Pyhä Brigit ja jumalatar Brigit

Tänään 1.2. on Pyhän Brigitin juhlapäivä. Kirjoitin jo aiemmin Brigitistä, joka on yksi Irlannin kolmesta tärkeimmästä pyhimyksestä Patrickin ja Columban ohella, sekä hänen juhlapäiväänsä liittyvistä tavoista kansanperinteessä.

Brigit esitetään usein kristillistettynä versiona saman nimisestä esikristillisestä jumalattaresta ja pyhimyksen piirteiden katsotaan heijastavan esikristillistä kulttia. Brigitiin läheisesti liittyvät ruuan moninkertaistamiseen liittyvät ihmeet tulkitaan esimerkiksi usein heijastumiksi esikristillisen hedelmällisyyden jumalattaren kultista. Brigitin ihmeillä on kuitenkin vankasti kristillinen pohja, koska hänet kuvataan esimerkkinä armeliaisuuden ja myötätunnon hyveistä ja ruuan moninkertaistaminen liittyy juuri tähän kristilliseltä pohjalta kumpuavaan köyhien ja hädänalaisten auttamiseen.

Brigitin juhlapäivä 1.2. taas osuu juuri samaan ajankohtaan kuin yksi neljästä esikristillisen kelttiläisen vuodenkierron juhlista nimeltä Imbolc, joka liittyi kevään alkamiseen ja sen myötä myös sen voisi ajatella liittyvän läheisesti maan hedelmällisyyteen. Esikristillisestä Imbolcista kuitenkin tiedetään hyvin vähän eikä sillä tiedetä olevan yhteyksi juuri jumalatar Brigitin kulttiin.

Brigitin kultin keskus oli Kildaren luostari. Kildaren iirinkielinen nimi Cell Dara tarkoittaa tammipuun kirkkoa. Tämä nimi on myös tulkitty usein viittaukseksi esikristilliseen tammilehtoihin keskittyvään kulttiin, jolloin jumalatar Brigitille omistettu pyhä paikka olisi kristillistetty tekemällä siitä Pyhälle Brigitille omistettu luostari. On kuitenkin todennäköistä, että nimi viittaa ensimmäisen paikalle rakennetun puisen kirkon materiaaliin esikristillisen kultin sijaan.

Irlannin historiasta ja topografiasta kirjoittanut Gerald walesiläinen kertoo Kildaressa nunnien ylläpitämästä tulesta, joka on palanut sammumatta Brigitin ajasta lähtien. Tämä mainitaan usein myös jäänteenä esikristillisestä neitsyiden ylläpitämään tuleen liittyvästä kultista. Gerald kuitenkin kirjoitti 1100-luvulla eli noin 600 vuotta Brigitin oletetun elinajan ja Kildaren luostarin perustamisen jälkeen, eikä meillä ole ainoatakaan aiempaa mainintaa asiasta, joten jatkumoa Brigitin ajan ja sitä edeltänen esikristillisen ajan välillä on vaikea todistaa. Lisäksi tuli liittyy läheisesti myös moniin kristillisiin ihmeisiin, joten jos Kildaressa oli ylläpidettiin jonkinlaista tulta sen ei välttämättä tarvitse olla erikristillistä alkuperää.

Tietomme jumalatar Brigitistä ovat hyvin vajavaiset. Tietomme perustuvat suurelta osin 800-luvulla kirjoitettuun tietokirjamaiseen tekstiin Sanas Cormaic, jossa kerrotaan runoilijoiden palvomasta jumalatar Brigitistä, jolla on kaksi samannimistä siskoa, joista toinen on parantamisen ja toinen sepän taitojen jumalatar. Kyseessä on siis jonkinlainen kolmoisjumalatar, jonka nimi on Brigit. Samassa teoksessa on kuitenkin erillinen maininta Pyhästä Brigististä, joten ainakin tämän teoksen kirjoittaja 800-luvulla ymmärsi näiden Brigitien olevan kaksi eri asiaa.

 

Kuvat: Tyypillisiä internetistä löytyviä kuvia kolmoisjumalattaresta Brigitistä.

Koska emme tiedä esikristillisestä Brigitistä juuri mitään, hänen piirteitään on täydennetty pyhimyksen pohjalta. Tällaisessa päättelyketjussa on oletettu, että koska Pyhä Brigit moninkertaistaa ruokaa, saman nimisen jumlattaren kultin on täytynyt liittyä hedelmällisyyteen. On tietenkin mahdollista, että varhaiskeskiaikaisen kansan mielissä pyhimys ja jumalatar olisivat sekoittuneet ja siten Brigitin kultti olisi saattanut omaksua piirteitä jumalattaren palvonnasta. Tätä on kuitenkin vaikea todistaa, koska emme tiedä jumalattaresta ja hänen kultistaan paljoakaan. Se, että pyhimykseen liittyy tiettyjä piirteitä, ei ole kovin hyvä todiste siitä, millainen jumalattaren joskus uskottiin olevan. Kun Brigitistä kertovia keskiaikaisia tekstejä lukee, tulee selväksi, että niiden kirjoittajat kirjoittivat juuri Pyhästä Brigististä, jonka monet ihmeet toistavat tyypillisiä kristillisiä malleja siitä, mitä pyhimyksen oletettiin tekevän. Lähteemme siis kuvaavat puhtaasti kristillistä pyhimystä ja siksi niiden lukeminen kuvauksina jumalattaresta on vaikeaa.

Mainokset
Kategoria(t): Esikristillinen perinne, Luostarit, Naiset, Pyhä Brigit, Pyhimykset | Avainsanat: , | Kommentoi

Pyhän Patrickin rintahaarniska

Tämän tekstin kirjoitin 3.3.2014 pidettyä radion aamuhartautta varten.

1308

Pyhän Patrickin patsas Croagh Patrick vuorella

Kuva: Katja Ritari

Pyhän Patrickin lorica eli rintahaarniska on tunnetuin varhainen irlantilainen rukous. Siitä löytyy monia erilaisia englanninkielisiä käännöksiä nimellä Breastplate of Patrick ja se on myös sävelletty hymniksi, jonka voi kuunnella täältä.

 

Nousen tänään,

kutsuen kolminaisuuden voimakasta mahtia,

uskoen kolmiyhteyteen,

tunnustaen luomakunnan Luojan ykseyden

 

Nousen tänään,

Kristuksen syntymän ja kasteen voimassa,

hänen ristiinnaulitsemisensa ja hautaamisensa voimassa,

hänen ylösnousemuksensa ja taivaaseenastumisensa voimassa,

hänen viimeiselle tuomiolle laskeutumisensa voimassa

 

Nousen tänään,

kerubien joukon voimassa,

enkelten tottelevaisuudessa,

arkkienkelten palveluksessa,

odottaen ylösnousemusta tulevaksi palkintoineen,

patriarkkojen rukouksissa,

profeettojen ennustuksissa,

apostolien saarnaamisessa,

tunnustajien uskossa,

pyhien neitsyiden viattomuudessa,

oikeamielisten ihmisten teoissa

 

Nousen tänään,

taivaan voimassa,

auringon kirkkaudessa,

kuun loisteessa,

tulen hohteessa,

salaman vauhdissa,

tuulen nopeudessa,

meren syvyydessä,

maan vakaudessa,

kiven kovuudessa

 

 

Nousen tänään,

Jumalan voima                   ohjaamaan minua,

Jumalan mahti                    ylläpitämään minua,

Jumalan viisaus                  opastamaan minua,

Jumalan silmä                    kaitsemaan minua,

Jumalan korva                    kuulemaan minua,

Jumalan sana                      puhumaan puolestani,

Jumalan käsi                      suojelemaan minua,

Jumalan tie                         edessäni,

Jumalan kilpi                     suojaamaan minua,

Jumalan seurue                  turvakseni,

paholaisten ansoilta,

paheiden houkutuksilta,

luonteen heikkouksilta,

kaikilta jotka toivovat minulle pahaa,

kaukana ja lähellä,

yksin ja joukossa
Kutsun tänään ympärilleni kaikki nämä voimat

jokaista raakaa ja armotonta voimaa vastaan, joka uhkaa ruumistani ja sieluani

väärien profeettojen loitsuja vastaan

pakanuuden mustia lakeja vastaan

vääräoppisuuden vääriä lakeja vastaan

idolien palvonnan harhautusta vastaan

naisten ja seppien ja druidien taikoja vastaan

kaikkea sellaista tietoa vastaan, joka turmelee ihmisen ruumiin ja sielun

myrkytykseltä, palamiselta,

hukkumiselta, haavoittumiselta

niin että saisin runsaan palkkion

Kristus kanssani, Kristus edelläni, Kristus takanani,

Kristus minussa, Kristus allani, Kristus ylläni,

Kristus oikealla puolellani, Kristus vasemmalla puolellani,

Kristus maatessani, Kristus istuessani, Kristus seistessäni,

Kristus kaikkien minua ajattelevien sydämessä,

Kristus jokaisen minusta puhuvan suussa,

Kristus jokaisessa silmässä, joka katsoo minua,

Kristus jokaisessa korvassa, joka kuuntelee minua

 

Nousen tänään,

suuressa voimassa

Kolminaisuuden kutsuminen

usko kolmiyhteyteen

luomakunnan luojan

ykseyden tunnustaminen

 

Domini est salus. Domini est salus. Christi est salus.

Salus tua, Domine, sit semper nobiscum. Amen.

[Herran on pelastus. Herran on pelastus. Kristuksen on pelastus. Tervehdys sinulle Herra, ole kanssamme ainiaan. Aamen.]

 

Tarinan mukaan Pyhä Patrick muutti itsensä ja seuraajansa tämän rukouksen avulla peuroiksi paetakseen pakanallisen kuningas Loíguiren yritystä tappaa heidät. Siksi se tunnetaan myös nimellä ”Peuran huuto” (Deer’s cry).

Ajatus hengellisestä haarniskasta perustuu Paavalin sanoihin Efesolaiskirjeen 6. Luvun jakeissa 13-17:

”Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.”

Rukouksen kutsuminen Pyhän Patrickin rintahaarniskaksi välittää ajatuksen siitä, että rukous toimii hengellisen panssarin tavoin suojaten rukoilijaa kaikilta häntä uhkaavilta vaaroilta. Tässä rukouksessa rukoilija kutsuu Kristusta suojaamaan itseään joka suunnasta ja Jumalan viisautta ohjaamaan itseään kaikissa toimissaan. Patrickin rintahaarniska sopii myös hyvin aamurukoukseksi, jolla rukoilija pyytää Jumalan suojelusta ja opastusta kaikkiin päivän toimiinsa.

 

 

Kategoria(t): Pyhä Patrick, Radiohartaudet, Rukoukset | Avainsanat: , , | Kommentoi

Pyhiinvaellus taivaaseen

Syksy on ollut niin kiireistä aikaa, että en ole ehtinyt kauheasti kirjoitella blogiani. Tajusin juuri, etten ole kirjoittanut edes elokuussa ilmestyneestä kirjastani, joka käsitelee luostarihengellisyyttä ja tuonpuoleisen elämän odotusta varhaiskeskiajan Irlannissa. Kirjan julkaisi arvostettu belgialainen akateeminen kustantaja Brepols varhaiskristilliseen ja keskiaikaiseen teologiaan keskittyvässä sarjassaan Studia Traditionis Theologiae. Myös edellinen kirjani, joka käsittelee hyvän kristityn ideaalia Pyhien Brigitin ja Columban pyhimyselämäkerroissa, julkaistiin samassa sarjassa.

pilgrimage-to-heaven

Kirjani ilmestyminen ajoittui juuri sopivasti niin, että saatoimme juhlistaa sen julkaisemista Irlannin suurlähetystön järjestämällä vastaanotolla, joka liittyi Helsingissä järjestettyyn pohjoismaiseen keltologiseen symposiumiin. Sain edellisenä perjantaina tietää, että kirja oli tullut painosta ja paketti oli lähetetty minulle Suomeen, mutta en voinut suunnitella julkaisutilaisuutta, koska en voinut tietää kauanko paketin tulo Suomeen kestäisi. Konferenssi alkoi keskiviikkona ja kirjapaketti saapui samana päivänä juuri sopivasti niin, että saatoimme juhlistaa sitä vastaanotolla.

 

Kirjani käsittelee sitä millä tavalla tuonpuoleisen elämän odotus ja siihen valmistautuminen hengellisen kilvoittelun kautta määrittää luostarihengellisyyttä ja munkkien (ja myös nunnien, mutta käyttämäni lähteet käsittelivät munkkeja) suhdetta tähän maailmaan. Irlantilaista luostarihengellisyyttä käsittelevissä keskiaikaisissa teksteissä toistuu ajatus matkasta tai pyhiinvaelluksesta metaforana elämälle. Kaikkein selvimmin sen esittää Pyhä Columbanus, joka lähti Irlannista Manner-Eurooppaan ja perusti luostarit nykyisen Ranskan alueella sijaitsevaan Luxeuiliin ja Pohjois-Italiaan Bobbioon. Hän kuoli vuonna 615 ja häneltä on säilynyt joukko kirjeitä ja saarnoja, sekä joitakin runoja ja luostarisääntö. Saarnoissaan Columbanus kirjoittaa siitä kuinka elämään tässä maailmassa pitäisi asennoitus pyhiinvaeltajan tavoin, joka aina pitää mielessään matkansa pään eli taivaallisen kotinsa antamatta matkan aikana kohdattujen maisemien tai houkutusten viedä huomiota siitä mikä on oikeasti tärkeää. Matkaajan tulisi kohdistaa rakkautensa vain todellisesti kestäviin eli taivaallisiin asioihin eikä harhautua kiintymään mihinkään väliaikaiseen eli maalliseen.

Sama ajatus maanpäällisestä elämästä matkana on havaittavissa myös Pyhän Brendanin merimatkaa käsittelevässä teoksessa Navigatio sancti Brendani, joka oli keskiajalla todellinen bestseller. Siinä Brendan luostariveljineen lähtee pienellä veneellä merelle etsimään saarta, joka on pyhimysten luvattu maa, siis pyhimyksille aikojen lopussa luvattu paratiisillinen paikka. Brendanin ja hänen kumppaniensa mielikuvituksellinen matka on metafora luostarielämälle, jonka päätöksenä odottaa pääsy taivaaseen. Matkan aikana voidaan kokea erilaisia koettelemuksia, joiden tarkoitus on opettaa matkalaista luottamaan apotin viisauteen ja Jumalan suojelukseen tilanteessa kuin tilanteessa.

Omalla elämällään pyhimykset toimivat myös esimerkkeinä siitä kuinka elää taivaan kansalaisina maan päällä. He ovat ikäänkuin majakan valo, joka osoittaa tietä muille. Maan päällisen elämänsä aikana pyhimykset antavat esimerkin täydellisestä kristitystä elämästä, kun taas kuolemansa jälkeen he toimivat todisteina taivaallisesta todellisuudesta, josta käsin he voivat ihmeillään auttaa heitä kunnioittavia kristittyjä. Kirjassani käsittelen Pyhän Columban ja Adomnánin iirinkielisiä pyhimyselämäkertoja ja sitä kuinka ajatus kilvoittelusta kohti taivaallista kotia kuvataan niissä.

Maallisen elämän kattavan pyhiinvaelluksen pää on siis taivaan valtakunnassa. Tätä matkan päätä kuvataan kaikkein tarkimmin näkykirjallisuudessa, jossa näyn näkijä, usein joko unessa tai kuoleman kaltaisen tilan aikana, matkustaa tuonpuoleiseen enkelioppaan kanssa. Näkytekstit toimivat eräänlaisina nojatuolimatkalaisen oppaina tuonpuoleiseen, sillä niissä tuonpuoleinen kuvattiin selkeinä paikkoina, joissa näkijä saattoi vierailla näin todistaen siellä odottavista palkkioista ja rangaistuksista. Adomnánin nimiin laitettu iirinkielinen näkyteksti Fís Adomnán on tyypillinen lajityyppinsä edustaja sillä siinä Adomnán vierailee sekä taivaassa että helvetissä todistaen hyvellisiä ja syntisiä siellä odottavia kohtaloita. Näkytekstien tarkoituksena olikin muistuttaa kristittyjä matkansa päästä eli kuoleman jälkeen odottavasta tuomiosta. Näin kaikkia tässä elämässä tehtyjä tekoja tuli arvioida tuonpuoleisen näkökulmasta ja tämän näkökulman tuli määrittää suhtautumista tähän maailmaan. Jossain määrin tämä koski tietysti kaikkia kristittyjä, mutta erityisesti luostarielämässä tämä näkökulma tuli määrääväksi, koska munkkien (ja nunnien) elämä tuli ymmärtää jatkuvana kilvoitteluna, joka palkitaan vasta tuonpuoleisessa.

 

 

 

 

 

Kategoria(t): Luostarit, Merimatkat, Näkykirjallisuus, Pyhä Adomnán, Pyhä Columba, Pyhä Columbanus, Pyhiinvaellus, Pyhimykset, Taivas | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Adomnánin Pyhistä paikoista

Tänään 23.9. on jälleen aika muistaa Pyhää Adomnánia, josta kirjoitin jo vuosi sitten. Adomnán toimi Skotlannin rannikolla sijaitsevan Ionan luostarin apottina ja kuoli siellä vuonna 704. Nykyisin hänet muistetaan ennen kaikkea Ionan perustajan Pyhän Columban pyhimyselämäkerran kirjoittajana, mutta keskiajalla hänen maineensa lepäsi erityisesti hänen kirjoittamansa Pyhää maata käsittelevän teoksen De locis sanctis eli ’Pyhistä paikoista’ varassa.

 Adomnán kertoo saaneensa Pyhää maata koskevat tiedot teokseensa gallialaiselta kirkonmieheltä Arculfilta. Jostain syystä Arculf oli ajautunut melko kauas reitiltään ollessaan paluumatkalla Pyhästä maasta päätyen Ionaan. Teosta luettiin pitkään vain matkakertomuksena ja kiinnostus sitä kohtaan perustui lähinnä siihen, että se on varhaisin eurooppalainen kuvaus Pyhästä maasta Arabivalloituksen jälkeiseltä ajalta. Nottinghamin yliopiston historiallisen teologian professori Thomas O’Loughlin on kuitenkin tarkentanut kuvaamme teoksesta viimeisinä vuosikymmeninä ja tuonut esiin Adomnánin oman oppineisuuden roolin teoksessa. Adomnán ei vain kirjannut muistiin Arculfin kertomaa vaan nojasi paljon myös omaan lukeneisuuteensa. Oikeastaan De locis sanctis ei edes ole pelkästään matkakertomus vaan eksegeettinen teos, joka pyrkii selventämään maantieteellisen tiedon pohjalta Raamatun kertomusten tapahtumapaikkoja ja selvittämään niitä koskevia ristiriitaisuuksia tai epäselvyyksiä.

Adomnán esimerkiksi kertoo Arculfin vierailleen lähteellä, josta Johannes Kastajan joi erämaassa ollessaan. Adomnán sanoo Johanneksen evankeliumissa kerrottavan, että Johannes Kastajan ruokana erämaassa olivat ”heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja”. Itse asiassa Adomnán erehtyy tässä, koska kysein kohta löytyy Matteuksen evankeliumin jakeesta 3:4 ja Markuksen evankeliumin jakeesta 1:6 eikä Johannekselta. Joka tapauksessa Arculf kertoo nähneensä alueella pieniä ja ohutvartaloisia heinäsirkkoja, jotka eivät pysty hyppäämään pitkälle ja niitä on siksi helppo pyydystää. Kun ne kypsentää öljyssä, ne tarjoavat hiukan ravintoa. Lisäksi seudulla kasvaa puita, joiden maidonväriset leveät lehdet maistuvat hunajalta. Arculfin kertoman mukaan nämä ovat se hunaja, jota Johannes Kastaja nautti ruuakseen.

Adomnánin teoksen laajimmat kuvaukset koskevat Jerusalemia ja Pyhän haudan kirkkoa. Adomnán esimerkiksi kertoo kuinka syyskuun 12. päivä Jerusalemissa pidettävien suurten markkinoiden päättyessä sen kadut puhdistuvat markkinavieraiden ja heidän kantojuhtiensa aiheuttamasta liasta yöllä tulevan kaatosateen ansiosta. Adomnánin mukaan Jumala on siunannut Jerusalemia sellaisella sijainnilla, että se on rinteessä, jolloin sateen vedet ja niiden mukaansa pyyhkimät liat eivät jää kaduille vellomaan, vaan valuvat kaupungin itäisten porttien kautta ulos kohti alempana sijaitsevaa laaksoa.

Pyhän haudan kirkko on ollut suosittu pyhiinvaelluspaikka jo sen rakentamisesta 300-luvulla saakka. Kirkko on historiansa aikana rakennettu uudelleen useaan kertaan ja varhaiskristillisen perinteen mukaan sen alueella sijaitsee sekä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen paikka Golgata että hänen tyhjä hautansa. Legendan mukaan Keisari Konstantinuksen äiti Helena löysi kirkon rakennustöiden aikana sieltä Kristuksen ristiinnaulitsemiseen käytetyn ristin, jonka palasia levitettiin keskiajalla reliikkeinä ympäri kristikuntaa. Adomnan kuvailee paikalla sijaitsevaa täysin pyöreää kirkkoa, jonka ympärillä ovat kolminkertaiset muurit. Kirkon sisällä on kiveen kaiverrettu kammio, jossa Jeesuksen hauta sijaitsee. Kuvauksellaan tästä hautakammiosta Adomnán pyrkii selventämään eri kirjoittajien käyttämien eri nimitysten aiheuttamaa sekaannusta: hänen mukaansa termi monumentum eli monumentti viittaa koko hautaluolaan kun taas sepulchrum eli hauta viittaa sen sisällä olevaan kiviseen alustaan, jolla Jeesuksen ruumis laskettiin lepäämään.

dls_holy-speulchre

De locis sanctis teoksen käsikirjoituksessa oleva kaavakuva Pyhän haudan kirkosta.

Kuva: wikimedia commons

De locis sanctis kuvaa myös Jerusalemin ulkopuolisia alueita. Adomnán kertoo esimerkiksi Hebronissa sijaitsevasta kaksikammioisesta luolasta, johon on haudattu Abraham, Iisak, Jaakob ja Aatami. Päällisin puolin Adomnánin kertomus vaikuttaa vain suoraviivaiselta kuvaukselta paikasta, jossa Arculf vieraili, mutta tosiasiassa se on eksegeettinen vastaus kysymykseen Aatamin hautapaikasta. Eri perinteiden mukaan Aatamin hautapaikka oli joko Hebronissa, Temppelin alla Jerusalemissa tai jossain mielikuvituksellisessa paikassa kuten maanpäällinen paratiisi. Adomnánin kuvauksen tarkoitus on ratkaista tämä ongelma todistamalla, että Arculf todella näki Aatamin haudan Hebronissa. Todellisuudessa on kyseenalaista kuinka paljon Adomnánin kuvaus todella perustui Arculfin kertomuksiin (jos häntä ikinä oli olemassakaan), sillä Arculfin kertoman mukaan Hebronissa oli vain matalan aidan ympäröimä hautapaikka ja  jonkinlainen luola, kun taas todellisuudessa siellä on jo Adomnánin ja Arculfin aikana ollut Herodotuksen aikainen suurempi kirkkorakennus, jonka pohjalle on rakennettu siellä nykyisin sijaitseva moskeija.

De locis sanctis sisältää kuitenkin myös materiaalia, jolla ei ole eksegeettista taustaa vaan sitä voi pitää yleisesti kiinnostavana, kuten kuvaus Aleksandrian vilkkaasta satamasta ja Niilin jokisuistosta, jossa asuu nelijalkaisia petoja, krokotiilejä, jotka voivat napata ja kiskoa veden alla ahmittavaksi jopa hevosen tai härän. Teokseen sisältyy myös joitakin ihmetarinoita liittyen pyhiin esineisiin, kuten Kristuksen päätä haudassa peittänyt liina, jota tuli ei pystynyt tuhoamaan, sekä kuvauksia paikallisista tavoista kuten polttopuun kuljettaminen kameleiden selässä vaunujen tai vankkureiden sijaan. Teos päättyy Pyhän maan ulkopuolelle Aleksandriaan, Konstantinopoliin ja Vulkanus-nimiselle tulivuorelle Sisilian itäpuolelle.

Adomnánin teosta lukiessa on muistettava, että kyseessä ei ole suoraviivainen matkakuvaus, vaan kuvaus pyhistä paikoista eli paikoista, joilla on uskonnollista merkitystä. Teoksen materiaali on siis valittu tätä tarkoitusta silmällä pitäen ja se selittää esimerkiksi Adomnánin jatkuvan kiinnostuksen pyhien henkilöiden hautapaikkoja kohtaan. Vaikka hän olisikin saanut pääosan materiaalistaan Arculfilta, hän on ohjannut kysymyksillään kertomusta omien taustatietojensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti tiettyihin yksityiskohtiin ja teemoihin.

Kategoria(t): Iona, Oppineisuus, Pyhä Adomnán, Pyhä maa, Pyhiinvaellus, Pyhimykset | Avainsanat: , , | Kommentoi

Pyhimysten ajankohtaisuudesta ja kanonisaatioprosessista

Pyhimykset ovat taas olleet otsikoissa, kun Katolinen kirkko julisti Äiti Teresan pyhimykseksi syyskuun 4. päivänä 2o16. Tämä on hyvä muistutus siitä, että pyhimykset eivät ole vain keskiaikaan kuuluva ilmiö, vaan yhä ajankohtainen ja elävä asia Katolisen kirkon piirissä. Kanonisaatio on tarkoin säädelty prosessi, jonka avulla määritellään ansaitseeko henkilö tulla kutsutuksi pyhimykseksi. Äiti Teresan tapauksessa se alkoi poikkeuksellisesti jo pian hänen vuonna 1997 tapahtuneen kuolemansa jälkeen Paavi Johannes Paavali II:n luvalla. Normaalisti on odotettava viisi vuotta henkilön kuolemasta ennen kuin kanonisaatioprosessi voidaan laittaa alulle, mutta Äiti Teresan tapauksessa prosessia nopeutettiin kolmella vuodella. Johannes Paavali II:n tapauksessa hänen seuraajansa Benedictus ohitti koko viiden vuoden odotusajan ja kanonisaatioprosessi aloitettiin heti hänen kuolemansa jälkeen.

mother-teresa-canonization

Kanonisaatioprosessin laittaa alulle yleensä pyhimysehdokkaan kotipaikan piispa, joka pyytää Vatikaanista lupaa prosessin alulle saattamiseksi. Jos Vatikaani ei löydä tälle esteitä, kanonisaatioprosessi voi alkaa todistusaineiston keräämisellä pyhimykseksi julistettavan henkilön seuraajien toimesta. Jos pyhimysehdokas on esimerkiksi perustanut jonkinlaisen nunna- tai munkkijärjestön, sen jäsenet ovat yleensä aktiivisessa roolissa kanonisaatioprosessin aineiston keräämisessä. Tässä vaiheessa prosessia pyhimysehdokasta kutsutaan nimellä Jumalan palvelija. Kun aineiston on kerätty, piispa päättää osoittaako se riittävästi, että henkilö on osoittanut sankarillista hyveellisyyttä elämässään, minkä jälkeen aineisto voidaan lähettää edelleen pyhimysten asiaa käsittelevälle komitealle Vatikaaniiin. Jos todistusaineisto henkilön hyveellisyydestä saa hyväksynnän Vatikaanissa, pyhimysehdokas tunnetaan tämän jälkeen nimityksellä kunnioitettava.

Kanonisaatioprosessin seuraavaan vaiheeseen vaaditaan yksi todistettu ihme, jonka pyhimysehdokas on saanut kuolemansa jälkeen aikaiseksi. Ihme toimii todisteena siitä, että henkilö on todella päässyt suoraan kuolemansa jälkeen taivaaseen joutumatta kiirastuleen. Ihmeen tapahduttua Vatikaanin tieteellinen komitea tutkii tarkkaan, että kyseessä on todella ihme. Nykyään nämä ihmeet ovat lähes aina parantumisihmeitä, joiden uskotaan olleen seurausta siitä, että sairas tai hänen lähipiirinsä on rukoillut pyhimysehdokasta avukseen. Parantumisen on oltava sellainen, että sitä ei voi selittää lääketieteen keinoin. Selvyyden vuoksi todisteena suositaan sellaisia parantumisia, jotka ovat tapahtuneet lähes yhtäkkisesti tapauksissa, joissa lääketiede ei enää katsonut olevan mitään toivoa. Muutenhan kyseessä voisi olla esimerkiksi vain hetkellinen taudin etenemisen pysähtyminen. Lisäksi on toivottavaa, että ihmettä on rukoiltu vain tältä yhdeltä pyhimysehdokkaalta eikä sen lisäksi muilta pyhimyksiltä, koska silloin on vaikea osoittaa kenen pyhimyksen ansioksi ihme on laskettava. Äiti Teresan tapauksessa hänen ensimmäinen ihmeensä tapahtui intialaiselle naiselle, jolla oli suuri kasvain vatsassaan. Äiti Teresan nunnat koskivat vatsaa mitalilla, joka oli koskettanut Äiti Teresan ruumista hänen hautajaisissaan, ja rukoilivat Teresalta apua. Seuraavana yönä sairas nainen huomasi vatsansa olevan taas litteä ja lääkärit totesivat kasvaimen kadonneen.

Jos ihme läpäisee sekä tieteellisen että teologisen komitean tutkinnan, se etenee lopulta aina paaville asti, joka tämän jälkeen julistaa henkilön autuaaksi. Äiti Teresan kohdalla tämä tapahtui jo vuonna 2003, jonka jälkeen on odotettu toista ihmettä, joka voitaisiin laskea hänen ansiokseen. Vuonna 2008 mies parantui Brasiliassa bakteerin aiheuttamista paiseista aivoissa vaimonsa rukoiltua Äiti Teresaa apuun. Kyseinen mies oli jo vajonnut koomaan, kun hän yllättäen palasi tajuihinsa aivan kunnossa ja myöhemmin aivokuvat todistivat paiseiden hävinneen. Toisen ihmeen saatua Vatikaanin hyväksynnän tie on auki henkilön kanonisaatiolle. Kanonisaatio tarkoittaa, että henkilö on Jumalan luona ja häntä saa kunnioittaa pyhimyksenä.

Äiti Teresa ei suinkaan ole ainoa viime aikoina kanonisoitu pyhimys, vaan Franciscus on kanonisoinut esimerkiksi ruotsalaisen katolilaisuuteen kääntyneen Elizabeth Hasselbladin, joka kuoli vuonna 1957 perustettuaan uuden birgittalaissiskojen järjestön. Muita viime aikoina kanonisoituja pyhimyksiä ovat esimerkiksi ranskalainen 1800-luvulla elänyt syvästi harras pariskunta Marie-Azélie Guérin Martin ja Luis Martin, joiden tytär karmeliittanunna Thérèse Lisieuxlainen kanonisoitiin jo vuonna 1925. Kaikki nykyään kanonisoitavat pyhimykset eivät kuitenkaan ole viimeisen parinsadan vuoden aikan eläneitä, vaan joskus kanonisaatioprosessi voi kestää satoja vuosia tai joskus se avataan vasta satoja vuosia henkilön kuoleman jälkeen. Esimerkiksi 1200-luvulla köyhien ja pyhiinvaeltajien auttamiselle omistautunut italialainen maallikkofransiskaani Amato Ronconi julistettiin autuaaksi vuonna 1176 ja kanonisoitiin vasta vuonna 2014.

Kaikki pyhimykset eivät suinkaan ole kanonisoituja, vaikka heitä pyhimyksinä kunnioitetaankin. Esimerkiksi varhaiskeskiajan irlantilaisista pyhimyksistä yhtäkään – ei edes Pyhää Patrickia – ei ole virallisesti kanosoitu, vaikka heitä on kunnioitettu pyhimyksinä jo yli tuhat vuotta. Irlantilaisia kanonisoituja pyhimyksiä ovat 1100-luvun alussa elänyt ja Clairvaux’hin Ranskaan haudattu Malachi, 1100-luvulla elänyt Dublinin arkkipiispa Lorcán Ua Tuathail eli Lawrence O’Toole, antikatolisen juonen uhrina 1700-luvulla kuollut Armagh’n piispa Oliver Plunkett, ja 1800-luvulla Irlannissa vaikuttanut hollantilainen pappi Mount Argusin Charles, joka mainitaan myös James Joyden Odysseuksessa.

Varhaiskeskiajalla kanonisaato oli paljon epävirallisempi prosessi ja paikallinen piispa saattoi julistaa pyhimyskultin kohteena olevan henkilön pyhimykseksi. Kanonisaatio kehittyi nykyisen kaltaiseksi paavin johtamaksi prosessiksi vasta 1000-luvulta lähtien. Varhaisin varmasti tiedetty Rooman paavin oman hiippakuntansa ulkopuolella kanonisoima pyhimys on Augsburgin piispa Udalric, joka kanonisoitiin vuonna 993. Rouenin arkkipiispan vuonna 1153 pyhimykseksi julistama Walter Pontoiselainen on puolestaan viimeinen muun kuin paavin kanonisoima pyhimys.

 

 

 

 

 

Kategoria(t): Kanonisaatio, Naiset, Pyhimykset | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Pyhiinvaellus Pyhän Patrickin pyhälle vuorelle

Heinäkuun viimeisenä sunnuntaina jopa yli 20 000 pyhiinvaeltajaa kokoontuu Mayon maakuntaan Irlannin länsirannikolla kiivetäkseen Croagh Patrick nimiselle vuorelle. Vuorella on korkeutta 764 metriä,  mutta vaatimattomasta korkeudesta huolimatta rinteen jyrkkyyden ja kivikkoisuuden vuoksi sille kiipeäminen on yllättävän vaivalloista. Kiipeäminen huipulle kestää noin kaksi tuntia suuntaansa. Itse pääsin kokemaan tämän marraskuussa 2014, jolloin vierailin vuorella. Sinne kiivetessäni en voinut kun ihmetellä ja ihailla niitä uskovaisia, jotka kiipeävät vuorelle paljain jaloin katumusharjoituksena. Suurin osa pyhiinvaeltajista kuitenkin käyttää nykyisin kenkiä, mutta vuonna 2006 pyhiinvaeltajille tehdyn kyselyn mukaan noin 400 kaikkiaan 20 000 pyhiinvaeltajasta kiipesi vuorelle paljain jaloin.

Legendan mukaan Patrick paastosi 40 päivää ja yötä vuorella, josta käsin hän saattoi siunata allaan avautuvan lähetyskenttänsä. Joidenkin tarinoiden mukaan tämä on juuri se paikka, jossa hän karkotti käärmeet koko saarelta.

Croaghpatrick

Croagh Patrick. Kuva: Wikimedia commons

1296

Maisema vuoren rinteeltä. Kuva: Katja Ritari

Pyhiinvaellus vuorelle koostuu kolmesta pysähdyspaikasta, joista kullakin lausutaan tietyt rukoukset ja suoritetaan tietyt rituaaliset toiminnot, kuten polvistuminen. Kiipeämällä vuorelle Patrickin päivän aikoihin maaliskuussa tai kesä-, heinä-, elo, tai syyskuun aikana ja rukoilemalla vuoren huipulla olevassa kappelissa tai sen ulkopuolella paavin määräämien teemojen puolesta sekä ripittäytymällä ja osallistumalla ehtoolliseen viikon sisällä katoliset voivat saada syntinsä anteeksi. Pyhiinvaelluksella Patrickin vuorelle on siis syvä hengellinen merkitys sinne kiipeäville uskoville.

13111297

Kuvat: Katja Ritari

Kiipeäminen vuorella alkaa pitällä ja jyrkällä kipuamisella kapeaa polkua suoraan ylös rinnettä. Ensimmäisen rinteen huipulla tulee vastaan tasaisempi vuoden harjannetta seuraileva osuus, jonka jälkeen on edessä viimeinen, hieman lyhyempi, mutta erittäin jyrkkä ja kivikkoinen, nousu.

1305

Croagh Patrickin ensimmäinen rinne. Kuva: Katja Ritari

1299

Tasaisempaa osuutta vuoren harjanteella. Kuva: Katja Ritari

800px-Croagh-patrick-path1

Loppuosan jyrkkä ja kivikkoinen polku. Kuva: wikimedia commons

Marraskuussa sääolosuhteet eivät luonnollisesti olleet ihanteelliset ulkona retkeilyyn, mutta esimerkiksi vuonna 2015 sää oli myös heinäkuussa niin huono, että pyhiinvaellus jouduttiin peruuttamaan. Rankkasateessa ja sumussa kapeilla ja kivisillä poluilla kiipeäminen ei ole kovin helppoa ja heinäkuun pyhiinvaelluksen aikaan vuorelta joudutaan joka vuosi pelastamaan kylmettyneitä, nilkkansa nyrjäyttäneitä tai sydänkohtauksen saaneita pyhiinvaeltajia. Vieraillessani itse vuorella huomasin kouriin tuntuvasti kuinka erilaiset sääolosuhteet alhalla vuoden juurella ja huipulla olivat: huipulla tuuli niin kovaa ja oli niin kylmä, että sieltä oli kiirehdittävä nopeasti alas. Näköalat huipulla eivät myöskään olleet hääppöiset, sillä koko huippu oli pilven peitossa ja näkyvyys oli vain muutaman metrin.

1300

Kuva: Augusta McDermott.

Alhaalla meitä tervehti pyhän Patrickin patsas, joka oli kohottanut kätensä siunatakseen pyhiinvaeltajat. Kiitollisina kiirehdimme parkkipaikan vieressä olevaan kahvilaan nauttimaan kuumaa keittoa ja teetä suojaan marraskuiselta viimalta ja tihkusateelta. Samalla pohdimme kuinka erilaista vuorelle olisikinaan kiivetä heinäkuun pyhiinvaelluksen aikaan 20 000 muun ihmisen kanssa, kuin marraskuisena arkipäivänä, jolloin paikalla oli vain kourallinen ihmisiä. Jotain Patrickin vuoren suosiosta kuitenkin kertonee se, että me emme suinkaan olleet ainoat ihmiset siellä edes sellaisena päivänä.

1308

Kategoria(t): Katumusharjoitukset, Matkailu Irlannissa, Pyhä Patrick, Pyhiinvaellus, Pyhimykset | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Pyhän Kevinin juhlapäivä

Tänään 3.6. on Pyhän Kevinin juhlapäivä. Iiriksi hänet tunnetaan  nimellä Coemgen (tai Caoimhghin) ja se koostuu sanoista caomh ’kirkas tai hyvä’ ja gein ’syntymä’.  Vuoden 800 paikkeilla kirjoitettu Félire Oengusso eli Oengusin martyrologia kertoo hänestä seuraavaa:

Kristuksen soturi Eiren rajoilla

ylhäinen nimi meren aaltojen yllä

pyhä Kevin kirkas soturi

kahden laajan järven laaksossa.

Kahden järven laakso viittaa suoraan Kevinin luostariin Glendaloughiin, jonka iirinkielinen nimi Gleann dá loch merkitsee juuri kahden järven laaksoa. Irlantilaisille paikannimille on tyypillistä, että niiden englanninkielinen muoto on vain englannistettu versio iirinkielisestä nimestä ja nimen merkitys aukeaa vasta ymmärtämällä iirinkielisen nimen. Glendalough sijaitsee Wicklowssa Dublinin eteläpuolella. Pyhän Kevinin kerrotaan perustaneen sinne erakkomajansa, jonka ympärille luostari myöhemmin kehittyi kun hänen maineensa rupesi houkuttamaan muitakin paikalle. Keskiajalla se oli yksi merkittävimpiä luostareita Irlannissa ja nykyisin siellä sijaitsevat yhdet näyttävimmistä keskiaikaisista luostarin raunioista saarella. Paikalla käydessä voi hyvin ymmärtää miten sen kauneus on voinut vetää keskiaikaisia munkkeja puoleensa. Keskiajalla Glendaloughista kehittyi pyhiinvaelluspaikka ja se on houkuttanut turisteja puoleensa jo 1700-luvulta alkaen.

Glendaloughin maisemia. Kuvat: wikimedia commons ja wikimedia commons.

Glendaloughissa voi vieläkin nähdä muun muassa Pyhän Kevinin keittiöksi kutsutun rakennuksen, sekä tyypillisen irlantilaisen pyöreän tornin, joita on useissa luostareissa.

Kevinin keittiö. Kuva: wikimedia commons.

Glendaloughin pyöreä torni. Kuva: wikimedia commons.

Annaaleissa, joihin luostareissa merkittiin muistiin vuosittain tärkeimmät tapahtumat, Kevinin kuolema on merkitty joko vuoden 618 tai 622 kohdalle. Kevin tunnetaan erityisesti askeettisesta elämäntavastaan ja rakkaudestaan luontoa kohtaan. Tämä sopiikin hyvin pyhimykselle, joka vetäytyi syrjäiseen laaksoon elämään erakkona. Kuuluisin tarina Kevinistä kuvaa sitä kuinka hän rukoili paastonajan ensimmäisenä päivänä kädet ristin asentoon levitettyinä ja lintu teki pesänsä hänen käteensä. Jotta hän ei häiritsisi linnun pesintää, pyhimys pysyi tässä asennossa koko paastonajan, kunnes poikaset olivat kuoriutuneet ja lähteneet pesästä.

St_Kevin

Pyhä Kevin ja lintu 900-luvun käsikirjoituksessa. Kuva: wikimedia commons

Kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1995 voittanut irlantilainen runoilija Seamus Heaney on kirjoittanut tästä tarinasta kauniin runon, jonka Jyrki Vainonen on suomentanut. Kun kysyin Jyrki Vainoselta, mistä löytäisin runon suomennoksen, hän kertoi saaneensa runon aikoinaan Seamus Heaneyltä kirjoituskoneella kirjoitettuna versiona ja lopulta runon suomennos ilmestyi ennen alkuperäistä englanninkielistä versiota. Suomennos löytyy kokoelmista Ojanpiennarten kuningas (WSOY 1995) ja Soran ääniä (WSOY 2007).

Seamus Heaney: Pyhä Kevin ja mustarastas

i

Olipa vielä Pyhä Kevin ja mustarastas.

Levitetyin käsin pyhimys polvistuu kammiossaan

mutta kammio on kaita ja

toinen avoimista kämmenistä työntyy ikkunasta

jäykkänä kuin palkki; sille laskeutuu

mustarastas, munii ja asettuu pesäksi.

Kevin tunee munien lämmön, hennon rinnan, kynnet

ja lysyn siron pään; hän liikuttuu syvästi

kun huomaa olevansa silmä

ikuisen elämän verkossa; nyt kättä on pidettävä

kuin oksaa viikkotolkulla sateessa ja paisteessa

kunnes untuvikot hautuvat, hoituvat ja lentävät.

ii

Koska kaikki on kuitenkin kuvittelua,

kuvittele olevasi Pyhä Kevin. Pystyykö hän

unohtamaan itsensä vai kärsiikö tuskia

nilkasta särkeviin kyynärvarsiin asti?

Nukkuvatko hänen sormensa? Onko polvissa yhä tunto?

Vai onko häneen suikertanut maankamaran

umpisilmätyhjyys? Vieläkö hän tajuaa etäisyydet?

Yksin, piirtyneenä kuvaksi rakkauden syvään virtaan

hän rukoilee ”tee pyyteetöntä työtä”,

hänen ruumistaan tulee rukous,

sillä hän ei muista itseään, ei lintua,

ei joenpenkalla joen nimeä.

Mielestäni Seamus Heaney tavoittaa tässä runossa hienosti sen jatkuvan rukouksen tilan, josta 300- ja 400-lukujen taitteessa elänyt kirkkoisä Johannes Cassianus kirjoittaa luostarielämää koskevissa teoksissaan. Jatkuvassa rukouksen tilassa rukoilija ikäänkuin kadottaa itsensä päästen lähelle Jumalan toista todellisuutta. Tähän samaan tilaan irlantilaiset askeetikot pyrkivät fyysisillä harjoituksillaan, kuten ristin asennossa pitkiä aikoja rukoileminen, jota Kevin tässä runossa harjoittaa. Irlantilaisista pyhimyksistä myös kerrotaan tarinoita, kuinka he rukoillessaan eivät kuulleet tai nähneet mitään ympärillään tapahtuvaa, koska olivat niin uppoutuneita taivaalliseen todellisuuteen. Askeettiset harjoitukset ja mietiskely olivat siis välineitä, joiden avulla pyrittiin pääsemään lähemmäs Jumalaa irtautumalla tästä maallisesta todellisuudesta. Keskittymällä jatkuvaan rukoukseen Pyhä Kevin pystyy unohtamaan ruumiillisuuden epämukavuutensa ja liittymään Jumalallisen rakkauden syvään virtaan, kuten Seamus Heaney kirjoittaa.

Kategoria(t): Asketismi, Erämaakristillisyys, Luostarit, Matkailu Irlannissa, Pyhä Kevin, Pyhimykset, Runous | Avainsanat: , , , , , , , | Kommentoi