Pyhä Brigit, hädänalaisten auttaja

Brigit on Irlannin tärkein naispyhimys, joka kuuluu saaren kolmen merkittävimmän pyhimyksen joukkoon Patrickin ja Columban ohella. Brigitiä pidettiin ”Irlannin Mariana”, siis kristinuskon tärkeimmän naishahmon irlantilaisena vastineena.

Hänen pääkirkkonsa sijaitsee Kildaressa Irlannin länsiosissa. Sen iirinkielinen nimi Cell dara tarkoittaa tammikirkkoa. Joidenkin mielestä tämä viitta siihen, että paikalla olisi ollut jonkinlainen esikristillinen pyhä lehto ennen kirkon rakentamista, mutta nimitys voi myös viitata paikalle ensimmäiseksi rakennettuun puiseen kirkkorakennukseen, joka on myöhemmin korvattu kivisellä. Brigitin kuolema on kirjattu joissakin annaaleissa vuoden 525 kohdalle, mutta nämä annaalit ovat myöhäisempiä eivätkä siksi kovin luotettavia. Annaalit olivat kirjoja, joihin luostareissa kirjattiin ylös kunkin vuoden merkittävimmät tapahtumat kuten esimerkiksi merkittävien kirkonmiesten tai kuninkaallisten kuolemat, taistelut tai poikkeukselliset sääolosuhteet

Brigitistä kertoo kaksi latinankielistä pyhimyselämäkertaa, jotka kuuluvat varhaisimpien säilyneiden irlantilaisten pyhimyselämäkertojen joukkoon. Toisen kirjoitti kirkonmies nimeltä Cogitosus 600-luvun puolivälin tienoilla. Patrickin pyhimyselämäkerran kirjoittaja Muirchú viittaa oman teoksensa alussa ”isäänsä” Cogitosukseen. Tämä viittaa siihen, että Cogitosus on hänen edeltäjänsä ja esikuvansa pyhimyselämäkertojen kirjoittamisen saralla. Toinen varhaisista latinankielisistä pyhimyselämäkerroista tunnetaan yleensä nimellä Vita prima sanctae Brigitae, ”Pyhän Brigitin ensimmäinen pyhimyselämäkerta”, koska keskiaikaisia pyhimyselämäkertoja 1600-luvulta lähtien koonneet bollandistien nimellä tunnetut jesuiitat asettivat sen ensimmäiseksi Brigitin pyhimyselämäkerroista julkaisemassaan Acta sanctorum -kokoelmassa. Vita priman kirjoitusajankohdasta on käyty kiivasta keskustelua tutkijoiden kesken, eikä siitä ole yksimielisyyttä onko se kirjoitettu ennen Cogitosuksen teosta vai sen jälkeen. Joka tapauksessa se on kirjoitettu viimeistään 700-luvun alussa. Vita prima on paljon laajempi kuin Cogitosuksen kirjoittama pyhimyselämäkerta ja monet tarinoista löytyvät molemmista teoksista.

Kildare_Market_Square_Statue_of_St_Brigid_2013_09_04

Kuva: Pyhän Brigitin patsas Kildaren kaupungissa, Wikimedia commons

Brigitin elämästä kerrottiin keskiajalla monia ihmetarinoita, joissa on silmiinpistävää se, että monet niistä liittyvät läheisesti keskiaikaisten naisten elämänpiiriin kuuluviin tehtäviin, kuten ruuan valmistukseen ja karjan paimentamiseen. Hän siis osallistuu nöyrästi tavallisiin arkiaskareisiin ja hänen tekonsa ovat siten lähellä tavallisten keskiaikaisten naisten elämänpiiriä. Ihmetarinoissaan Brigit esimerkiksi muuttaa vettä olueksi näin seuraten Jeesuksen antamaa esimerkkiä irlantilaisittain. Yhdessä kuuluisimmista ihmeistään hän ripustaa viittansa sisälle ovenraosta paistavaan auringonsäteeseen luullen sitä vaatenaulaksi.

Brigit tunnetaan erityisesti ihmeistä, jotka liittyvät köyhien ja hädänalaisten auttamiseen. Hän esimerkiksi nuorena tyttönä jakaa kirnuamansa voin köyhille, minkä jälkeen Jumala palauttaa voin määrän ennalleen ja ylikin, jotta neito säästyisi äitinsä toruilta. Brigit säälii jopa kerjäävää koiraa niin, että antaa tälle kokkaamansa lihan palan, joka myöskin palautuu myöhemmin ennalleen, jotta luostarin vieraille olisi jotakin tarjottavaa.

Ahrem(Erftstadt)_St._Johannes_der_Täufer5637

Kuva: Brigitä kuvaava ikkuna saksalaisen Ahremin kylän kirkossa, Wikimedia commons

Brigit toteuttaa elämässään Matteuksen evankeliumin luvun 25 jakeen 40 kehotusta: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Eräässä pyhimyselämäkerrassaan Brigit jopa toteaa, jokaisen vieraan edustavan Kristusta. Brigit on kristillisen myötätunnon ja armeliaisuuden ruumiillistuma, joka ei käännytä ketään hädänalaista luotaan, vaan antaa heille aina apuaan. Tarinat Brigitin hyväntekeväisyydestä ovat keskiajalla tarjonneet tavallisille ihmisille, erityisesti naisille, esimerkin kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta. Hänen esimerkkiään on kaikkien ollut mahdollista seurata, vaikka kertomukset pyhimyksen teoista tietenkin aina sisältävät myös yliluonnollisen elementin ihmeiden muodossa. Hyväntekeväisyys itsessään on kuitenkin kaikkien toteuttavissa.

Brigitin pyhyyden perusta on hänen uskonsa. Vita primassa esiintyykin toistuvasti Markuksen evankeliumin luvun 9 jakeen 23 ajatus siitä, että ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Brigit muistuttaa esimerkillään meitä horjumattomasta luottamuksesta Jumalan voimaan ja siitä kuinka tämä sisäinen usko voi kanavoitua ulkoiseksi toiminnaksi muiden auttamisen muodossa.

Nuremberg_chronicles_f_143v_6

Brigitin kuva 1400-luvun lopulla julkaistussa Nürenbergin kronikassa.

Kuva: Wikimedia commons

Advertisements

Tietoja Katja Ritari

Filosofian tohtori, Uskontotieteen dosentti, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkija
Kategoria(t): Naiset, Pyhä Brigit, Pyhimykset Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s