Eilen 27.11. vietettiin kiinnostavan uran omanneen irlantilaisen pyhimyksen juhlapäivää. Virgiliuksen tarina muistuttaa siitä, että irlantilaisten kirkonmiesten vaikutus keskiajalla ei suinkaan rajoittunut vain Irlannin saareen, vaan he perustivat kirkkoja ja osallistuivat kirkolliseen politiikkaan ympäri Eurooppaa.
Virgilius syntui Irlannissa noin vuoden 700 paikkeilla ja Virgilius on latinankielinen muoto hänen iirinkielisestä nimestään Feargal. Varhaisimmat annaalilähteet tuntevat hänet Irlannin keskiosissa sijaitsevan Aghaboen luostarin apottina ja maantieteilijänä. Hän oli siis kuuluia oppineisuudestaan jo ennen lähtöään Irlannista. 700-luvun puolivälin tienoilla Virgilius lähti Irlannista monien muiden maanmiestensä tavoin elääkseen pyhiinvaeltajana vierailla mailla. Virigilius päätyi matkallaan Ranskaan, missä hän pääsi Neustrian merovingikuninkaan Kilderik III:n käskynhaltijan Pippin Pienen suosioon. Tuohon aikaan valta oli jo siirtynyt todellisuudessa kuninkailta käskynhaltijoille ja myöhemmin Pippin Pienestä tuli uuden hallitsijadynastian karolingien ensimmäinen kuningas. Toimittuaan pari vuotta Pippinin neuvonantajana, Virgilius siirtyi Pippinin langon herttua Odilon kutsusta Baijeriin, mihin hän perusti luostarin Chiemsee-järven rannalle. Pari vuotta myöhemmin hän siirtyi vuorostaan Pyhän Pietarin luostarin apotiksi Salzburgiin.
Kuva: Wikimedia commons
Salzburgissa Virgilius joutui kiistaan Mainzin arkkipiispan anglosaksilaista alkuperää olevan ja monia Saksan alueita käännyttäneen Bonifatiuksen kanssa. Bonifatius pyrki kohottamaan papiston koulutustasoa arkkihiippakunnassaan. Eräs pappi oli huonon latinantaitonsa vuoksi vahingossa kastanut kansaa sanomalla ”Baptizo te in nomine patria et filia et Spiritus Sancti” eli kastamalla heitä isänmaan, tyttären ja pyhän hengen nimeen isän ja pojan sijaan. Bonifatius piti tällaista kastetta pätemättömänä ja määräsi Virgiliuksen kastamaan nämä ihmiset uudestaan. Virgilius kiisti päätöksen ja vetosi paavi Sakariaaseen, joka julisti, että kastetta on pidettävä pätevänä, jos papin virhe johtui hänen puutteellisesta latinan taidostaan eikä tahallisesta virheestä tai harhaopista.
Bonifatiuksen kaunaa lisäsi se, että Odilo oli nimittänyt Virgiliuksen Salzburgin piispaksi kysymättä alueen arkkipiispalta Bonifatiukselta. Lopulta Bonifatius ryhtyi syyttämään Virgiliusta harhaopista väittäen, että tämä uskoi maapallon toisella puolella asuviin toisiin ihmisrotuihin sekä toiseen aurinkoon ja kuuhun. Meillä ei valitettavasti ole säilynyt mitään tietoja Virgiliuksen todellisista käsityksistä koskien maapallon muotoa tai muita ihmisrotuja, vaan ainoastaan Paavi Sakariaksen vastaus, jossa todetaan että jos Virgilius todella uskoi näihin, hänet on pantava viralta. Virgiliusta vastaan esitettyjen syytösten taustalla voi nähdä ajan oppineisuuden tarjoamat käsitykset maapallon muodosta. Suurin osa ihmisistä uskoi maapallon olevan litteä ja litteän maan kääntöpuolella asuvista oudoista roduista esitettiin erilaisia spekulaatioita. Antiikin ajalla oli kuitenkin jo tiedetty maapallon olevan pyöreä ja osa antiikin oppineista uskoi pallon vastakkaisella puolella asuviin erikoisiin rotuihin. Oppineisuutensa takia Virgilius todennäköisesti tunsi näitä antiikin oppineiden ajatuksia asioista ja on siksi saattanut esittää mielipiteitä koskien maan muotoa ja sitä loistavatko maapallon toisella puolella samat vai eri kuu ja aurinko. Jos hän on kuitenkin spekuloinut maapallon toisella puolella asuvilla roduilla, jotka eivät olisi Aatamista peräisin, hänen oppinsa on syystä tuomittu epäilyttäväksi. Emme kuitekaan tiedä tarkemmin mihin Virgilius uskoi, koska meille ei ole säilynyt hänen kirjoituksiaan. Emme myöskään tiedä miten kiista tarkemmin ratkesi, mutta Virgilius kuitenkin jatkoi virassaan, joten häntä ei selvästikään tuomittu harhaoppiseksi. Virgiliuksen myöhemmästä urasta tiedetään, että hän esimerkiksi rakennutti katedraalin Salzburgiin ja käännytti naapurialueiden slaaveja.
’
1600-luvun maalaus Virgiliuksesta Salzburgin katedraalin piirustusten kanssa.
Kuva: Wikimedia commons
Virgilius kuoli vuonna 784 ja hänen maineensa lepää hänen työssään Salzburgin piispana ja lähialueiden apostolina. Kuolemansa jälkeen häntä ryhdyttiin kunnioittamaan pyhimyksenä ja hän on siitä poikkeuksellinen irlantilainen pyhimys, että hän on virallisesti paavin kanonisoima. Pääosa varhaiskeskiaikaisista pyhimyksistä nimittäin on vain kultin kohteita vailla virallista kanonisaatiota, koska kanonisaatio paavin yksinoikeutena kehittyi vasta keskiajan kuluessa. Paavi Gregorius IX kuitenkin kanonisoi Virgiliuksen vuonna 1233, mikä kertoo Virgiliuksen nauttimasta suuresta suosiosta ja hänen seuraajiensa vallasta.
Pyhiinvaelluksia 