Pyhimysten ajankohtaisuudesta ja kanonisaatioprosessista

Pyhimykset ovat taas olleet otsikoissa, kun Katolinen kirkko julisti Äiti Teresan pyhimykseksi syyskuun 4. päivänä 2o16. Tämä on hyvä muistutus siitä, että pyhimykset eivät ole vain keskiaikaan kuuluva ilmiö, vaan yhä ajankohtainen ja elävä asia Katolisen kirkon piirissä. Kanonisaatio on tarkoin säädelty prosessi, jonka avulla määritellään ansaitseeko henkilö tulla kutsutuksi pyhimykseksi. Äiti Teresan tapauksessa se alkoi poikkeuksellisesti jo pian hänen vuonna 1997 tapahtuneen kuolemansa jälkeen Paavi Johannes Paavali II:n luvalla. Normaalisti on odotettava viisi vuotta henkilön kuolemasta ennen kuin kanonisaatioprosessi voidaan laittaa alulle, mutta Äiti Teresan tapauksessa prosessia nopeutettiin kolmella vuodella. Johannes Paavali II:n tapauksessa hänen seuraajansa Benedictus ohitti koko viiden vuoden odotusajan ja kanonisaatioprosessi aloitettiin heti hänen kuolemansa jälkeen.

mother-teresa-canonization

Kanonisaatioprosessin laittaa alulle yleensä pyhimysehdokkaan kotipaikan piispa, joka pyytää Vatikaanista lupaa prosessin alulle saattamiseksi. Jos Vatikaani ei löydä tälle esteitä, kanonisaatioprosessi voi alkaa todistusaineiston keräämisellä pyhimykseksi julistettavan henkilön seuraajien toimesta. Jos pyhimysehdokas on esimerkiksi perustanut jonkinlaisen nunna- tai munkkijärjestön, sen jäsenet ovat yleensä aktiivisessa roolissa kanonisaatioprosessin aineiston keräämisessä. Tässä vaiheessa prosessia pyhimysehdokasta kutsutaan nimellä Jumalan palvelija. Kun aineiston on kerätty, piispa päättää osoittaako se riittävästi, että henkilö on osoittanut sankarillista hyveellisyyttä elämässään, minkä jälkeen aineisto voidaan lähettää edelleen pyhimysten asiaa käsittelevälle komitealle Vatikaaniiin. Jos todistusaineisto henkilön hyveellisyydestä saa hyväksynnän Vatikaanissa, pyhimysehdokas tunnetaan tämän jälkeen nimityksellä kunnioitettava.

Kanonisaatioprosessin seuraavaan vaiheeseen vaaditaan yksi todistettu ihme, jonka pyhimysehdokas on saanut kuolemansa jälkeen aikaiseksi. Ihme toimii todisteena siitä, että henkilö on todella päässyt suoraan kuolemansa jälkeen taivaaseen joutumatta kiirastuleen. Ihmeen tapahduttua Vatikaanin tieteellinen komitea tutkii tarkkaan, että kyseessä on todella ihme. Nykyään nämä ihmeet ovat lähes aina parantumisihmeitä, joiden uskotaan olleen seurausta siitä, että sairas tai hänen lähipiirinsä on rukoillut pyhimysehdokasta avukseen. Parantumisen on oltava sellainen, että sitä ei voi selittää lääketieteen keinoin. Selvyyden vuoksi todisteena suositaan sellaisia parantumisia, jotka ovat tapahtuneet lähes yhtäkkisesti tapauksissa, joissa lääketiede ei enää katsonut olevan mitään toivoa. Muutenhan kyseessä voisi olla esimerkiksi vain hetkellinen taudin etenemisen pysähtyminen. Lisäksi on toivottavaa, että ihmettä on rukoiltu vain tältä yhdeltä pyhimysehdokkaalta eikä sen lisäksi muilta pyhimyksiltä, koska silloin on vaikea osoittaa kenen pyhimyksen ansioksi ihme on laskettava. Äiti Teresan tapauksessa hänen ensimmäinen ihmeensä tapahtui intialaiselle naiselle, jolla oli suuri kasvain vatsassaan. Äiti Teresan nunnat koskivat vatsaa mitalilla, joka oli koskettanut Äiti Teresan ruumista hänen hautajaisissaan, ja rukoilivat Teresalta apua. Seuraavana yönä sairas nainen huomasi vatsansa olevan taas litteä ja lääkärit totesivat kasvaimen kadonneen.

Jos ihme läpäisee sekä tieteellisen että teologisen komitean tutkinnan, se etenee lopulta aina paaville asti, joka tämän jälkeen julistaa henkilön autuaaksi. Äiti Teresan kohdalla tämä tapahtui jo vuonna 2003, jonka jälkeen on odotettu toista ihmettä, joka voitaisiin laskea hänen ansiokseen. Vuonna 2008 mies parantui Brasiliassa bakteerin aiheuttamista paiseista aivoissa vaimonsa rukoiltua Äiti Teresaa apuun. Kyseinen mies oli jo vajonnut koomaan, kun hän yllättäen palasi tajuihinsa aivan kunnossa ja myöhemmin aivokuvat todistivat paiseiden hävinneen. Toisen ihmeen saatua Vatikaanin hyväksynnän tie on auki henkilön kanonisaatiolle. Kanonisaatio tarkoittaa, että henkilö on Jumalan luona ja häntä saa kunnioittaa pyhimyksenä.

Äiti Teresa ei suinkaan ole ainoa viime aikoina kanonisoitu pyhimys, vaan Franciscus on kanonisoinut esimerkiksi ruotsalaisen katolilaisuuteen kääntyneen Elizabeth Hasselbladin, joka kuoli vuonna 1957 perustettuaan uuden birgittalaissiskojen järjestön. Muita viime aikoina kanonisoituja pyhimyksiä ovat esimerkiksi ranskalainen 1800-luvulla elänyt syvästi harras pariskunta Marie-Azélie Guérin Martin ja Luis Martin, joiden tytär karmeliittanunna Thérèse Lisieuxlainen kanonisoitiin jo vuonna 1925. Kaikki nykyään kanonisoitavat pyhimykset eivät kuitenkaan ole viimeisen parinsadan vuoden aikan eläneitä, vaan joskus kanonisaatioprosessi voi kestää satoja vuosia tai joskus se avataan vasta satoja vuosia henkilön kuoleman jälkeen. Esimerkiksi 1200-luvulla köyhien ja pyhiinvaeltajien auttamiselle omistautunut italialainen maallikkofransiskaani Amato Ronconi julistettiin autuaaksi vuonna 1176 ja kanonisoitiin vasta vuonna 2014.

Kaikki pyhimykset eivät suinkaan ole kanonisoituja, vaikka heitä pyhimyksinä kunnioitetaankin. Esimerkiksi varhaiskeskiajan irlantilaisista pyhimyksistä yhtäkään – ei edes Pyhää Patrickia – ei ole virallisesti kanosoitu, vaikka heitä on kunnioitettu pyhimyksinä jo yli tuhat vuotta. Irlantilaisia kanonisoituja pyhimyksiä ovat 1100-luvun alussa elänyt ja Clairvaux’hin Ranskaan haudattu Malachi, 1100-luvulla elänyt Dublinin arkkipiispa Lorcán Ua Tuathail eli Lawrence O’Toole, antikatolisen juonen uhrina 1700-luvulla kuollut Armagh’n piispa Oliver Plunkett, ja 1800-luvulla Irlannissa vaikuttanut hollantilainen pappi Mount Argusin Charles, joka mainitaan myös James Joyden Odysseuksessa.

Varhaiskeskiajalla kanonisaato oli paljon epävirallisempi prosessi ja paikallinen piispa saattoi julistaa pyhimyskultin kohteena olevan henkilön pyhimykseksi. Kanonisaatio kehittyi nykyisen kaltaiseksi paavin johtamaksi prosessiksi vasta 1000-luvulta lähtien. Varhaisin varmasti tiedetty Rooman paavin oman hiippakuntansa ulkopuolella kanonisoima pyhimys on Augsburgin piispa Udalric, joka kanonisoitiin vuonna 993. Rouenin arkkipiispan vuonna 1153 pyhimykseksi julistama Walter Pontoiselainen on puolestaan viimeinen muun kuin paavin kanonisoima pyhimys.

 

 

 

 

 

Mainokset

Tietoja Katja Ritari

Filosofian tohtori, Uskontotieteen dosentti, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkija
Kategoria(t): Kanonisaatio, Naiset, Pyhimykset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s