Pyhä Patrick, Irlannin kansallispyhimys

Tänään 17.3. on taas Patrickin päivä, jota juhlitaan ympäri maailman irlantilaisten ja irlantilaista sukujuurta olevien omana juhlapäivänä. Mutta miksi juuri Patrickin päivästä on tullut Irlannin kansallispäivä, jota juhlitaan ympäri maailman? Tästä voimme kiittää Patrickin pyhimyselämäkertojen kirjoittajia 600-luvulla eläneitä Muirchúa ja Tírechánia sekä heidän seuraajiaan. Muirchún ja Tírechánin latinaksi kirjoittamat pyhimyselämäkerrat kuuluvat varhaisimpiin meille säilyneisiin Irlannissa kirjoitettuihin pyhimyksiä käsitteleviin teksteihin. Näiden ohella myös naispyhimys Brigitistä ja Ionan luostarin perustajasta Columbasta on olemassa samoihin aikoihin laaditut latinankieliset pyhimyselämäkerrat. Iirin kielellä pyimyselämäkertoja ruvettiin kirjoittamaan 800-luvun lopulla ja niistä varhaisin on Patrickista kertova niin kutsuttu kolmiosainen pyhimyselämäkerta eli Vita Tripartita, joka on kirjoitettu osittain latinaksi ja osittain iiriksi.

Pyhimyselämäkertoja kirjoitettiin pyhimyksen maineen levittämiseksi eli niiden tarkoitus oli vakuuttaa yleisö päähenkilönsä pyhyydestä. Tällä tavoin saatettiin kasvattaa pyhimyksen muistoa vaalivan kirkon mainetta ja kunniaa ja tavoitella sekä poliittista valtaa että taloudellista vaurautta. Kirkko, jossa pyhimyksen hauta oli, toimi yleensä kultin keskuksena, johon houkuteltiin pyhiinvaeltajia vierailemaan pyhimyksen ihmeitä tekevien pyhäinjäännösten luona. Patrickin kultti on sikäli poikkeustapaus, että Patrickin hauta ei ole hänen pääkirkossaan nykyisessä Pohjois-Irlannissa sijaitsevassa Armagh’ssa vaan Downpatrickissa. Pyhimyselämäkerrassaan Muirchú selittää Patrickin hautapaikkaa enkelin lupauksella, että Jumala täyttää Patrickin neljä toivetta, jos tämä suostuu palamaan ennen kuolemaansa Saulin luostariin sen sijaan että jatkaisi matkaansa Armagh’iin. Lisäksi Patrickin kuoltua enkeli neuvoi, että kaksi kouluttamatonta härkää olisi valjastettava ruumisvankkureiden eteen ja pyhimys olisi haudattava sinne, minne härät pysähtyisivät. Myös Suomen Pyhästä Henrikistä on kerrottu joskus samanlaista tarinaa, mikä kuvaa hyvin kuinka pyhimyksistä kertovissa legendoissa on kierrätetty samanlaista kuvastoa uudestaan ja uudestaan. Pyhimysten ei siten keskiajalla odotettukaan olevan ainutkertaisia ja yksilöllisiä, vaan juuri toistamalla samanlaisia ihmetekoja kuin muutkin he todistivat kuuluvansa pyhimysten joukkoon. Pyhimyselämäkerroissa tärkeää oli imitatio Christi, Kristuksen jäljittely, eli pyhimykset seuraavat sekä Uudessa Testamentissa kuvattujen Jeesuksen tekojen että aiempien pyhimyksien antamia malleja. Tämä jäljittely saattoi tapahtua sekä erittäin hurskaan ja myöhemmin muiden pyhimyksenä kunnioittavan henkilön todellisessa elämässä hänen samaistuessaan aiempien pyhimysten malliin, että kirjallisella tasolla pyhimyksen elämästä kirjoitettaessa.

Saint_Patrick's_grave_Downpatrick

Kuvassa Pyhän Patrickin väitetty hautapaikka Downpatrickissä Pohjois-Irlannissa.

Kuva: Wikimedia commons

Muirchún ja Tírechánin teoksilla oli keskeinen rooli Patrickin kultin kasvattamisessa. He kuvaavat Patrickia Irlannin kansallispyhimyksenä, jonka ansiota kristinuskon tulo saarelle oli. Todellisuudessa Irlannissa oli kristittyjä jo ennen Patrickin tuloa 400-luvulla ja lisäksi hän tuskin oli ainoa kristinuskon levittämisen parissa siellä työskennellyt. Patrickin työ lienee keskittynyt pääasiassa saaren pohjoisosiin, joissa tieto kristinuskosta oli todennäköisesti vähäisempää. Patrick itse oli kotoisin Britanniasta ja hän oli nuoruudessaan joutunut ryöstetyksi orjaksi Irlantiin. Päästyään joitakin vuosia myöhemmin pakenemään takaisin kotiinsa, hän näki näyn, jossa enkeli kutsui häntä tekemään lähetystyötä entisten vangitsijoidensa parissa.

Patrickin pyhimyselämäkerroissa häntä kuvataan Irlannin omana Mooseksena, joka tuo kirjoitetun raamatullisen lain pakanallisille irlantilaisille ja joka myös elää 120-vuotiaaksi ja kohtaa hänelle palavasta pensaasta puhuvan enkelin. Toisaalta Patrick on pyhimyselämäkertojen mukaan myös Irlannin oma apostoli, joka seuraa Jeesuksen lähetyskäskyä. Muirchú lainaa suoraan Matteuksen evankeliumin luvun 28 jaetta 20 kertoessaan kuinka kukistettuaan kuningas Loíguiren druidit Patrick lähti kiertämään Irlantia opettaen kaikki kansoja ja kastaen heidät Isän ja Pyhän Hengen nimeen.  Muirchú haluaa siis tällä osoittaa Patrickin olevan Irlannin tärkein pyhimys, jota kaikkien irlantilaisten olisi kunnioitettava kristinuskonsa isänä. Muirchún mukaan Patrickin työ Irlannissa on suoraa jatkoa Apostolien teoissa alkaneelle Kristinuskon leviämiselle raamatullisesta Pyhästä maasta ajallisesti ja paikallisesti aina eteenpäin.

Nuremberg_chronicles_f_145v_4

Pyhä Patrick Nürembergin kronikassa 1400-luvun lopulta.

Kuva: Wikimedia commons

Patrickin hautapaikkaa koskevassa episodissa, johon jo edellä viittasin, enkeli lupaa pyhimykselle Jumalan toteuttavan tämän neljä toivetta. Pyhimyksen ensimmäinen toive koskee Armagh’n asemaa Patrickin pääkirkkona. Täten luodaan pohja vaatimuksille Armagh’n vallasta kaikkien muiden Irlannin kirkkojen yli. Toinen lupaus koskee Patrickista kertovaa hymniä, jota laulamalla kuolinhetkellään voi varmistaa itselleen armollisen tuomion omiin synteihinsä. Kolmas lupaus on rajoitettu koskemaan vain Patrickin pyhyyden Irlannissa ensimmäisenä tunnistaneen Dichú-nimisen miehen jälkeläisiä, joille luvataan armo ja Jumalan suojelus. Neljäntenä Patrick saa lupauksen, että Irlannin apostolin roolissa hän tulee tuomitsemaan kaikki irlantilaiset tuomiopäivänä, kuten Jeesus oli luvannut opetuslapsilleen Matteuksen evankeliumin 19. luvun jakeessa 28: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa.”

Toinen lupaus koskee ihmisen henkilökohtaista tuomiota heti kuolemansa jälkeen ja neljäs taas kollektiivista tuomiota varsinaisena tuomiopäivänä. Raamattu ei juurikaan kerro yksityiskohtaisesti siitä mikä meitä kuoleman jälkeen odottaa ja kun alkoi tulla selväksi ettei varhaisten kristittyjen odottama maailmanloppu ollutkaan aivan kulman takana, kristityt rupesivat kehittämään erilaisia tarinoita sielujen kuolemanjälkeisistä kohtaloista. Samalla myös ajatus jonkinlaisesta henkilökohtaisesta tuomiosta heti kuoleman jälkeen ja kaikkia koskeva lopullinen viimeinen tuomio eriytyivät toisistaan. Oppi varsinaisesta kiirastulesta omana erillisenä paikkanaan kehittyi vasta keskiajan kuluessa ja varsinkin varhaiskeskiajalla ajatus tuonpuoleisen topografiasta ja sielujen etenemisestä siellä oli vielä hyvin epäselvä. Jonkinlainen sieluja koetteleva ja syntisiä rankaiseva tuli kuitenkin esiintyy jo silloin, mutta se saattaa sijaita esimerkiksi jonkinlaisessa helvetin esiosassa ja ajatukset siitä ketkä sinne joutuvat vaihtelevat paljon.

Oli Muirchún käsitys sielujen kuolemanjälkeisestä tuomiosta millainen tahansa, niin pyhimyselämäkerran pääviesti on se, että Patrickin muistaminen kuoleman hetkellä joidenkin muiden pyhimysten sijaan hyödyttäisi uskovia, koska Patrick itse oli saanut siitä lupauksen suoraan Jumalalta tämän enkelin välityksellä. Lisäksi hän esittää kaikki irlantilaiset yhtenä joukkona, jonka oma apostoli Patrick on. Tämä antaa Patrickille (ja hänen seuraajilleen Armagh’ssa) erityisen aseman Irlannin kirkossa. Koska irlantilaiset ovat yhtä kansakuntaa siitä huolimatta, että saari oli jakautunut useisiin kuningaskuntiin eikä siis ollut poliittisesti yhtenäinen valtakunta, heidän kaikkien tulisi kunnioittaa Patrickia kansallispyhimyksenään, koska tämä oli tuonut heille kristinuskon ja tällä oli valta heidän tuomionsa yli aikojen lopussa.

Patrickin pyhimyselämäkertojen kirjoittajien propaganda oli selvästikin hyvin menestyksekästä, mistä kertoo myös Patrickin päivän asema Irlannin tasavallan kansallispäivänä, jota irlantilaiset ja Irlannin mieliset juhlivat ympäri maailman.

Chicago_River_(4854192144)

Kuvassa Chicagon joki värjättynä vihreäksi Patrickin päivän kunniaksi.

Kuva: Wikimedia commons

 

 

 

 

 

 

Tietoja Katja Ritari

Filosofian tohtori, Uskontotieteen dosentti, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkija
Kategoria(t): Pyhä Patrick, Pyhimykset Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Pyhä Patrick, Irlannin kansallispyhimys

  1. Paluuviite: 10 Faktaa Pyhästä Patrickista | Pyhiinvaelluksia

  2. Paluuviite: Rock of Cashel, näyttävä linnoitus kalliolla | Pyhiinvaelluksia

Jätä kommentti