Soutelua merellä – keskiaikaisen irlantilaisen perinteen Immrama –tarinat

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Suomi-Irlanti seuran Shamrock-lehden numerossa 4/2019.

Aiemmin olen kirjoittanut echtrae eli seikkailut –nimellä tunnetuista tarinoista, joissa pääosassa on sankarin vierailu maan alla sijaitsevassa yliluonnollisessa valtakunnassa, johon pääsee niin kutsuttujen haltiakumpujen kautta. Irlantilaisessa keskiaikaisessa perinteessä tuonpuoleiseen pääsee myös vesiteitä ja näistä retkistä kertovat immarama –tarinat. Jos echtrae-seikkailuissa keskitytään tuonpuoleisen valtakunnan kuvaukseen, niin immrama-tarinoissa matka on päämäärää tärkeämpi.

Termi immram (sanan yksikkö, monikko on immrama) tarkoittaa kirjaimellisesti ympäriinsä soutelua, mikä kuvaa hyvin tarinoiden sisältöä. Immrama-tarinoissa siis seikkaillaan merellä vieraillen vastaan tulevilla saarilla, joilla asuu mitä mielikuvituksellisempia asukkaita ja otuksia. Tarinoilla on todennäköisesti todenperäinen tausta, sillä irlantilaiset munkit seilasivat varhaiskeskiajalla aina Islantiin ja Grönlantiin saakka etsiessään kaukaisia saaria, joilla omistautua rukoilemiselle ja mietiskelyllä kaukana maailman hälystä Egyptin erämaaisien ja –äitien tavoin. Onpa jopa väitetty, että he olisivat saattaneet purjehtia aina Amerikkaan asti jo ennen kuin viikingit löysivät meritien Atlantin yli. 1970-luvulla Tim Severin niminen seikkailija ja tutkimusmatkailija todisti tämän olevan ainakin teoriassa mahdollista purjehtiessaan keskiaikaisten mallien mukaan valmistetulla puukehikkoisella ja nahkarunkoisella currach-veneellä pohjoista reittiä Irlannista Newfoundlandiin.

the-brendan-voyage

Tim Severinin vene.

Immrama-tarinoita on nykyaikaan säilynyt neljä. Niistä yksi tunnetuimmista on Immram Brain eli Branin merimatka, joka oikeastaan on rakenteeltaan lähempänä echtrae-tarinoita kuin immramaa ja joissain keskiaikaisissa tarinaluetteloissa se esiintyykin nimellä Echtra Brain. Sen kuuluisimmassa episodissa meren jumala Manannán mac Lir tulee merellä vastaan hevosten vetämissä vaunuissa ja hän kertoo veneessään istuvalle Branille, että hänelle aava meri näyttäytyy kukkivana niittynä.

Muut kolme säilynyttä Immrama-tarinaa ovat: Immram curaig Maele Dúin eli Mael Dúinin veneen merimatka, Immram curaig húa Corra eli Uí Chorran veneen merimatka ja Immram Snégdusa ocus Maic Riagla eli Snegdusin ja Mac Riaglan merimatka. Tarinat eroavat toisistaan merelle lähtemisen motiivien suhteen. Bran lähtee kumppaneineen merelle kohdattuaan yliluonnollisen naisen, joka kertoo tulevansa Naisten maasta, jossa on aina kesä. Mael Dúinin merimatkan motivaationa on puolestaan etsiä hänen isänsä tappajat. Uí Chorran veljekset lähtevät vuorostaan merelle katumusharjoituksena sovittaakseen syntinsä. Snegdus ja Mac Riagla puolestaan ovat Pyhän Columban luostariyhteisön munkkeja Ionan saarelta Skotlannin rannikolta ja he lähtevät merelle pyhiinvaellukselle etsimään yliluonnollista luvattua maata.

Immrama tarinoilla on myös latinankielinen vastineensa, keskiajalla todellisen bestsellerin asemaan noussut ja useina eri kielisinä versioina ympäri Eurooppaa levinnyt Navigatio sancti Brendani eli Pyhän Brendanuksen merimatka. Tässä noin vuoden 800 paikkeilla kirjoitetussa tarinassa Pyhä Brendan lähtee kumppaneineen merelle etsimään luvattua maata, Tír Tairngire, samoin kuin Snegdus ja Mac Riagla myöhäisemmässä tarinassaan. Matkalla Brendan kohtaa muun muassa meren keskellä sään pieksemällä ja aaltojen nuolemalla karilla istuvan Juudaksen, joka kertoo tämän olevan hänelle sunnuntaisin suotu vapautus helvetin kidutuksista.

Edward_Reginald_Frampton_-_The_voyage_of_St_Brendan

E.R. Framptonin maalaus Brendan ja Juudas vuodelta 1908.

Kuva: Wikimedia commons

Brendania vastaan tulee myös itse helvetin portti tulivuorisaarelta, jonka rannoilta paholaiset heittelevät tulisia laavakiviä hänen venettään kohti. Brendan näkee myös kristallisen vuoren, joka saattaa olla kirjallinen muistuma todellisten munkkien kohtaamisista jäävuorten kanssa. Brendanin matkan kuuluisimmassa episodissa hän munkkeineen nousee saarelle aloittaakseen pääsiäisen vieton ja heidän sytyttäessään tulen ruuan laittoa varten saari heidän allaan rupeeakin liikkumaan osoittautuen jättiläismäiseksi kalaksi.

Kuvat: Wikimedia commons ja Wikimedia commons

Yhteistä näille tarinoille on se, että matka on päämäärää tärkeämpi eli matkansa aikana seikkailijat vierailevat erilaisilla saarilla, jotka saattavat muistuttaa toisiaan tarinasta toiseen. Saarilla asuu kaikenlaisia outoja olioita, kuten jättiläismäisiä lampaita tai muurahaisia, jotka ahdistelevat tulijoita, tai psalmeja laulavia lintuja. Matkalla he kohtaavat myös saarten asukkaita, kuten alituisesti nauravaa väkeä Ilon saarella, alituisesti itkevää väkeä tai yksinäisellä saarella asuvan erakon.  Toistuvasti matkalaiset myös kärsivät nälkää ja janoa, kunnes he osuvat saarelle, josta löytävät ravintoa. Joskus saarella kasvaa syötäviä hedelmiä tai eläimiä, saaren asukkaat voivat myös ruokkia matkalaisia tai sieltä saattaa löytyä autio taloa, jossa on juhla-ateria odottamassa nälkäisiä kulkijoita. Tarinan lopussa matkailijat usein palaavat Irlantiin vain huomatakseen, että aika siellä on kulunut eri tavalla ja kaikki heidän tuntemansa ihmiset ovat jo kuolleet. Joskus yksi matkalaisista astuu rannalle ja ajan kulu saa hänet kiinni niin että hän vanhenee silmän räpäyksessä ja kuolee saman tien.

Mae Duin seurueineen kokee esimerkiksi matkallaan seuraavanlaisia seikkailija:

”Kolme päivää ja kolme yötä he olivat merellä. Neljännen päivän aamuna he näkivät toisen suuren saaren. Sen maaperä oli hiekkainen. Kun he tulivat tämän saa­ren rantaan, he näkivät hevosenkaltaisen pedon. Sillä oli koiran jalat ja kovat, terävät kynnet, ja se oli hyvin ilahtunut nähdessään heidät. Se hyppelehti heidän edessään, sillä se halusi syödä heidät ja heidän veneensä. ”Hän ei ole murheellinen nähdessään meidät,” sanoi Máel Dúin, ”lähtekäämme pois tältä saarelta.” Näin he tekivät ja kun peto näki heidän poistuvan, se meni rantaan ja alkoi kaivaa maata terävillä kynsil­lään. Se heitteli heitä [hiekalla], eivätkä he uskoneet pääsevänsä pakoon.

Tämän jälkeen he löysivät toisen saaren, jonka ympärillä oli kivinen muuri. Kun he lähestyivät sitä, valtava peto hyppäsi esiin ja alkoi juosta ympäri saarta. Máel Dúinin mielestä se oli tuulta nopeampi. Peto meni saaren korkeimmalle koh­dalle ja teki siellä ’suoristumistempun’.eli sen pää oli alaspäin ja jalat ylöspäin. Ja näin sillä oli tapana tehdä: se kääntyi nahoissaan siten, että sen luut ja lihat kääntyivät, mutta nahka pysyi paikoillaan. Tai toisella kertaa sen nahka kääntyi kuin myllyssä, mutta luut ja lihat pysyivät paikoillaan. Kun se oli ollut kauan aikaa näin, se hyppäsi jälleen ylös ja alkoi juosta ympäri saarta kuten aiemmin. Sitten se meni takaisin samaan paikkaan, ja tällä kertaa puolet sen nahasta pysyi paikoillaan toisen puolen kääntyessä kuin myllynkivi. Näin se siis tapasi tehdä mennessään ympäri saarta. Máel Dúin miehistöineen pakeni kaikilla voimillaan, ja kun peto näki heidän pakenevan, se tuli rantaan ottaakseen heidät kiinni ja alkoi heitellä ja paiskoa rannan kiviä heidän peräänsä. Yksi kivistä osui veneeseen lävistäen Máel Dúinin kilven ja se juuttui veneen köliin.”

(Tarinan suomennos Alexandra Bergholm, Studia Celtica Fennica 15/2018)

 

Tietoja Katja Ritari

Filosofian tohtori, Uskontotieteen dosentti, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkija
Kategoria(t): Merimatkat, Pyhä Brendan, Tarinaperinne Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s