimykset | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Pyhä Patrick, Irlannin kansallispyhimys

Tänään 17.3. on taas Patrickin päivä, jota juhlitaan ympäri maailman irlantilaisten ja irlantilaista sukujuurta olevien omana juhlapäivänä. Mutta miksi juuri Patrickin päivästä on tullut Irlannin kansallispäivä, jota juhlitaan ympäri maailman? Tästä voimme kiittää Patrickin pyhimyselämäkertojen kirjoittajia 600-luvulla eläneitä Muirchúa ja Tírechánia sekä heidän seuraajiaan. Muirchún ja Tírechánin latinaksi kirjoittamat pyhimyselämäkerrat kuuluvat varhaisimpiin meille säilyneisiin Irlannissa kirjoitettuihin pyhimyksiä käsitteleviin teksteihin. Näiden ohella myös naispyhimys Brigitistä ja Ionan luostarin perustajasta Columbasta on olemassa samoihin aikoihin laaditut latinankieliset pyhimyselämäkerrat. Iirin kielellä pyimyselämäkertoja ruvettiin kirjoittamaan 800-luvun lopulla ja niistä varhaisin on Patrickista kertova niin kutsuttu kolmiosainen pyhimyselämäkerta eli Vita Tripartita, joka on kirjoitettu osittain latinaksi ja osittain iiriksi.

Pyhimyselämäkertoja kirjoitettiin pyhimyksen maineen levittämiseksi eli niiden tarkoitus oli vakuuttaa yleisö päähenkilönsä pyhyydestä. Tällä tavoin saatettiin kasvattaa pyhimyksen muistoa vaalivan kirkon mainetta ja kunniaa ja tavoitella sekä poliittista valtaa että taloudellista vaurautta. Kirkko, jossa pyhimyksen hauta oli, toimi yleensä kultin keskuksena, johon houkuteltiin pyhiinvaeltajia vierailemaan pyhimyksen ihmeitä tekevien pyhäinjäännösten luona. Patrickin kultti on sikäli poikkeustapaus, että Patrickin hauta ei ole hänen pääkirkossaan nykyisessä Pohjois-Irlannissa sijaitsevassa Armagh’ssa vaan Downpatrickissa. Pyhimyselämäkerrassaan Muirchú selittää Patrickin hautapaikkaa enkelin lupauksella, että Jumala täyttää Patrickin neljä toivetta, jos tämä suostuu palamaan ennen kuolemaansa Saulin luostariin sen sijaan että jatkaisi matkaansa Armagh’iin. Lisäksi Patrickin kuoltua enkeli neuvoi, että kaksi kouluttamatonta härkää olisi valjastettava ruumisvankkureiden eteen ja pyhimys olisi haudattava sinne, minne härät pysähtyisivät. Myös Suomen Pyhästä Henrikistä on kerrottu joskus samanlaista tarinaa, mikä kuvaa hyvin kuinka pyhimyksistä kertovissa legendoissa on kierrätetty samanlaista kuvastoa uudestaan ja uudestaan. Pyhimysten ei siten keskiajalla odotettukaan olevan ainutkertaisia ja yksilöllisiä, vaan juuri toistamalla samanlaisia ihmetekoja kuin muutkin he todistivat kuuluvansa pyhimysten joukkoon. Pyhimyselämäkerroissa tärkeää oli imitatio Christi, Kristuksen jäljittely, eli pyhimykset seuraavat sekä Uudessa Testamentissa kuvattujen Jeesuksen tekojen että aiempien pyhimyksien antamia malleja. Tämä jäljittely saattoi tapahtua sekä erittäin hurskaan ja myöhemmin muiden pyhimyksenä kunnioittavan henkilön todellisessa elämässä hänen samaistuessaan aiempien pyhimysten malliin, että kirjallisella tasolla pyhimyksen elämästä kirjoitettaessa.

Saint_Patrick's_grave_Downpatrick

Kuvassa Pyhän Patrickin väitetty hautapaikka Downpatrickissä Pohjois-Irlannissa.

Kuva: Wikimedia commons

Muirchún ja Tírechánin teoksilla oli keskeinen rooli Patrickin kultin kasvattamisessa. He kuvaavat Patrickia Irlannin kansallispyhimyksenä, jonka ansiota kristinuskon tulo saarelle oli. Todellisuudessa Irlannissa oli kristittyjä jo ennen Patrickin tuloa 400-luvulla ja lisäksi hän tuskin oli ainoa kristinuskon levittämisen parissa siellä työskennellyt. Patrickin työ lienee keskittynyt pääasiassa saaren pohjoisosiin, joissa tieto kristinuskosta oli todennäköisesti vähäisempää. Patrick itse oli kotoisin Britanniasta ja hän oli nuoruudessaan joutunut ryöstetyksi orjaksi Irlantiin. Päästyään joitakin vuosia myöhemmin pakenemään takaisin kotiinsa, hän näki näyn, jossa enkeli kutsui häntä tekemään lähetystyötä entisten vangitsijoidensa parissa.

Patrickin pyhimyselämäkerroissa häntä kuvataan Irlannin omana Mooseksena, joka tuo kirjoitetun raamatullisen lain pakanallisille irlantilaisille ja joka myös elää 120-vuotiaaksi ja kohtaa hänelle palavasta pensaasta puhuvan enkelin. Toisaalta Patrick on pyhimyselämäkertojen mukaan myös Irlannin oma apostoli, joka seuraa Jeesuksen lähetyskäskyä. Muirchú lainaa suoraan Matteuksen evankeliumin luvun 28 jaetta 20 kertoessaan kuinka kukistettuaan kuningas Loíguiren druidit Patrick lähti kiertämään Irlantia opettaen kaikki kansoja ja kastaen heidät Isän ja Pyhän Hengen nimeen.  Muirchú haluaa siis tällä osoittaa Patrickin olevan Irlannin tärkein pyhimys, jota kaikkien irlantilaisten olisi kunnioitettava kristinuskonsa isänä. Muirchún mukaan Patrickin työ Irlannissa on suoraa jatkoa Apostolien teoissa alkaneelle Kristinuskon leviämiselle raamatullisesta Pyhästä maasta ajallisesti ja paikallisesti aina eteenpäin.

Nuremberg_chronicles_f_145v_4

Pyhä Patrick Nürembergin kronikassa 1400-luvun lopulta.

Kuva: Wikimedia commons

Patrickin hautapaikkaa koskevassa episodissa, johon jo edellä viittasin, enkeli lupaa pyhimykselle Jumalan toteuttavan tämän neljä toivetta. Pyhimyksen ensimmäinen toive koskee Armagh’n asemaa Patrickin pääkirkkona. Täten luodaan pohja vaatimuksille Armagh’n vallasta kaikkien muiden Irlannin kirkkojen yli. Toinen lupaus koskee Patrickista kertovaa hymniä, jota laulamalla kuolinhetkellään voi varmistaa itselleen armollisen tuomion omiin synteihinsä. Kolmas lupaus on rajoitettu koskemaan vain Patrickin pyhyyden Irlannissa ensimmäisenä tunnistaneen Dichú-nimisen miehen jälkeläisiä, joille luvataan armo ja Jumalan suojelus. Neljäntenä Patrick saa lupauksen, että Irlannin apostolin roolissa hän tulee tuomitsemaan kaikki irlantilaiset tuomiopäivänä, kuten Jeesus oli luvannut opetuslapsilleen Matteuksen evankeliumin 19. luvun jakeessa 28: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa.”

Toinen lupaus koskee ihmisen henkilökohtaista tuomiota heti kuolemansa jälkeen ja neljäs taas kollektiivista tuomiota varsinaisena tuomiopäivänä. Raamattu ei juurikaan kerro yksityiskohtaisesti siitä mikä meitä kuoleman jälkeen odottaa ja kun alkoi tulla selväksi ettei varhaisten kristittyjen odottama maailmanloppu ollutkaan aivan kulman takana, kristityt rupesivat kehittämään erilaisia tarinoita sielujen kuolemanjälkeisistä kohtaloista. Samalla myös ajatus jonkinlaisesta henkilökohtaisesta tuomiosta heti kuoleman jälkeen ja kaikkia koskeva lopullinen viimeinen tuomio eriytyivät toisistaan. Oppi varsinaisesta kiirastulesta omana erillisenä paikkanaan kehittyi vasta keskiajan kuluessa ja varsinkin varhaiskeskiajalla ajatus tuonpuoleisen topografiasta ja sielujen etenemisestä siellä oli vielä hyvin epäselvä. Jonkinlainen sieluja koetteleva ja syntisiä rankaiseva tuli kuitenkin esiintyy jo silloin, mutta se saattaa sijaita esimerkiksi jonkinlaisessa helvetin esiosassa ja ajatukset siitä ketkä sinne joutuvat vaihtelevat paljon.

Oli Muirchún käsitys sielujen kuolemanjälkeisestä tuomiosta millainen tahansa, niin pyhimyselämäkerran pääviesti on se, että Patrickin muistaminen kuoleman hetkellä joidenkin muiden pyhimysten sijaan hyödyttäisi uskovia, koska Patrick itse oli saanut siitä lupauksen suoraan Jumalalta tämän enkelin välityksellä. Lisäksi hän esittää kaikki irlantilaiset yhtenä joukkona, jonka oma apostoli Patrick on. Tämä antaa Patrickille (ja hänen seuraajilleen Armagh’ssa) erityisen aseman Irlannin kirkossa. Koska irlantilaiset ovat yhtä kansakuntaa siitä huolimatta, että saari oli jakautunut useisiin kuningaskuntiin eikä siis ollut poliittisesti yhtenäinen valtakunta, heidän kaikkien tulisi kunnioittaa Patrickia kansallispyhimyksenään, koska tämä oli tuonut heille kristinuskon ja tällä oli valta heidän tuomionsa yli aikojen lopussa.

Patrickin pyhimyselämäkertojen kirjoittajien propaganda oli selvästikin hyvin menestyksekästä, mistä kertoo myös Patrickin päivän asema Irlannin tasavallan kansallispäivänä, jota irlantilaiset ja Irlannin mieliset juhlivat ympäri maailman.

Chicago_River_(4854192144)

Kuvassa Chicagon joki värjättynä vihreäksi Patrickin päivän kunniaksi.

Kuva: Wikimedia commons

 

 

 

 

 

 

Kategoria(t): Pyhä Patrick, Pyhimykset | Avainsanat: , | Kommentoi