Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Suomi-Irlanti seuran lehden Shamrockin numerossa 3/2020.
Aiemmin olen kirjoittanut keskiaikaisista irlantilaisista mytologisista tarinoista ja niin kutsuttuun Ulsterin sykliin kuuluvista tarinoista, jotka kertovat Cú Chúlainn –sankarista, sekä feeniläisen syklin tarinoita, joissa seikkailee Fionn MacCumhail tai englanniksi Finn MacCool. Irlantilaiseen keskiaikaiseen tarinaperinteeseen kuuluu myös historiallisempia tarinoita, joita usein kutsutaan nimellä kuninkaiden sykli. Niiden keskiössä ovat henkilöt vaihtelevat legendojen mukaan 400-luvulla hallinneesta kuningas Labraid Loingsechistä täysin historialliseen niin kutsuttuun Irlannin ensimmäiseen ylikuninkaaseen Brian Boruun, joka kuoli vuonna 1014. Kuninkaiden syklin tarinoissa käsitellään esimerkiksi eri dynastioiden välisiä valtataisteluita ja kuninkaiden kuolemia.
Yksi syklin tunnetuimmista tarinoista on nimeltään Fingal Rónáin eli Rónánin suvun surma. Fingal Rónáin on kielellisesti ajoitettu 800-luvun loppupuolelle tai 900-luvun alkuun, mutta viittaukset sen hahmoihin ja tapahtumiin aiemmissa lähteissä kertovat siitä, että tarina on ainakin jossain muodossa tunnettu jo aiemmin. Tarina on meille säilynyt monen muun keskiaikaisen tekstin tavoin niin kutsutussa Leinsterin kirjassa (Book of Leinster), noin vuonna 1160 kootussa laajassa käsikirjoituksessa, johon irlantilaiset munkit kopioivat muistiin monenlaisia iirinkielisiä tekstejä.
Tarinan nimen sana fingal käännetään englanniksi sanalla kin-slaying eli surma suvun sisällä. Varhaiskeskiaikaisen irlantilaisen lain silmissä tämä oli erityisen tuomittava rikos, sillä suku oli vastuussa jäsenistään. Lain mukaan murha tai tappo sovitettiin syyllisen suvun uhrin suvulle maksamalla korvauksella, jonka suuruus riippui uhrin yhteiskunnallisesta asemasta eli tämän kunniahinnan (engl. honour price) suuruudesta. Siten suvun jäsenten välillä tapahtuva rikos oli erityisen vaikea sovitella, koska molemmat osapuolet kuuluivat samaan sukuun.
Fingal Rónáin kertoo kolmiodraamasta, jonka päähenkilöinä ovat Leinsterin ikääntyvä ja leskeksi jäänyt kuningas Rónán mac Aeda, tämän poika Máel Fothartaig mac Rónáin, sekä kuninkaan uusi puoliso, Dunseverickin kuninkaan nuori tytär. Tarinan naispuolista päähenkilöä ei ikinä nimetä, häneen viitataan vain Eochaidin tyttärenä, kuningattarena tai vaimona.
Tarinan alussa Máel Fothartaig ehdottaa isälleen, että tämä ottaisi itselleen uuden vaimon ja Rónán toteaa kuulleensa, että Eochaidilla on kaunis tytär. Poika toppuuttelee isäänsä sanoen, että “Ei ole todellakaan sinusta tytölle kumppaniksi. Etkö ottaisi ketä tahansa vakiintunutta naista? Se olisi minusta sinulle sopivampaa kuin tytönheitukka.” Isä kuitenkin pitää päänsä ja menee pohjoiseen Dunseverickiin hakemaan itselleen vaimon. Tragedian ainekset ovat valmiina tässä isän valinnassa ottaa itseään huomattavasti nuorempi vaimo.
Uuden kuningattaren saavuttua on selvää, ettei tämä ole tyytyväinen vanhaan ukkoon aviomiehenä. Sen sijaan hän rupeaa liehittelemään kuninkaan komeaa poikaa Mael Fothartaigia, jonka kerrotaan olleen kaikkien valtakunnan nuorten naisten himon kohteena. Kuningatar määrää ensin nuoren kauniin palvelijattarensa lähestymään Mael Forthartaigia ja makaamaan tämä kanssa. Palvelijatar ei uskalla ensin kertoa kuninkaan pojalle kuningattaren kiinnostuksesta, koska pelkää Mael Fothartaigin suuttuvan ja tappavan hänet. Kun kuningattarelle valkenee, ettei palvelijatar ole vienyt viestiä perille, hän puolestaan uhkaa katkaista tämän kaulan. Nuori neito on siis kahden tulen välissä ja lopulta pakotettuna kertoo kuninkaan pojalle tämän äitipuolen haluista. Mael Forthartaig suuttuu sanoen: ” Vaikka minut kannettaisiin kolmasti tuliselle roviolle, oi nainen, niin että se tekisi minusta tomua ja tuhkaa, en makaisi Rónánin vaimon kanssa.”
Välttääkseen konfliktia Mael Fothartaig lähtee Skotlantiin, missä hän niittää menestystä niin taisteluissa kuin metsästäessään koiriensa Doílinin ja Daithlennin kanssa. Sillä välin leinsteriläiset rupeavat valittamaan kuninkaalleen Rónánille, että miksi tämä lähetti poikansa pois. Näin Rónánin on kutsuttava poikansa takaisin. Matkalla kotiin Mael Fothartaig pysähtyy Dunseverickissä, missä hänet toivotetaan avosylin vastaan ja hänelle sanotaan: “Paha sinulle, Mael Fothartaig, kun et mene yksiin tyttäremme kanssa. Annoimme hänet sinulle emmekä sille vanhalle hölmölle.”
Kotiinpaluunsa jälkeen Mael Fothartaig lupaa antavansa metsästyskoiransa kasvattiveljelleen Congalille, jos tämä saisi pidettyä kuningattaren pois hänen kimpustaan. Palvelijatarta pyydetään kertomaan kuningattarelle Mael Fothartaigin haluavan tavata tämän ulkona syrjäisessä paikassa niin kutsuttujen Aifen lehmien eli kaukaa katsottuna lehmiltä näyttävien valkoisten kivien luona. Naisen ollessa matkalla sinne Congal kohtaa tämän syyttäen tätä portoksi ja käskien palaamaan kotiin. Congal on hyvin suorasanainen kuningatartaan kohtaan: ” “Jos näen sinut vielä otan pääsi ja laitan sen seipään nokkaan Rónánin edessä. Ilkeä nainen menossa yksin tapaamaan nuorukaista häväistäkseen hänet ojissa ja pusikoissa.”
Myöhemmin illalla kuningas kehuu poikaansa kuningattarelle ja tämä rupeaa syyttämään Mael Forthartaigia siitä, että tämä olisi yrittänyt raiskata hänet ja hän oli kolmeen kertaan saman päivän aikana paennut lähentelyjä. Rónán ei halua uskoa vaimoaan ja syyttää tätä valehtelijaksi. Nainen sanoo pystyvänsä todistamaan väitteensä sillä, että Mael Forthartaig esittäisi puolikkaan värssyn runosta ja hän täydentäisi sen. Kuninkaan pojalla oli ollut tapana tehdä näin äitipuolensa kanssa miellyttääkseen tätä. Mael Forthartaigin tullessa metsästämästä ja kuivatellessa jalkojaan tulisijan äärellä, hän huokaisi:
On kylmä tuulenpyörre
sille ken paimentaa Aifen karjaa
Mihin kuningatar vastasi:
Turhaa on paimentaa
Vailla lehmiä, vailla rakastajaa
Tämän kuultuaan kuningas suuttuu ja käskee soturinsa Aedánin tappaa Mael Forthataig. Hän tekee työtä käskettyä ja lävistää kuninkaan pojan keihäällään tämän ollessa selin tulisijan äärellä. Samassa rytäkässä myös Congal ja Mael Forthartaigin narri kuolevat. Poikansa tehdessä kuolemaa Rónán toteaa hänelle: “Omapahan on onnesi, ettet löytänyt toista naista ketä liehitellä kuin minun vaimoni.” Tällöin poika vastaa: “Se on viheliäinen petos, oi Rónán, mikä on saattanut sinut tappamaan ainoan viattoman poikasi. Sinun asemasi ja lähestyvän kuolemani kautta, olen yhtä vähän syyllinen pelehtimiseen hänen kanssaan kuin oman äitini kanssa. Mutta hän on vokotellut minua siitä asti, kun saapui luoksemme, ja Congal on vienyt hänet takaisin tänään kolmasti, jottei minun tarvitsisi kohdata häntä.”
Kuningas tajuaa tällöin erheensä ja istuu poikansa ruumiin äärellä surren kolme päivää ja yötä. Sillä aikaa Dond, Mael Forthartaigin kasvattiveli ja Congalin biologinen veli, menee kahdenkymmenen soturin kera Dunseverickiin ja tappaa siellä kuningattaren koko perheen. Takaisin tullessaan hän heittää kuningattaren syliin hänen isänsä, äitinsä ja veljensä päät. Tällöin Eochaidin tytär tappaa itsensä heittäytymällä omaan veitseensä niin että se tulee hänen selästään läpi. Lopulta myös Rónáin itse kuolee ja tarina päättyy sanoihin ”Se oli Rónánin suvun surma.”
Fingal Rónáinin opetus tuntuu olevan se, että naiset ovat petollisia ja itseään huomattavasti nuoremman vaimon ottaminen ei ole hyvä idea (ainakaan jos on kuningas). Tarina tunnetaan erityisesti dialogistaan ja tarinan loppupuolella olevista runoistaan, sekä universaalista kolmiodraaman teemastaan. Monien keskiaikaisten tarinoiden tavoin sen henkilöiden toiminta tuntuu välillä nykymittapuulla hyvin vaikealta ymmärtää. On kuitenkin muistettava, että keskiaikaisessa irlantilaisessa kontekstissa kunnian ylläpitäminen oli erittäin tärkeää ja kuninkaalle kunnian menetys merkitsi myös hänen asemansa menetystä, koska kuninkaan asema oli ylimystön suosiosta riippuvainen.
Jos haluat lukea koko tarinan suomenkielisenä käännöksenä, se löytyy Suomen Keltologisen Seuran julkaisusta Studia Celtica Fennicasta.
Pyhiinvaelluksia 