Suomi-Irlanti seuran samhain-juhla 2.11.2019

Pian on taas Halloweenin aika ja samalla aika muistaa Halloweenin kelttiläistä esiäitiä eli kelttien muinaista Samhain-juhlaa. Tällöin tämä ja tuon puoleisen väliset portit ovat auki ja teemaan sopivasti virittäydymme yliluonnollisen tunnelman äärelle puheiden ja musiikin siivittäminä Suomi-Irlanti seuran ja Suomen Keltologisen seuran yhdessä järjestämässä Samhain-juhlassa ravintola Thirsty Scholarissa (Fabianinkatu 37, Helsinki) lauantaina 2.11. klo.18 alkaen. Tilaisuus on kaikille avoin ja halutessaan voi pukeutua teeman mukaisesti. Tervetuloa!

 

Samhuinn_Wikipedia_editathon_at_University_of_Edinburgh_editathon_-_1st_November_2016_05

Kuva. Wikimedia commons

 

Kategoria(t): Halloween, Uncategorized | Avainsanat: , | Kommentoi

Áes sídhe eli haltiakumpujen asukkaat

Tämä kirjoitus jatkaa Suomi-Irlanti seuran Shamrock lehdessä julkaistujen irlantilaista mytologiaa käsittelevien juttujeni sarjaa. Tämä juttu julkaistiin Shamrockin numerossa 3/2019.

Edellisessä kirjoituksessani kerroin keskiaikaisesta Irlannin valloitusten kirjasta eli Lebor Gabála nÉrennistä, joka kertoo Irlannin myyttisen historian toinen toistaan seuraavien valloitusten muodossa. Tarinan lopussa Irlanti jaettiin milesialaisten eli irlantilaisten esi-isien ja yliluonnollisia voimia omaavan Tuatha Dé Danann kansan välillä niin, että milesialaiset asuttavat maan yläpuolisen ja Tuatha Dét alapuolisen osan. Irlantilaisessa keskiaikaisessa perinteessä ja myöhemmässä kansanperinteessä tunnetaan useita tarinoita, joissa nämä maanalaisen valtakunnan yliluonnolliset asukkaat esiintyvät. Heidät tunnetaan nimellä Áes sídhe eli síd-kumpujen väki. Nämä maisemasta selvästi erottuvat kummut olivat usein esihistoriallisia hautakumpuja kuten Brú na Bóinne Boyne-joen laaksossa Meathin kreivikunnassa.

Neolithic_burial_mound,_Lattin,_Co._Tipperary_-_geograph.org.uk_-_1389002

Neoliittinen hautakumpu Tipperaryn maakunnassa. Kuva: Wikimedia commons

Yksi tarinatyyppi, joka kertoo sankareiden seikkailuista síd –kumpujen maailmaan tunnetaan nimellä echtrae eli seikkailut tai matkat. Tyypillinen esimerkki näistä tarinoista on Echtra Nerai eli Neran matka, jossa Nera niminen soturi vastaa kuningas Ailillin haasteeseen ja menee Samhain-yönä sitomaan pajunvitsan hirressä roikkuvan ruumiin jalkaan. Kuten Halloweenin kelttiläistä esikuvaa Samhainia käsittelevässä kirjoituksessani jo kerroinkin vuoden pimeän puoliskon avaava Samhain loka-marraskuun taitteessa oli yksi kelttien neljästä vuodenkierron tärkeimmästä juhlasta. Samhain on nykyisen Halloweenin kelttiläinen esimuoto ja silloin tämän- ja tuonpuoleisen porttien uskottiin olevan auki ja yliluonnollisten olentojen liikkeellä, joten Ailillin asettama haaste mennä yksin pimeään yöhön seurustelemaan ruumiiden kanssa juuri tänä ajankohtana oli erityisen haastava. Nera yritti kaksi kertaa sitoa pajunvitsan hirtetyn miehen jalkaan, mutta aina solmu aukesi saman tien. Kolmannella kerralla kuollut mies rupesi puhumaan ja avuliaasti antamaan neuvoja opastaen Neraa, että hänen pitäisi kiinnittää vitsa jalkaan vaarnalla niin se pysyisi kiinni. Kiitokseksi neuvosta ruumis pyysi Neraa kantamaan tämän reppuselässään lähimpään taloon juomaan, koska hän oli ollut kovin janoinen kuollessaan. Ensimmäinen vastaan tullut talo oli kuitenkin tulisen järven ympäröimä eikä se kelvannut ruumiille, joten Nera ja hänen selässään oleva matkustaja jatkoivat matkaa. Seuraavaa taloa ympäröi järvi eikä sekään kelvannut, mutta kolmanteen he menivät sisälle ja ruumis joi tuvassa olleista pesuammeista. Juotuaan hän sylkäisi loput juomat talon asukkaiden päälle niin että he kuolivat. Tämän jälkeen Nera palautti ruumiin hirttopuulle ja palasi itse Cruachanin linnoitukselle. Nera kuitenkin löysi linnoituksen poltettuna ja kasan irrotettuja sotureiden päitä sen edestä. Hän lähti seuraamaan hyökkääjien joukkoa, joka johti hänet maanalaiseen valtakuntaan johtavalle luolalle. Siellä sen hallitsija pyysi Neraa tulemaan esiin ja esittäytymään. Sen jälkeen hän neuvoi Neraa menemään eräälle talolle, jossa asui yksinäinen nainen ja sanomaan kuninkaan lähettäneen hänet. Nera teki näin ja jonkin ajan kuluttua nainen pyysi Neraa kertomaan seikkailuistaan. Nera kertoi kuinka oli löytänyt linnoituksen poltettuna ja seurannut hyökkääjiä maan alle. Nainen sanoi, ettei näin ollut vielä tapahtunut, vaikka Nera luuli olleensa maan alla jo kolme päivää ja yötä. Nera voisi siten palata maan päälle varoittamaan kumppaneitaan olemaan varuillaan hyökkääjien varalta Samhain-yönä. Neran pohtiessa miten hänen kumppaninsa uskoisivat hänen tarinaansa vierailusta Síd-kummussa, nainen neuvoi häntä ottamaan mukaansa kesän kasveja mukaansa, koska maan päällä oli talvi alkamassa. Nera teki työtä käskettyä ja otti mukaansa valkosipulin, kääpiöesikon ja saniaisen. Nainen kertoi vielä olevansa raskaana Neralle ja neuvoi tätä lähettämään varoituksen hänelle sitten kun ihmiset olisivat hyökkäämässä Sídhiin niin että Nera voisi pelastaa maanalaisen perheensä ja karjansa. Nera palasi maan päälle ja löysi kumppaninsa linnoituksesta aivan kuin yhtään aikaa ei olisi kulunut hänen lähdöstään.

Irlantilaisissa tuonpuoleista koskevissa tarinoissa tyypillistä on se, että aika siellä kulkee eri tavalla kuin tässä maailmassa ja siellä on aina kesä. Joskus aika siellä kulkee nopeammin kuten Neran tarinassa ja joskus taas hitaammin niin että sankareiden oltua muutaman päivän tuonpuoleisessa tässä maailmassa onkin kulunut vuosia. Haltiakumpujen lisäksi tuonpuoleiseen maailmaan voi päästä myös muita teitä kuten järvien kautta tai purjehtimalla, mutta näistä vetisemmistä teistä kerron lisää myöhemmin. Tyypillinen tapa päätyä tuonpuoleiseen on kohdata yliluonnollinen nainen, jota muut eivät välttämättä näe tai kuule ja joka saa sankarin valtaansa. Lähtiessään nainen antaa sankarille esimerkiksi omenan, joka ravitsee sankaria seuraavan vuoden ajan, kunnes nainen palaa ja sankari lähtee hänen mukaansa palaamatta tähän maailmaan koskaan. Tuonpuoleinen tunnettiin erilaisilla nimillä, kuten Tír na nÓg eli nuoruuden maa, Tír na mBeo eli elävien maa ja Mag Mell eli ilojen kenttä. Sen asukkaiden uskottiin olevan ikuisesti nuoria ja kauniita sekä elävän lähes ikuisesti.

Riders-sidhe-L

John Duncanin maalaus Rides of the sidhe vuodelta 1911. Kuva: Wikimedia commons

Irlantilainen perinne haltiakummuista ja niiden asukkaista on elänyt pitkälle modernille ajalle saakka ja kansanperinteessä tunnetaan paljon tarinoita heistä. Sídhien asukkaiden kanssa kannatti pysytellä hyvissä väleissä sillä heidän uskottiin pystyvän tuomaan talolle vaurautta, mutta myös aiheuttamaan onnettomuuksia, jos heitä loukkasi. Sen vuoksi haltiakumpujen luokse saatettiin viedä esimeriksi maitoa tai muita maatalouden tuotteita ja haltiakummun tuhoamisen uskottiin tuottavan huonoa onnea. Ehkä tunnetuin haltiakumpujen asukki lienee bean sídhe (sídhin nainen) eli banshee, joka ulvonnallaan ennusti kuolemaa taloon. Erityisen sairaalloisen vauvan voitiin myös uskoa olleen vaihdokas, jonka haltiat olivat jättäneet viemänsä ihmislapsen tilalle.

 

 

Kategoria(t): Esikristillinen perinne, Haltiat, Tarinaperinne, Vuodenkierto | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Lebor Gabála nÉrenn – Irlannin myyttinen historia

Olen kirjoittanut Suomi-Irlanti seuran lehteen Shamrockiin sarjaa irlantilaisesta keskiaikaisesta tarinaperinteestä ja tämä kirjoitus julkaistiin Shamrockin numerossa 2/2019.

Lebor Gabála nÉrenn eli suomennettuna Irlannin valloitusten kirja on keskiaikainen teksti, joka kertoo Irlannin myyttisen historian toinen toistaan seuranneiden valloitusten muodossa aina maailman luomisesta alkaen. Tekstistä on useita eri versioita, joista varhaisin meille säilynyt on kirjoitettu 1000-luvulla. Varhaisimmat viittaukset joihinkin Lebor Gabálan elementteihin kuitenkin löytyvät jo 800-luvulta. Lebor Gabála perustuu kristilliseen käsitykseen maailman historiasta, mutta se sisältää myös mahdollisesti esikristillisiä elementtejä, koska osa tarinassa esiintyvistä kansoista edustaa esikristillisiä jumaluuksia. Keskiaikaiset kirjoittajat saattoivat pyrkiä tarinalla luomaan irlantilaisille Raamatun israelilaisia tai antiikin roomalaisia vastaavan eeppisen historian, joka yhdistelee kristillistä ja esikristillistä käsitystä historiasta. Tällaisen historian avulla irlantilaisille voitiin luoda yhtenäinen kansallinen identiteetti saaren poliittisesta jakautuneisuudesta huolimatta. Kertomalla tarinaa kaikkien irlantilaisten jakamasta historiasta ja yhteisistä esi-isistä voitiin alkuperältään todennäköisesti etnisesti moninainen kansa yhdistää.

Lebor Gabálan rungon muodostaa siis kuuden eri kansan saapuminen saarelle yksi toisensa perään. Tarinan alku seuraa vanhatestamentillistä käsitystä maailman luomisesta ja varhaisesta historiasta. Keskiaikaisen ymmärryksen mukaan kaikkien eurooppalaisten esi-isä oli Nooan poika Jaafet. Jaafetista pääsemme hänen pojanpojanpoikaansa Fénius Farsaidiin, joka oli Lebor Gabálan mukaan Skyyttien kuningas ja yksi Baabelin tornin 72 rakentajasta. Irlantilaisissa tarinoissa hänet esitetään iirin kielen isänä, koska Baabelin tornin kaaduttua kielet eriytyivät 72 eri kieleksi ja Fénius käski seuraajiensa kerätä kaikista kielistä parhaat puolet, joista hän sitten yhdisti iirin kielen. Keskiaikaiset irlantilaiset oppineet eivät siis nähneet iiriä millään tavalla vähäisempänä kuin oppineisuuden kieli latina, vaan he olivat ylpeitä omasta perinteestään. Féniusin poika Nél puolestaan meni naimisiin faaraon tyttären Scotan kanssa ja he saivat pojan nimeltä Goídel Glás. Toisten versioiden mukaan juuri Goídel on se, joka koosti iirin kielen. Joka tapauksessa Goídelia pidetään gaelilaisten siis irlantilaisten esi-isänä. Goídelin jälkeläiset lähtivät Egyptistä samaan aikaan israelilaisten kanssa ja asettuivat Skyytiaan, josta he myöhemmin lähtivät vaeltamaan ympäri Eurooppaa viettäen seuraavat 440 vuotta vaeltavaa elämää ja etsien omaa luvattua maataan samalla tavoin kuin israelilaiset vaelsivat erämaassa Mooseksen johdolla 40 vuotta.

Kaiken tämän aikana Irlannin valloitukset alkavat. Ensimmäiset ihmiset, jotka saapuivat Irlantiin tulivat sinne jo ennen tulvaa paetakseen veden nousemiselta Cessairin, Nooan pojantyttären johdolla. Matkalla kaksi heidän kolmesta laivastaan kuitenkin upposi ja perille selvisivät vain Cessair ja 49 muuta naista sekä 3 miestä. Tulvan tullessa kuitenkin ainoa, joka selvisi on yksi miehistä Fintán. Hän muuttui ensin loheksi ja sitten kotkaksi ja haukaksi eläen näin seuraavat 5 500 vuotta.

300 vuotta myöhemmin saarelle saapui joukkoineen Partholón, Nooan jälkeläinen Magogin kautta. He toivat saarelle maanviljelyksen ja raivasivat sen asuttavaksi. He onnistuivat voittamaan taistelussa saarella asuneen yliluonnollisen hirviökansan fomorialaiset, mutta joutuivat lopulta itse jonkinlaisen kulkutaudin tappamiksi.

Seuraava joukko saapui 30 vuotta myöhemmin Nemed-nimisen miehen johdolla. Hän oli myös Magogin jälkeläisiä. Nemedin joukko joutui fomorialaisten alistamaksi ja heidän oli luovutettava joka vuosi Halloweenin kelttiläisen esimuodon samhain -juhlan aikan 2/3 lapsistaan, viljastaan ja maidostaan fomorialaisille. Lopulta Nemedin joukot nousivat fomorialaisia vastaan taistelussa, jossa suurin osa heistä menehtyi ja vain 30 miestä pääsi pakenemaan laivoillaan Irlannista.

Osa heistä pakeni Kreikkaan, missä he tulivat kreikkalaisten orjuuttamiksi. 230 vuotta myöhemmin nämä Nemedin jälkeläiset purjehtivat takaisin Irlantiin. Heidät tunnetaan nimellä Fir bolg ja he jakoivat Irlannin 4 muinaiseen provinssiin: Munster, Connacht, Ulster ja Leinster.

Ne Nemedin jälkeläiset, jotka pakenivat pohjoiseen, tunnetaan nimellä Tuatha Dé Danann. Heillä oli yliluonnollisia voimia ja he perustuvat todennäköisesti joihinkin Irlannin esikristillisiin jumaluuksiin. He palasivat vuorostaan Irlantiin ratsastaen tummilla pilvillä ja voittivat saarelle jo aiemmin asettuneet Fir bolgit taistelussa. Fir bolgit saivat valita minkä pronvinssin he pitivät Tuatha Dén valloittaessa loput saaresta ja he asettuivat Connachtiin.

Myths_and_legends;_the_Celtic_race_(1910)_(14760459036)

Irlannin viimeiset myyttiset valloittajat milesialaiset purjehtimassa Irlantiin (maalaus vuodelta 1910 T.W. Rollestonin teoksesta Myths and Legends of the Celtic Race).

Kuva: wikimedia commons

Tällä välin gaelilaiset olivat päätyneet vaelluksensa päätteeksi Iberian niemimaalle, mihin heidän johtajansa Breogán oli perustanut Brigantia nimisen kaupungin. Hän rakensi sinne korkean tornin, jonka huipulta hänen poikansa Íth näki kaukana häämöttävän saaren, Irlannin. Íth purjehti sitten Irlantiin muutama mies seuranaan ja saarella Tuatha Dén kolme kuningasta ottivat hänet vastaan. Jostain syystä nimetön hyökkääjä kuitenkin tappoi Íthin ja hänen kumppaninsa pakenivat Irlannista. Íthin kuolemasta kuultuaan Breogánin seuraajat kokosivat suuren joukon hyökkäämään Irlantiin ja kostamaan Íthin tapon. Tästä eteenpäin heidät tunnetaan nimellä Míl Espáinen pojat eli milesialaiset ja heitä pidetään keskiajan irlantilaisten esi-isinä. Nimitys milesialaiset tulee todennäköisesti latinan sanoista Miles Hispaniae eli hispanian soturit. Milesialaiset taistelivat Tuatha Dén joukkoja vastaan ja lopulta he sopivat jakavansa saaren niin että milesialaiset saivat saaren maan päällisen puolen ja Tuatha Dét asettuivat asumaan sen alle haltiakumpuihin, joista kerron enemmän myöhemmin.

Kategoria(t): Esihistoria, Esikristillinen perinne, Tarinaperinne | Avainsanat: , | Yksi kommentti

Lughnasadh – kelttien sadonkorjuun juhla

Kuten monissa muissakin maatalousyhteiskunnissa myös kelttien vuodenkierto perustui maatalouden  vuotuiseen sykliin. Elokuun ensimmäisen päivän paikkeilla vietettiin sadonkorjuun juhlaa nimeltään Lughnasadh ja se oli yksi kelttien neljästä vuotuisesta pääjuhlasta, joita olivat lisäksi Halloweenin esikuva Samhain marraskuun alussa, helmikuun alun Imbolc, sekä kesän alun Beltane vapun tienoilla.

Irlantilaisessa mytologiassa Lughnasadh liitetään Lugh nimiseen esikristilliseen jumalaan, joka on yksi kelttien tärkeimmistä jumalista. Lugh kuuluu Túatha Dé Danann jumalien joukkoon ja häne tunnetaan soturina ja monien eri taitojen mestarina. Tarinoiden mukaan Lugh perusti Lughnasadhin muistojuhlana äidilleen tai kasvattiäidilleen (tarinoiden eri versiot kertovat tarinan hieman eri tavoin) Tailtiulle, joka oli kuollut uupumukseen raivattuaan Irlannin tasangot sopiviksi maanviljelykselle. Tailtiu oli siis jonkinlainen luojajumala, joka valmisti maan sopivaksi ihmisille. Tarinoissa Lughanasadhin aikaan pidettiin Óenach Tailten niminen kokoontuminen Tailten-nimisellä paikkakunnalla (nyk. Teltown) Meathin kreivikunnassa Irlannin itäosassa. Kokoontumisen yhteydessä käytiin kauppaa, jaettiin oikeutta, esitettiin musiikkia ja tarinan kerrontaa, etsittiin puolisoa, sekä pidettiin erilaisia urheilukilpailuja.

Lugh

Kolmikasvoista jumalaa esittävä Ranskasta löydetty veistos, joka mahdollisesti esittää Lughia.

Kuva: Wikimedia commons

Keskiaikaisten lähteiden ja modernimman kansanperinteen mukaan Lughnasadhin juhlintaan liittyi ensimmäisen viljan rituaalinen leikkaaminen ja sen hautaaminen korkealle paikalle, sekä uudesta sadosta valmistettu ateria. Joillakin seuduilla Lughnasadhin viettoon kuului myös härän rituaalinen teurastaminen. Kansanperinteessä Lughansadhin yhteydessä toistuva teema on kahden jumalan välinen taistelu sadosta: Crom Dubh vartioi satoa ja haluaa pitää sen itsellään ja Lugh pyrkii anastamaan sen jakaakseen ihmiskunnalle. Kristillisessä perinteessä Lughin tilalla on Pyhä Patrick ja Crom Dubh on muuttunut ilkeäksi tilalliseksi, joka vastustaa pyhimystä. Tätä perinnettä heijasti joillakin seuduilla harrastetut kilpailut, joissa kaksi joukuetta kokoontui kilpailemaan toisiaan vastaan.

Lughnasadhin vietto jatkui pitkälti uudelle ajalle asti esimeriksi perinteenä kokoontua korkeille paikoille tanssimaan, laulamaan ja nauttimaan uuden sadon antimia. Samalla nuoriso myös saattoi etsiä puolisoa itselleen. Kansanperinteelle saatettiin myös antaa kristillinen merkitys. Yksi kuuluisimmista näistä on perinne kiivetä Croagh Patrick -vuorelle heinäkuun viimeisenä sunnuntaina. Toinen kristillinen perinne oli pyhimyksille omistettujen pyhien kaivojen kiertäminen myötäpäivään Lughansadhin yhteydessä.

Kategoria(t): Esihistoria, Esikristillinen perinne | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Cú Chulainn – Irlantilainen supersankari

Lupauduin kirjoittamaan Suomi-Irlanti seuran Shamrock-lehteen keskiaikaisia irlantilaisia taruja ja mytologiaa käsittelevän sarjan. Tämä on ensimmäinen sarjan kirjoituksista ja se julkaistiin alkuvuodesta Shamrockin numerossa 1/2019.

Irlantilaisten eepokseksi usein kutsuttu keskiaikainen tarina Táin Bó Cuailgne eli ”Cooleyn karjanajo” kertoo Ulsterin ja Connachtin välisestä taistelusta. Kaikki saa alkunsa, kun Connachtin kuningatar Medb haluaa ryöstää Ulsterin kuuluisan härän Donn Cuailgnen, jotta hänen omaisuutensa olisi yhtä suuri kuin hänen puolisonsa kuningas Ailillin, jolla on oma härkänsä Finnbhennach. Samaan aikaan Ulsterin sotakuntoiset miehet ovat vaipuneet jonkinlaiseen koomaan kirouksen seurauksena niin että ainoa, joka voi taistella Connachtin joukkoja vastaan on teini-ikäinen Cú Chulainn. Hän on säästynyt kirouksen vaikutukselta, koska parrattomuutensa vuoksi häntä ei lasketa vielä sotakuntoiseksi. Onneksi Cú Chulainn on eräänlainen supersankari, joten hän yksin pystyy vastaamaan kokonaista sotajoukkoa.

Cuinbattle

J.C. Leyendeckerin maalaus Cú Chulainnista taistelussa vuodelta 1911.

Kuva: Wikimedia commons

Táin Bó Cuailgnen tarina sijoittuu esihistorialliselle ajalle jonnekin ajanlaskun ensimmäisille vuosisadoille, mutta se on säilynyt useina hiukan toisistaan poikkeavina keskiaikaisina versioina. On vaikea sanoa, kuinka paljon tarinasta todellisuudessa juontaa juurensa esihistorialliselle ajalle, mutta todennäköisesti se on muodossa tai toisessa ollut olemassa suullisina versioina jo kauan ennen muistiin kirjoittamista. Vanhin tarinasta säilynyt käsikirjoitusversio on 1000-luvun lopulta, mutta kielellisin perustein on tultu siihen tulokseen, että tarina on todennäköisesti kirjoitettu ensimmäisen kerran muistiin jo joitakin vuosisatoja aikaisemmin, mahdollisesti jo 700-luvulla. Joissakin 1000-lukua vanhemmissa teksteissä myös viitataan joihinkin Táinin hahmoihin ja tapahtumiin, mikä kertoo siitä, että ne ovat olleet tunnettua perinnettä jo silloin.

Varsinaisen Táinin lisäksi samaan tarinaperinteeseen liittyy useita itsenäisiä tarinoita, jotka selittävät joitakin Táinin tapahtumia ja kertovat niiden taustoja. Tällaisia tarinoita on esimerkiksi Ces noinden Ulaid, ”Ulsterilaisten yhdeksänpäiväinen sairaus”, joka selittää sitä minkä vuoksi ainoastaan Cú Chulainn oli kykenevä puolustamaan Ulsteria Táinin tapahtumien aikana. Tarinan mukaan rikas mies Cruinniuc asui yksin poikiensa kanssa, kun (mahdollisesti yliluonnollinen) nainen tuli asumaan hänen luokseen. Kaikki sujui hyvin, kunnes oli aika mennä Ulsterin asukkaiden vuotuiseen kokoontumiseen. Tämä nimetön nainen neuvoi Cruinniucia, että tämä ei kehuskelisi uuden vaimonsa kyvyillä. Mies ei tietenkään kuunnellut, vaan rupesi ylpeilemään vaimonsa nopeudella kun tuli juoksukilpailujen aika. Nainen oli tämän vuoksi pakotettu juoksemaan, vaikka olikin raskaana. Ruvetessaan synnyttämään kaksosia kesken juoksun hän kirosi kaikki tuskanhuutonsa kuulijat naisia ja lapsia lukuun ottamatta niin että hädän hetkellä he itse joutuisivat vastaavien tuskien valtaan.

Táiniin liittyy myös sarja kertomuksia, jotka kuvaavat Cú Chulainnin lapsuutta ja nuoruutta. Kunnon sankarin tavoin hän luonnollisesti osoittaa kykynsä jo nuorena. Cú Chulainnin nimestä esimerkiksi kerrotaan, kuinka Culand-seppä kutsui Ulsterin kuninkaan Conchobarin seurueineen juhliin. Matkalla Conchobar ohitti niityn, jolla nuoret pojat kisailivat painissa ja nykyisen hurlingin kaltaisessa mailapelissä. Hän oli niin vaikuttunut Cú Chulainnin (joka siihen aikaan tunnettiin vielä syntymänimellään Sétanta) kyvyistä, että kutsui tämän parhaiden sotureidensa mukana juhliin. Cú Chulainn vastasi, että tulisi perässä kunhan olisi ehtinyt pelata pelin loppuun. Tulleessaan Culandin luokse Conchobar unohti kertoa, että Cú Chulainn oli vielä tulossa ja Culand sulki asumuksensa portit ja päästi hurjan vahtikoiransa pihalle. Cú Chulainnin tullessa paikalle koira hyökkäsi hänen kimppuunsa, mutta poika otti sitä kurkusta kiinni ja löi koiran pylvästä vasten niin että se kuoli. Kaikki olivat vaikuttuneita pojan teosta, mutta Culand suri sitä, että uuden vahtikoiran kasvattamiseen menisi aikaa ja sillä aikaa hänen talonsa olisi suojaton. Tällöin Cú Chulainn lupasi toimittaa vahtikoiran virkaa niin kauan kunnes uusi koira olisi koulutettu. Sen vuoksi häntä siitä eteenpäin kutsuttiin nimellä Cú Chulainn eli Culandin hurtta.

 

Stephen Reidin 1900-luvun alun piirrooksia nuoresta Cú Chulainnista.

Kuva: Wikimedia commons ja Wikimedia commons

Varsinaisen Táinin pääosan muodostaa sarja episodeja, joissa 17-vuotias Cú Chulainn kohtaa taistelussa Connachtin sotureita yksi kerrallaan. Taistellessaan Cú Chulainn muistuttaa viikinkien berserkkejä, jotka menevät erityiseen raivon tilaan taistelun aikana. Hänen ulkomuotonsa muuttuu kammottavaksi: hänen toinen silmänsä pienenee ja toinen suurenee valtavaksi, suu aukeaa ammolleen niin että hampaat paljastuvat ja hiukset nousevat pystyyn niin että niiden kärjistä tulee kipinöitä. Táinin traagisin osa kertoo siitä, kuinka Cú Chulainnin kasvatti-isä Fergus on perheineen päätynyt maanpakoon Connachtiin ja taistelee siksi heidän puolellaan. Kohdatessaan Fergusin taistelussa Cú Chulainn väistyy kasvatti-isän luvattua tälle palveluksen heidän kohdatessaan seuraavan kerran. Lopulta Cú Chulainn kohtaa parhaan ystävänsä ja kasvattiveljensä Ferdiadin ja joutuu tappamaan tämän taistelussa joen kahluupaikalla, joka myöhemmin saa nimen Áth Fhir Diadh, ”Ferdiadin kahlaamo”. Vähitellen Ulsterin soturit alkavat toipua tuskistaan ja seuraa suuri taistelu, jonka tuoksinassa Fergus ja Cú Chulainn jälleen kohtaavat. Lupauksensa mukaisesti Fergus joukkoineen perääntyy, minkä seurauksena Connachtin joukot joutuvat sekasortoon ja häviävät. Táinin lopussa Connachtin ja Ulsterin kaksi valtavaa härkää, joista koko tarina alkoi, pääsee vielä vapaaksi ja taistelevat keskenään kulkien ympäri Irlantia ja saaden aikaan koko joukon paikan nimiä, jotka liittyvät härkien toisistaan irrottamiin ruumiin osiin.

Ferdiafalls

Stephen Reidin piirros Ferdiadin kuolemasta. Kuva: Wikimedia commons

Cú Chulainnin tarina ei kuitenkaan pääty tähän, vaan hänestä kerrotaan myös joukossa muita tarinoita, joissa hän esimerkiksi päätyy tappamaan oman poikansa, joka on kasvanut muualla ja sen vuoksi Cú Chulainn ei tunnista tätä. Cú Chulainnin kuolemasta taas kerrotaan, kuinka hän ennen kuolemaansa on pakotettu rikkomaan tabunsa (iiriksi geiss tai monikossa gessa) esimerkiksi syömällä koiran lihaa. Tämä on irlantilaisissa sankaritarinoissa tyypillinen teema, jolla ennakoidaan sankarin kuolemaa. Haavoituttuaan kuolettavasti taistelussa Cú Chulainn sitoo itsensä kivipaateen, jotta voi kuolla seisten ja vihollisensa kohdaten. Ne, jotka ovat vierailleet Dublinin pääpostitoimistossa ovat saattaneet nähdä siellä olevan kuuluisan veistoksen, joka kuvaa Cú Chulainnin kuolemaa.

Cúchulainn_statue

Cú Chulainnin patsas GPO:ssa. Kuva: Wikimedia commons

Kategoria(t): Esikristillinen perinne, Sankaritarinat, Tarinaperinne | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Pääsiäisen ajankohdan ongelma

Moni on huomauttanut, että tänä vuonna pääsiäinen on harvinaisen myöhään, vasta juuri ennen vappua, mutta mistä tämä johtuu. Useimmat juhlapäivät kalenterissamme osuvat aina samaan päivään, mutta pääsiäinen ja siihen liittyvät pyhät ovat liikkuvia eli niiden ajankohta vaihtelee vuodesta toiseen. Pääsiäisen ajankohdan laskemiseen liittyi yksi varhaiskeskiajan suurista kiistakysymyksistä, joka usein on nähty kelttiläistä kristillisyyttä muista keskiajan kristillisistä suuntauksista erottavana tekijänä.

Pääsiäisen ajankohdan määrittelyn nyrkkisääntö on, että pääsiäissunnuntai on kevätpäiväntasausta seuraavana täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Jeesuksen kuolema tapahtui juutalaisen pesah-juhlan aikaan, joten kristillisen pääsiäisen ajankohta juontaa juurensa juutalaiseen kalenteriin. Juutalainen kalenteri on lunisolaarinen eli se seuraa sekä auringon että kuun liikkeitä toisin kuin Rooman valtakunnassa käytetty juliaaninen kalenteri, sekä nykyinen 1500-luvulla käyttöön otettu gregoriaaninen kalenteri, jotka perustuvat auringon liikkeisiin. Tämä tarkoittaa, että kalenterien yhteen sovittamiseksi ja pääsiäisen ajankohdan määrittämiseksi tarvittiin monimutkaisia laskelmia. Varsinkin kun myöskään kalenterin määrittämä ja todellinen astronominen kevätpäiväntasaus ja täysikuu eivät aina osu samoille kohdille.

Kristinuskon erottautuessa juutalaisuudesta erilliseksi uskonnoksi kristityt ryhtyivät kiistelemään oikeasta tavasta määritellä pääsiäisen ajankohta. Ongelman ratkaisemiseksi kehittyi oma matematiikan alalajinsa, joka tunnettiin nimellä computus eli laskenta. Pääsiäisen suuren kristillisen merkityksen vuoksi kysymys sen ajankohdasta oli äärimmäisen tärkeä ja sen vuoksi computus oli arvostettu oppineisuuden laji. Vähitellen suosituimmaksi malliksi nousi niin kutsuttu aleksandrialainen laskenta, joka perustui 19 vuoden sykliin. 500-luvun alussa Dionysius Exiguus yhdisti aleksandrialaisen laskennan julianiisen kalenteriin ja tämä niin kutsuttu dionysiaaninen malli otettiin käyttöön Roomassa. Sitä ennen käyttettyjä malleja oli ollut useampia ja esimerkiksi Brittein saarilla dionysiaanisen mallin sijaan jatkettiin vanhemman 84 vuoden sykliin perustuvan Latercus-kalenterin käyttöä. Samalla tavoin Galliassa ja Iberian niemimaalla suosiossa säilyi aina 700-luvulle saakka Viktorius Akvitanialaisen vuonna 457 kehittämä 532 vuoden sykliin perustuva malli.

Brittein saarilla nämä erilaiset mallit törmäsivät anglosaksien käännytyksen myötä. Englannin eteläosia oli käännytetty Paavi Gregorius Suuren vuonna 595 lähettämien lähetyssaarnajien toimesta, kun taas sen pohjoisosat olivat vahvan irlantilaisen vaikutuksen alaisina. Skotlannin länsiosat, niin kutsuttu Dál Riada, olivat irlantilaisten asuttamia ja heidän vaikutuksensa Englannin pohjoisosan Northumbriassa oli vahvaa varsinkin irlantilaisen Pyhän Columban perustaman Ionan luostarin kautta. Tämän seurauksena osassa anglosaksien kuningaskuntia seurattiin roomalaista tapaa ja osassa irlantilaista. Erilaisten laskukaavojen seurauksena Northumbrian hovissa eteläistä tapaa seuraava Kuningatar Eanfled vietti vasta Palmusunnuntaita ja siten paaston aikaa, kun taas nuoruudessaan Ionassa maanpaossa ollut Kuningas Oswiu nautti Pääsiäissunnuntain juhla-ateriaa. Tämän ongelman ratkaisemiseksi Oswiu kutsui vuonna 664 koolle Whitbyn synodin, jossa molemmat osapuolet saivat pitää puheenvuoronsa. Irlantilaisia edusti Piispa Colmán, joka vetosi siihen että myös Ionan luostarin perustaja Columbanus seurasi 84 vuoden kalenteria ja hänen pyhyytensä toimisi takeena käytetyn kalenterin oikeaoppisuudesta. Vastapuolta edusti Northumbrialainen kirkonmies Wilfrid, joka oli vastikään palannut Roomasta. Hän vetosi siihen, että hänen edustamansa laskentamalli tuli Roomasta, Pietarin ja Paavalin kaupungista, ja se edusti kirkon universaalia käytäntöä, jota seurattiin aina Egyptissä saakka. Lisäksi hän sanoi, että Columbanuksen erehdys oli ymmärrettävä, koska hänen elinaikanaan 500-luvulla ei tiedetty paremmin, mutta hänen nykyiset seuraajansa eivät voisi vedota samaan selitykseen vaan heidän pitäisi tietää paremmin. Kuultuaan nämä perustelut Oswiu katsoi parhaaksi myöntyä Pietarin auktoriteetin edessä ja valita roomalaisen käytännön.

Whitbyn synodi on usein esitetty ”kelttiläisen” ja ”roomalaisen” kirkon yhteentörmäyksenä. Lisäksi sen merkitystä on suurenneltu osittain johtuen siitä, että synodista vajaa sata vuotta myöhemmin kirjoittanut englantilainen historioitsija Beda antaa sille suuren merkityksen osana englannin kirkon yhtenäisyyden kuvaustaan. Tosiasiassa Whitbyn synodi oli vain yksi lukuisista synodeista, joissa pääsiäisen ajankohtaa käsiteltiin, ja Oswiun päätös koski vain hänen oman valtakuntansa Northumbrian kirkkoja. Irlantilaiset eivät myöskään olleet yhteneväisiä käytänteissään, vaan ainakin Irlannin eteläosien kirkot olivat siirtyneet roomalaiseen malliin jo 630-luvulla Mag Lénen synodin seurauksena. Iona ja sitä seuraavat Pohjois-Irlannin kirkot pitäytyivät perinteisissa tavoissaan vuoteen 715 saakka, jolloin he omaksuivat siinä vaiheessa lähes universaalin roomalaisen käytännön.

Vanhassa mallissa pitäytymisessä ei myöskään ollut kyse ainoastaan itsepäisyydessä ja vanhakantaisuudessa. Irlantilaiset oppineet olivat erittäin edistyneitä ja tietoisia vaihtoehtoisista pääsiäisen laskutavoista. Esimerkiksi nykyisen Ranskan ja Italian alueilla 500-600 -lukujen vaihteessa vaikuttanut irlantilainen munkki Columbanus puolusti maanmiestensä tapaa laskea pääsiäinen kirjeessään Paavi Gregorius Suurelle sanoen, että irlantilaiset oppineet olivat todenneet ranskalaisten seuraaman Victorius Akvitanialaisen kehittämän mallin virheelliseksi uutuudeksi, jota ei tulisi omaksua. Sinänsä irlantilaiset oppineet olivat oikeassa, sillä Victoriuksen malliin liittyi eräitä ongelmia.

Vuoden 629 tienoilla Paavi Honorius I lähetti Irlannin kirkoille kirjeen, jossa kehotti heitä omaksumaan roomalaisen pääsiäisen laskutavan, koska heidän maan äärissä elävän pienen ryhmän ei tulisi kuvitella olevansa oppineempia kuin kaikki maailman muinaiset ja nykyiset kirkot. Tämän seurauksena pidettiin jo edellä mainittu Mag Lénen synodi, jossa Irlannin eteläiset kirkot omaksuivat roomalaisen mallin. Ionan apotin Ségénen kritisoidessa päätöstä Piispa Cumméne kirjoitti vastineena kirjeen, jossa hän pystyi vetoamaan muun muassa kymmeneen eri pääsiäisen laskumalliin näin osoittaen laajan oppineisuutensa aiheesta.

 

Computus

Kuva: Irlantilaisella käsialalla kirjoitettu computus-käsikirjoitus.

Keskustelu pääsiäisen ajankohdan määrittelystä ei kuitenkaan rajoittinut vain ja ainoastaan keskiajalle, vaan esimerkiksi 1700-luvulla joissakin protestanttisissa maissa yritettiin ottaa käyttöön niin kutsuttu parannettu kalenteri, joka perustuisi todellisiin taivaankappaleiden vaiheisiin kalenterin määrittämien sijaan. Yritys jäi kuitenkin lyhytikäiseksi ja tosiasiassa sen taustalla olivat arvovaltakiistat protestanttisten ja katolisen kirkon välillä. Vuonna 1800 kehitettiin ensimmäinen matemaattinen kaava, niin kutsuttu Gaussin kaava, jonka avulla pääsiäisen ajankohdan voi helposti laskea. Vielä tänäkin päivänä pääsiäistä vietetään eri puolilla maailmaa hieman eri aikaan, sillä suurin osa ortodoksisista kirkoista (lukuun ottamatta Suomen ortodoksista kirkkoa) seuraa vanhaa juliaanista kalenteria  pääsiäisen ajankohtaa laskiessaan gregoriaanisen sijaan. Esimerkiksi Kreikan ortodoksinen kirkko seuraa muutoin juhlapyhissään gregoriaanista kalenteria, mutta pääsiäinen määritellään yhä juliaanisen mukaan.

 

 

 

 

Kategoria(t): Oppineisuus, pääsiäinen, Vuodenkierto | Avainsanat: , , | Yksi kommentti

Hyvää Pyhän Valentinuksen päivää

Tänään 14.2. vietetään ystävänpäivää eli Valentinuksen päivää. Harva kuitenkaan tietää, että Valentinus, jonka juhlapäivästä on tullut rakkauden päivä, on varhainen kristillinen marttyyri eli ensimmäisten kristillisten pyhimysten joukossa. Pyhimysten kunnioittaminen nimittäin sai alkunsa marttyyrien muistamisesta. Valentinus oli 200-luvulla elänyt roomalainen piispa, joka koki martyyrikuoleman. Keskiaikaisen legendan mukaan Valentinus vihki kristittyjä pareja avioliittoon kristittyjen vainojen aikana, mikä selittäisi hän yhdistämisensa romanttiseen rakkauteen.

Pyhimysten kulttiin liittyy ajatus siitä, että heidän maalliset jäänteensä ovat reliikkejä eli pyhäinjäännöksiä, joissa pyhimyksen Jumalalta saama voima tehdä ihmeitä on yhä läsnä tässä maailmassa. Sen vuoksi martyyrien ja myöhempien pyhimysten haudoista tuli paikkoja, joihin kristityt kokoontuivat kunnioittamaan näiden kristillisten sankarien muistoa ja rukoilemaan heiltä ihmeitä. Vähitellen pyhimysten luita alettiin säilyttää niitä varten valmistetuissa kallisarvoisissa lippaissa eli relikvaarioissa. Valentinuksen pääkalloa säilytetään nykyään Roomassa Santa Maria Cosmedinin kirkossa, mutta ainakin osa hänen muista luistaan löytyy yllättäen Dublinista Whitefriar streetin karmeliittakirkosta.

Santa_Maria_in_Cosmedin_(Rome)_Skull_of_St._Valentini_._Valentini

Valentinuksen kallo Roomassa. Kuva: Wikimedia commons

Nämä Dublinissa olevat reliikit löydettiin vuonna 1836 Rooman katakombeista ja niiden todettiin kuuluvan Valentinukselle. Samana vuonna John Spratt niminen irlantilainen pappi ja kuuluisa saarnamies vieraili Roomassa saarnaamassa ja Paavi Gregorius XVI antoi hänelle lahjaksi ja kotiin viemisiksi Valentinuksen reliikit.  Valentinuksen päivänä Whitefriar streetin kirkko Dublinissa on suosittu pyhiinvaelluskohde, jonne rakastuneet parit tai rakkautta etsivät sinkut tulevat rukoilemaan Valentinuksen siunausta.

St-valentine_110921-01

Valentinuksen pyhäinjäännökset Dublinissa. Kuva: Wikimedia commons

Kategoria(t): Pyhäinjäännökset, Pyhiinvaellus, Pyhimykset | Avainsanat: , , , | Kommentoi