Kävin kesällä perheen kanssa Irlannissa lomalla ja Dublinissa vierailimme Irlannin kansallismuseon arkeologisessa osassa kaupungin keskustassa. Yksi museon kuuluisimmista esineistä on niin kutsuttu Ardagh’n malja eli hopeinen ehtoollismalja 700-luvulta. Se on myös hyvä esimerkki varhaiskeskiajan irlantilaisesta hienosta metallityöstä ja siitä kuinka kauniita keskiaikaiset käyttöesineet voivat olla. Ehtoollismalja on tietenkin myös julkisesti esillä oleva statusesine, jonka arvokkaat materiaalit ja runsas koristelu julistivat kirkon vaurautta ja valtaa.
Ardagh’n malja. Kuva: Katja Ritari
Muodoltaan malja muistuttaa roomalaisajan astioita, mutta sen koristelu on selkeästi irlantilainen. Sen ulkopuoli on koristeltu kultaisella filigraanityöllä, lasilla, meripihkalla ja emalikoristeilla. Jopa maljan pohja on koristeltu ja pohjaan on istutettu vuorikristalli, joka on tullut näkyviin kun pappi on nostanut maljaa alttarilla ehtoollisrituaalin aikana. Maljassa on monimutkaisia eläinkuvioita ja siihen on kaiverrettu 12 apostolin nimet. Arvokkaat materiaali ja koristelun yksityiskohdat kertovat niistä resursseista, joita kirkolla oli käytettävissään sekä ehtoollisen merkityksestä osana kirkollisia rituaaleja.
Kuva: Wikipedia commons
Malja löytyi kiven alle piilotettuna vuonna 1868 Ardagh’n läheltä Limerickin kreivikunnassa, kun kaksi poikaa oli kaivamassa perunoita maasta. Samassa kätkössä oli myös toinen paljon yksinkertaisempi pronssinen malja ja neljä hopeista rintaneulaa. Ne on todennäköisesti piilotettu turvaan viikingeiltä ja unohdettu piiloonsa. Ardagh’n maljan lisäksi samalta ajalta on säilynyt myös toinen näyttävä ehtoollismalja, joka tunnetaan löytöpaikkansa mukaan Derryflananin maljana. Samasta vuonna 1980 löydetystä kätköstä Derryflananista Tipperaryn maakunnasta löytyi myös muita ehtoolliseen käytettäviä astioita, kuten hieno lautanen, jolla ehtoollisleipää pidettiin sen siunaamiseen aikana. Nämäkin esineet ovat nähtävissä Irlannin kansallismuseossa.
Derryflananin malja. Kuva: Katja Ritari
Derryflananin ehtoollislautanen. Kuva: Katja Ritari
1100-luvun puolivälissä kirjoitetussa iirinkielisessä Columban pyhimyselämäkerrassa, Betha Coluim Cille, kerrotaan kuinka Columba oli nuorena opiskelemassa Pyhän Mo Bíin luona Glasnevinissa, kun siellä rakennettiin uutta suurta kirkkoa. Luostarissa opiskelleet nuoret pyhimykset ryhtyivät pohtimaan millä haluaisivat, että uusi kirkko täytetään. Ciarán halusi täyttää sen papeilla, jotka harjoittaisivat siellä Jumalan palvelemista liturgian kautta. Cainnech halusi täyttää kirkon kirjoilla, jotka palvelisivat oikeamielisiä. Comgall halusi täyttää sen vaivoilla ja taudeilla, jotka koettelisivat hänen ruumistaan vapaaehtoisena katumusharjoituksena. Columba puolestaan halusi täyttää kirkon kullalla ja hopealla, joilla koristeltaisiin pyhiä esineitä. Nykynäkökulmasta Columban valinta ei ehkä vaikuta erityisen hartaalta, mutta keskiaikaisessa kontekstissa kirkon runsaan koristelun voidaan ajatella heijastavan taivaan valtakunnan kirkkautta ja koreutta ja siten se ohjaa katsojan ajatukset pois tästä maailmasta kohti jumalan todellisuutta. Johanneksen Ilmestyksen luvussa 21 kuvataan uutta Jerusalemia, jonka muurit ovat jaspiskiveä ja seinät kultaa, joka on kauttaaltaan koristeltu jalokivillä. Tämä oli se loisto, jota pyrittiin jäljittelemään kirkkojen ja pyhien esineiden koristelulla. Sen vuoksi Ardagh’n maljan kaltaiset upeat kirkolliset esineet eivät olleet vain käyttö- , taide- tai statusesineitä, vaan niiden koristelu palveli myös korkeampaa hengellistä tarkoitusta. Varsinkin keskiajan maailmassa, jossa tavallisten ihmisten elämässä heitä ympäröivät rakennukset ja esineet ovat olleet hyvin yksinkertaisia, kirkon loiston on täytynyt tuntua sitäkin ihmeellisemmältä. Tietenkin tavallisen maalaiskirkon ehtoollisastiat ovat todennäköisesti olleet paljon vaatimattomampia, mutta niidenkin tarkoitus on tarjota kosketus pyhään jumalalliseen todellisuuteen.
Pyhiinvaelluksia 