Tänään juhlitaan taas Patrickin päivää, tällä kertaa vähän erilaisissa tunnelmissa, koska kaikki paraatit ja perinteiset juhlat on peruttu ja juhlinta tapahtuu vain etäyhteyksien varassa. Itsekin olen tottunut juhlimaan Patrickin päivää Irlannin suurlähetystössä Helsingissä, mutta tällä kertaa saan tyytyä verkossa tapahtuvaan juhlaan, jonka voi katsoa täältä.
Lisää virtuaalista juhlintaa löytyy täältä.
Patrickin päivän innoittamana ajattelin jakaa 10 faktaa Patrickista:
- Patrick oli todellinen henkilö
Kaikkien pyhimysten kohdalla ei ole lainkaan itsestään selvää, että heitä on ikinä ollut olemassa. Esimerkiksi Irlannin tärkeimmän naispyhimyksen Brigitin kohdalla on kyseenalaistettu sitä onko häntä ikinä ollut olemassa vai perustuuko hänen kulttinsa vain kristillistettyyn muotoon esikristillisestä jumalattaresta. Patrick kuitenkin oli todellinen henkilö ja häneltä on säilynyt kaksi omakohtaista kirjoitusta, joista toinen Confessio eli Tunnustus keskittyy puolustelemaan hänen toimiaan Irlannissa ja toinen on julkinen kirje, jossa hän tuomitsee Coroticus-nimisen paikallishallitsijan, joka oli ryöstänyt Patrickin kastamia kristittyjä orjiksi. Patrickin tarkkaa elinaikaa ei tunneta, mutta perinteisesti hänen saapumisensa Irlantiin on ajoitettu vuoteen 432. Joka tapauksessa hän eli joskus 400-luvulla.

2. Patrick ei ollut irlantilainen
Tämä saattaa tulla joillekin yllätyksenä, koska Patrick liitetään Irlantiin niin kiinteästi, mutta Patrick ei ollut irlantilainen vaan britti. Confessio-teoksessaan hän mainitsee kotipaikakseen paikan nimeltä Bannavem Taburniae, jota ei ole pystytty paikallistamaan, mutta se sijaitsi mahdollisesti Walesissä. Joka tapauksessa Patrickin kotipaikka oli Britanniassa, jossa Rooman hallinto oli päättynyt 400-luvun alkuvuosina. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että roomalainen yhteiskunta ja kulttuuri olisivat täysin hävinneet sieltä saman tien, vaan Patrickin lapsuuden ympäristö vaikuttaa olleen kristitty ja jossain määrin roomalaistunut. Hän oli oppinut latinaa nuoruudessaan ja todennäköisesti hänen äidinkielensä oli Britannian kelttiläinen kieli britti, josta Walesin kieli kymri ja Bretagnessa puhuttu bretoni juontavat juurensa.
3. Patrick oli orja ja maahanmuuttaja
Patrick ei suinkaan tullut alun perin Irlantiin vapaaehtoisesti, vaan hänet ryöstettiin sinne 16-vuotiaana orjaksi. Kertomansa mukaan Patrick vietti Irlannissa orjuudessa kuusi vuotta lampaita paimentaen ja tänä aikana hän todella vasta löysi Jumalan vaikka olikin ollut kristitty jo sitä ennen. Päästyään vapautumaan ja palattuaan kotimaahansa Patrick näki unen, jossa hänet kutsuttiin takaisin Irlantiin levittämään kristinuskoa ja tämän jumalallisen johdatuksen ansiosta hän palasi orjuutensa maisemiin.
4. Patrick ei yksinään käännyttänyt koko saarta
Irlannin kansallispyhimyksenä Patrickia muistetaan Irlannin käännyttäjänä, mutta se tuskin kenellekään yllätys, että hän ei yksin käännyttänyt koko saarta. Ensinnäkin Irlannissa oli jo ennen Patrickia kristittyjä ainakin saaren eteläosissa ja joissakin pyhimyselämäkerroissa myös viitataan näillä alueille jo ennen Patrickia toimineisiin käännyttäjäpyhimyksiin. Todennäköisesti Patrickin toimet keskittyivät saaren pohjoisosiin, missä myös hänen kulttinsa keskus Armagh sijaitsee.
5. Patrick ei ollut Irlannin ensimmäinen piispa
Varhaisin maininta irlantilaisista kristityistä löytyy Prosperus Aquitanialaisen kronikasta, jossa kerrotaan vuoden 431 kohdalla, että Palladius lähetettiin kristukseen uskoville irlantilaisille piispaksi. Oikeastaan ei ole edes varmuutta oliko Patrickia edes vihitty viralliseksi piispaksi vai toimiko hän Irlannissa omia aikojaan. Confessio-teoksessaan Patrick puolustelee toimiaan Britanniasta esitettyjä nimeämättömiä syytöksia vastaan. Patrickin puolustus perustuu hänen Jumalalta saamaansa johdatukseen ja oikeutukseen lähetystyölleen, mikä voisi viitata siihen, ettei hänellä ollut kirkon institutionaalista siunausta toiminnalleen Irlannissa.
6. Patrick ei karkottanut käärmeitä Irlannista
Yksi Patrickin kuuluisimmista ihmeistä liittyy käärmeiden karkottamiseen Irlannista, mutta tosiasiassa Irlannissa ei ole ikinä ollutkaan käärmeitä. Jääkauden jälkeen maayhteys Irlannin ja Britannian välillä katosi vedenpinnan noustessa jo noin 8 500 vuotta sitten, kun taas yhteys Britannian ja Manner-Euroopan välillä säilyi pari tuhatta vuotta pitempään. Tämän ansiosta käärmeet ehtivät levitä Britanniaan mutta eivät enää pystyneet pääsemään Irlantiin.

7. Patrick ei selittänyt kolminaisuusoppia kolmiapilan avulla (ei ainakaan keskiaikaisten lähteiden mukaan)
Toinen kuuluisa Patrickiin liittyvä tarina kertoo siitä kuinka hän selitti kolminaisuusopin pakanallisille irlantilaisille käyttäen kolmiapilaa esimerkkinään. Tästä tarinasta ei kuitenkaan ole mitään mainintoja keskiaikaisissa legendoissa, vaan perinne koristautua nuorilla apilan lehdillä sai todennäköisesti alkunsa 1700-luvun alussa. Nuoria apilanlehtiähän on sopivasti saatavilla Irlannin luonnosta maaliskuun puolivälin aikaan.

- 8. Legendojen mukaan Patrick voitti druidit taikuudella käydyssä taistelussa
Varhaisimmat pyhimyselämäkerrat, jotka kertovat Patrickin urotöistä, on kirjoitettu 600-luvun jälkipuoliskolla. 600-luvulla Muirchún kirjoittaman pyhimyselämäkerran dramaattisin tarina liittyy Patrickin ja kuningas Loíguiren druidien kohtaamiseen pääsiäisen aikaan. Ensin Patrick kukistaa toisen druidin pyytämällä Jumalalta apua, jolloin druidi lennähtää yllättäen ilmaan ja putoaa maahan ja halkaisten kallonsa kiveen. Jäljelle jäänyt druidi ehdottaa Patrickille taistelua taikavoimin. Ensin druidi taikoi lunta maahan, mutta hänen voimansa ei riittänyt sen poistamiseen ennen seuraavaa päivää. Patrick sen sijaan saa lumen katoamaan saman tien. Seuraavana koitoksena druidi taikoo pimeyden laskeutumaan maan päälle ja sama toistuu. Lopulta sovitaan kokeesta, jossa rakennetaan maja, jonka toinen puoli on tuoretta vihreää puuta ja toinen kuivaa puuta. Druidi menee majan vihreään osaan ja Patrickia edustava poika hänen seurueestaan kuivaan ja maja sytytetään palamaan. Vastoin yleisön odotuksia vihreä osa ja druidi sen mukana palavat poroksi kun taas kuivassa osassa oleva poika säilyy vahingoittumattomana. Tämä osoittaa tarinan yleisölle Patrickin voimien olevan peräisin voimakkaammasta lähteestä kuin esikristillistä uskontoa edustavan druidin.

- 9. Legendojen mukaan Patrick käännytti Irlannin ylikuninkaan Taran kukkulalla
Erään varhaisen legendan mukaan Patrickin toiminta kulminoitui Irlannin ylikuninkaan käännyttämiseen Taran kukkulalla. Todellisuudessa Irlannissa ei ollut koko saarta hallitsevaa ylikuningasta tuohon aikaan, vaan kymmenittäin tai joidenkin arvioiden mukaan jopa 150 erilaista paikalliskuningasta, joista osa hallitsi jonkinlaisina ylikuninkaina suurempia alueita, mutta yhdenkään kuninkaan valta ei kattanut koko saarta. Taran kukkula ja sen esihistorialliset rakennelmat sen sijaan esiintyvät keskiaikaisissa tarinoissa myyttisenä kuninkaiden hallintopaikkana, mutta tosiasiassa Tara on todennäköisesti ollut ennemminkin rituaalipaikka kuin varsinainen hovin keskus. Tarinan mukaan Patrick kuitenkin käännytti kuningas Loíguiren, jonka hovi sijaitsi Tarassa. Patrickin voitettua kuninkaan druidit kuningas tuli lopulta siihen tulokseen, että hänen oli parempi kääntyä kuin kuolla.
10. Patrickin päivää vietettiin 17. maaliskuuta jo keskiajalla
Patrickin päivä mainitaan 17. maaliskuuta kohdalla jo hänestä 600-luvulla kirjoitetuissa pyhimyselämäkerroissa. Pyhimyksen tärkein juhlapäivä on yleensä hänen kuolinpäivänsä, jota keskiajalla kutsuttiin nimellä Dies natalis eli syntymän päivä, koska kuoleman sijaan silloin juhlittiin pyhimyksen syntymää hänen todelliseen elämäänsä taivaassa. Patrickin päivään on keskiajalla ja uuden ajan alussa liittynyt varmasti uskonnollisia menoja, mutta nykyisen muotonsa päivän vietto on saanut vasta uudella ajalla. Nykyisin Patrickin päivä tunnetaan monissa paikoissa paraateistaan, mutta ne ovat saaneet alkunsa vasta Yhdysvalloissa irlantilaisten maahanmuuttajien keskuudessa 1700-luvulla. Nykyisin ainakin Boston ja New York ovat kuuluisia massiivisista paraateistaan Patrickin päivänä. Irlannissa sen sijaan Patrickin päivä säilyi pitkään ennen kaikkea uskonnollisena juhlana ja vielä 1970-luvulla pubien oli pidettävä Patrickin päivänä ovensa kiinni. Ensimmäinen valtiollinen paraati Dublinissa järjestettiin 1931, mutta vasta vuonna 1996 juhla sai nykyisen Pyhän Patrickin festivaalin muotonsa Irlannin matkailutoiston aloitteesta pyrkimyksenä juhlistaa irlantilaisuutta ja houkutella turisteja kaikkialta maailmasta.
