Feeniläinen sykli – soturitarinoita keskiajalta

Tämä kirjoitus on julkaisu alunperin Suomi-Irlanti seuran lehden Shamrockin numerossa 1/2020.

Nykytutkijat jakavat muinaisen irlantilaisen tarinaperinteen erilaisiin temaattisiin ryhmiin eli sykleihin. Ulsterin sykli kertoo soturi Cù Chulainnin uroteoista. Mytologinen sykli puolestaan kuvaa yliluonnollisia voimia omaavan Túatha Dé Danaan –kansan saapumista Irlantiin ja taistelua hirviömäisiä fomorialaisia vastaan ennen nykyirlantilaisten esi-isien tuloa saarelle. Nämä tarinat liittyvät läheisesti Lebor Gabála nÉrenn -teoksessa eli Irlannin valloitusten kirjassa esitettyihin tapahtumiin. Näiden lisäksi erotetaan myös historiallinen tai kuninkaiden sykli, johon kuuluu todellisista historiallisista kuninkaista ja heidän taisteluistaan kertovia tarinoita. Ajallisesti mytologinen sykli kertoo kaukaisimmista ajoista, sen jälkeen tulee Ulsterin sykli ja luonnollisesti historiallinen sykli ajoittuu historialliselle ajalle, muiden kertoessa esihistoriasta. Ulsterin syklin ja historiallisen syklin väliin sijoittuu vielä niin kutsuttu feeniläinen sykli (engl. Fenian cycle), joka kuvaa Fionn mac Cumhailin tai englanniksi Finn MacCoolin ja hänen soturijoukkonsa seikkailuja.

Pääosa Feeniläisen syklin tarinoista kerrotaan Acallam na senórach eli Keskustelu vanhimpien kanssa –nimisessä teoksessa, joka on koottu joskus 1100- ja 1200-lukujen taitteessa. Acallam sijoittuu aikaan kauan Fionnin kuoleman jälkeen, mutta ihmeellisesti muutama hänen soturinsa, mukaan luettuna Fionnin poika Oisín, on yhä hengissä kertomassa tarinoita menneistä seikkailuistaan Pyhälle Patrickille samalla kun he kiertävät Irlantia. Tarinoita Fionnin sotureista on kuitenkin säilynyt myös itsenäisinä sekä osana niin kutsuttua dindsenchas eli paikannimi –perinnettä. Tämä tyypillinen irlantilainen perinne kertoo paikannimien alkuperästä, joka monissa tapauksissa liittyy Fionnin sotureiden tekoihin.

Feeniläisen syklin keskiössä on siis joukko sotureita eli fianna. Tällaiset perintöään odottavien maattomien nuorten sotureiden joukot saattoivat palvella maanherroja vartioimalla heidän hallintoalueidensa rajoja, mutta ne saattoivat syyllistyä myös ryöstelyyn ja muuhun häiriökäyttäytymiseen. Samalla ne antoivat nuorille sotureille mahdollisuuden kehittää taistelutaitojaan ja elää yhteisön kahleista vapaana ennen asettumista aloilleen.

Fionn Heroes of the Dawn -teoksen kuvituksessa vuodelta 1914.

Kuva: Wikimedia commons

Fionn on tällaisen joukon johtaja ja kuljeskellessaan ympäri Irlantia hän sotureineen joutuu kaikenlaisiin seikkailuihin. Ehkä kuuluisin tarina Fionnistä liittyy kuitenkin hänen nuoruuteensa, jolloin hän opiskeli tietäjän ja druidin Finn Ecesin (engl. Finnegas) johdolla. Finn Eces oli viettänyt seitsemän vuotta yrittäen napata Boyne-joen suvannossa asuvaa Tiedon lohta. Tämä lohi söi pyhästä puusta pudonneita pähkinöitä ja siten se oli saanut osakseen kaiken maailman tiedon. Syömällä puolestaan tämän lohen Finn Eces saisi tiedon itselleen. Lopulta Finn Eces sai napattua lohen ja hän käski oppilaansa kypsentää sen. Näin tehdessään nuori Fionn poltti sormensa loheen ja laittoi sen vaistomaisesti suuhunsa imien näin kaiken lohen varastoiman tiedon itselleen.

Fionn ja Tiedon lohi irlantilaisessa postimerkissä.

Fionnin nuoruudesta kerrotaan myös kuinka hän tuli Irlannin ylikuninkaan hoviin Taraan. Tarina sijoittuu monien muiden tarinoiden tapaan Halloweenin kelttiläisen esimuodon Samhain –juhlan aikaan. Se oli juhla, jolloin tämän ja tuon puoleisen porttien uskottiin olevan auki. Tarina Fionnin nuoruudesta kertoo kuinka aina Samhainin aikaan Taraa terrorisoi jonkinlainen tulta syöksevä yliluonnollinen hahmo nimeltä Aillén. Tämä soitti harppuaan tuudittaen Taraa puolustavat soturit uneen, jolloin nämä olivat puolustuskyvyttömiä. Fionnilla oli aseenaan myrkyllinen keihäs ja hän hengitti keihään erittämää myrkkyä pysyäkseen hereillä Aillénin soittaessa uneen tuudittavaa harppuaan. Näin Fionn pystyi tappamaan Aillénin ja sai fianna-sotureiden johdon itselleen kuninkaalta.

Fionn taistelemassa Aillénia vastaan vuonna 1914 julkaistun Heroes of the Dawn -teoksen kuvituksessa. Kuva: Wikimedia commons

Fionnista kertoo myös kuuluisa itsenäinen tarina nimeltään Tóraíocht Dhiarmada agus Ghráinne eli Diarmuidin ja Gráinnen takaa-ajo. Tämän kolmiodraaman päähenkilöinä ovat jo ikääntynyt ja leskeksi jäänyt Fionn ja kuningas Cormaic Mac Airtin tytär Gráinne, jonka kuningas lupaa Fionnille vaimoksi. Hääjuhlien aikana nuori morsian suree sitä, että hänen sulhasensa on vanhempi kuin hänen isänsä ja niin hän rakastuu päätä pahkaa Fionnin soturiin Diarmuid Ua Duibhneen, joka on tunnettu kauneudestaan. Gráinne suostuttelee Diarmuidin karkaamaan kanssaan ja Fionn lähtee takaa-ajoon. Lopulta Fionn kuitenkin tekee sovinnon pariskunnan kanssa. Vuosia myöhemmin Fionn kutsuu Diarmuidin kanssaan villisikajahtiin, jossa Diarmuid loukkaantuu villisian hyökkäyksessä. Fionnin käsistä juodulla vedellä on voima parantaa, mutta joka kerta hakiessaan vettä Fionn päästää sen valumaan sormiensa välistä niin että Diarmuid lopulta kuolee. Myös tämä tarina on tuottanut useita paikannimiä, sillä paikallisessa kansanperinteessä monet suuret ja litteät kivet Irlannissa tunnetaan nimellä Diarmuidin ja Gráinnen peti, koska heidän kerrotaan levähtäneen paikalla pakomatkansa aikana.

Fionn Stephen Reidin kuvituksessa teokseen the High Deeds of Finn and other Bardic Romances of Ancient Ireland vuodelta 1923. Kuva: Wikimedia commons

Keskiaikaisten tarinoiden lisäksi Fionn on suosittu hahmo myös myöhemmässä irlantilaisessa ja skotlantilaisessa kansanperinteessä, jossa hänet esitetään hyväntahtoisena jättiläisenä. Fionnin esimerkiksi kerrotaan luoneen Pohjois-Irlannissa sijaitsevat Giant’s causewayn (suom. jättiläisen pengertie) kuuluisat kivimuodostelmat halutessaan päästä Irlannista Skotlantiin kuivin jaloin. Hänen kerrotaan myös napanneen kourallisen maata heittääkseen sen vihollistaan kohti, mutta maakokkare lensikin mereen näin muodostaen Man-saaren.

Giant’s causeway. Kuva: Wikimedia commons

Fionn-perinne innoitti myös 1760-luvulla skotlantilaista poliitikkoa ja kansanperinteen kerääjää James Macphersonia, joka loi gaelinkielisen perinteen pohjalta niin kutsutut Ossiaaniset tarinat. Macpherson väitti englanniksi kääntämiensä tarinoiden perustuvan muinaisen runoilijan Ossianin runoihin, jotka olivat eläneet kansan suullisena perinteenä Skotlannissa. Ossianisten tarinoiden päähenkilönä oli Fionnista innoituksensa saanut Fingal. Macphersonin teoksesta tuli todella kuuluisa ja se käännettiin jo ennen 1700-luvun loppua ja 1800-luvun alussa useille kielille, kuten esimerkiksi ruotsiksi. Ossiaanisia tarinoita pidettiin kelttiläisenä vastineena antiikin Kreikan Homeroksen teoksille ja ne innoittivat monia romantiikan aikakauden taiteilijoita. Macphersonin teosten autenttisuudesta käytiin keskustelua jo pian niiden julkaisun jälkeen ja myöhemmin on osoitettu Macphersonin käyttäneen teoksen pohjana todellista kansaperinnettä, mutta muokanneen sitä vahvasti ja lisänneen siihen omia sepitteitään.

Sokea runoilija Ossian Johan Michael Wittmerin romanttisessa taulussa vuodelta 1842.

Kuva: Wikimedia commons