Huhtikuisella vierailullani Skotlannissa sain tilaisuuden käydä katsomassa myös Skotlannin kansallismuseossa Edinburghissa parhaillaan olevan näyttelyn Celts: Art and Identity. Näyttely oli alunperin British Museumissa Lontoossa 24.9.2015-31.1.2016, mistä se siirtyi maaliskuun alussa Edinburghiin. Siellä näyttely jatkuu aina 25.9.2016 saakka. British Museum mainostaa näyttelyä ensimmäisenä laajana näyttelynä, joka käsittelee kelttiläisen taiteen ja identiteetin historiaa kokonaisuudessaan kattaen 2500 vuotta kelttiläisen identiteetin uudistamista ja uudelleen keksimistä. National Museum of Scotland puolestaan kertoo kotisivuillaan näyttelyn avaavan monimutkaista tarinaa kansoista, joita on kutsuttu tai jotka ovat kutsuneet itseään nimellä ”keltit” heidän tuottamiensa poikkeuksellisen kauniiden esineiden kautta. Näyttelyn kokoavana ajatuksena on siis esitellä sitä, mitä kelttiläisyys on eri aikoina ja eri paikoissa tarkoittanut. Siten näyttely lähtee liikkelle 1990- ja 2000-lukujen ”kelttikriittisestä” tai ”kelttiskeptisestä” lähinnä arkeologisesta tutkimuksesta, jossa kritisoitiin perinteistä näkemystä yhtenäisestä kelttiläisestä kulttuurista, jonka sydänalueet ovat rautakautisissa Itävallan ja Sveitsin alueiden Hallstatt ja La Tène -kulttuureissa. Etenkin Lontoon näyttelyä kuitenkin kritisoitiin siitä, että se keskittyi tähän arkeologiseen tutkimukseen sivuuttaen kelttiläisten kielten roolin kelttiläisen identiteetin rakennusaineena. Näin Lontoon näyttely antoi ymmärtää, että modernit kelttiläiset identiteetit ovat keksittyjä ja koko keltit käsite on konstruktio, jonka alle voi laittaa melkein mitä tahansa. Edinburghissa näyttelyn tekstejä ja esillepanoa on muokattu hiukan ja ymmärrettävästi Skotlannista käsin katsottuna kelttiläinen identiteetti näyttäytyy hiukan eri valossa.
Näyttelyn esittämä kysymys siitä keitä keltit ovat toimii hyvin sen kantavana ajatuksena ja näyttelyssä kävijän ajatukset johdatetaan toimivasti tähän teemaan jo ensimmäisessä salissa, jossa on asetettu vierekkäin Holzgerligenistä Saksasta löydetty kaksikasvoinen noin 2500 vuotta vanha patsas ja Glasgow boys -ryhmään kuuluneiden taiteilijoiden Edward Hornelin ja George Henryn vuonna 1890 maalaama teos The Druids: Bringing in the Mistletoe.
Kuvat: British Museum ja Wikimedia commons
Ensimmäisen salin jälkeen näyttely etenee väljän kronologisesti rautakaudelta antiikkiin ja keskiaikaan ja siitä 1800-luvun Celtic revival -ilmiöön. Näyttelyn ensimmäisessä osassa korostui ajatus siitä, että paikalliset yhteisöt omaksuivat tyylisuuntia ja esineiden valmistustekniikoita, jotka saattoivat levitä hyvinkin laajalle. Näin ollen yhteisöjen materiaalisen kulttuurin samankaltaisuus ei välttämättä tarkoita sitä, että yhteisön sosiaalinen rakenne tai henkinen kulttuuri olisi samanlaista. Toisaalta taas Iberian niemimaalla kelttiläisellä kielialueella tuotetut esineet eroavat selvästi tyyliltään ns. kelttiläisestä La Tène tyylistä. Näyttelyssä tuotiin esiin myös kelttiläiseen tyyliin muualta, kuten esimerkiksi kreikkalaisilta ja etruskeilta, otetut vaikutteet.
Vasemmalla keltiberialainen solki 300-200 eaa., ylhäällä oikealla Snettishamin torc -koru 100-50 eaa. ja alhaalla Thames-joesta löydetty Wandsworthin kilpi 300-200 eaa.
Kuvat: Getty-images, Wikimedia commons ja Wikimedia commons
Näyttelyyn oli saatu koottua todella vaikuttava kokoelma kelttiläistä tyyliä edustavia esineitä, joista monet olivat minulle ennestään kuvista tuttuja. Oli todella hienoa nähdä niin monta kuuluisaa esinettä samalla kerralla. Kohokohtia olivat esimerkiksi Battersean kilpi 350-50 eaa., Desboroughn kelttiläinen peili ajanlaskun alun paikkeilta ja upeat eläinpäiset carnyx torvet, joiden soittoa pääsi myös kuuntelemaan videolta.
Kuva: Wikimedia commons, wikimedia commons ja Wikimedia commons.
Näyttelyn ehdoton kohokohta on kuuluisa Gundestrupin pata, joka oli onnistuttu saamaan lainaksi Kööpenhaminasta Tanskan Kansallismuseosta. Tämä massiivinen (läpimitta 69cm ja korkeus 42cm) hopeinen pata löydettiin paloiksi hajotettuna tanskalaisesta suosta vuonna 1891 ja sen arvoitus kiehtoo ihmisiä yhä. Se on ajoitettu noin viimeiselle vuosidadalle ennen ajanlaskun alkua ja sen valmistustekniikka on paikallistettu Traakiaan nykyisen Bulgarian seuduille. Sitä kuitenkin yleisesti pidetään kelttiläisenä esineenä, koska joillakin siinä esiintyvillä hahmoilla on kaulassaan tyypillinen kelttiläinen torc-koru. Padan sivupaneeleissa esiintyviä hahmoja ja teemoja on myös yritetty paikallistaa kelttiläiseen mytologiaan, mutta hyvin epävarmoin tuloksin. Keltit-näyttelyssä näitä erilaisia tulkintoja padan alkuperästä ja siitä löydettyjä erilaisia vaikutteita tuodaan ansiokkaasti esiin. Padan esillepano näyttelyssä on myös erittäin onnistunut: valaistus tuo yksityiskohdat selvästi esille ja padan asettaminen riittävän matalalle mahdollistaa myös sen sisäpohjan kuvioinnin näkemisen. Olen nähnyt padan aiemmin Kööpenhaminassa ja mielestäni padan esillepano Edinburghissa oli jopa onnistuneempi kuin sen kotipaikassa.
Kuva: Wikimedia commons
Kaikista padasta esitetyistä tulkinnoista tosin en ollut aivan samaa mieltä. Padassa olevan kuuluisan sarvipäisen mahdollisesti kelttiläistä Cernunnos-jumalaa esittävän hahmon asento ei mielestäni välttämättä vastaa intialaisen joogin istuntaa, koska risti-istunnassa voi toki istua muutenkin. Sen sijaan uskottavammin intialaisista vaikutteista kertovat padan norsua esittävät eläinhahmot.
Cernunnos-hahmo. Kuva: Wikimedia commons
Norsut Gundestrupin padassa. Kuva: Wikimedia commons
Näyttelyn loppuosa keskittyy roomalaiseen Britanniaan ja Brittein saarten kristillistymiseen varhaiskeskiajalla. Näyttelyn maantieteellinen painopiste siirtyy tässä vaiheessa selvästi Brittein saarille ja esiin tulevat myös alueen muut varhaiskeskiaikaiset asukkaat, kuten anglosaksit, viikingit ja piktit. Walesin kelttiläinen kulttuuri puolestaan jää näyttelyssä hyvin vähälle huomiolle, mikä on hiukan hämmästyttävää ottaen huomioon, että nykypäivänä siellä on ehdottomasti elinvoimaisin kelttiläiseen kieleen nojaava kulttuuri. Roomalaisajan esineistä kiehtovia ovat etenkin jumalien ja jumalataren patsaat, joissa tyypillinen roomalainen jumaluus on saanut joko paikallista uskonnollista perinnettä heijastavia piirteitä tai paikalliseen kieleen perustuvan nimen.
Tässä osassa näyttelyä silmiinpistävää on se, että toisin kuin alkuosassa, esillä eivät ole välttämättä näyttävimmät ja kuuluisimmat esimerkit esineistä. Esimerkiksi Dublinissa Irlannin Kansallismuseossa esillä oleva Ardaghn malja on läsnä ainoastaan sitä mukailevan 1800-luvulla tehdyn maljan muodossa. Näyttelyssä esillä oleva Pyhän Chadin evankeliumikirja 800-luvulta ei myöskään ole koristelunsa puolesta läheskään niin näyttävä kuin tunnetummat Kellsin ja Lindisfarnen evankeliumikirjat.
Evankelista Markuksen ja Luukaksen muotokuvat Pyhän Chadin evankeliumikirjassa. Kuva: Wikimedia commons ja Wikimedia commons
Näyttelyn loppuosassa tulee kuitenkin hyvin esiin se kuinka kelttiläinen ornamentiikka jatkoi elämäänsä varhaiskeskiajan esineistössä, kuten pyhäinjäännöslippaissa, soljissa, käsikirjoituksissa ja kiviristeissä. Näyttelyvieras voikin seurata sitä kuinka tietyt kelttiläiseen taiteeseen yleisesti liitetyt teemat, kuten toisiinsa kietoituvat koristenauhat, kehittyvät ja muuttuvat ajan kuluessa, mutta säilyttävät silti tunnistettavan muotonsa.
Näyttely päättyy osioon, jossa esitellään käsityksiä kelteistä 1700- ja 1800 -luvuilla, jolloin kelttiläisyys löydettiin uudestaan ja menneisyyden keltit esitettiin romantisoidussa ja eksoottisessa valossa samalla tavoin kuin kaukaisten maiden ”jalot villit”. Edinburghin näyttelyssä korostuu ymmärrettävästi etenkin skotlantilainen aineisto ja Skotlannin ”kelttiläisen” identiteetin rakentuminen. Näyttelyn erinomaisena päätöksenä voi pitää viimeisen huoneen seinälle heijastettua videota, jossa skotlantilaisten yliopistojen tutkijat kertovat miten he itse määrittelevät kelttiläisyyden ja mitä se heille merkitsee. Tätä voi pitää mahdollisesti vastineena Lontoon näyttelylle, jota kritisoitiin modernin kelttiläisen perinteen väheksymisestä ja josta saattoi saada sen kuvan, että kelttiläisyys ei oikeastaan merkitse mitään, vaan se on keksitty kategoria, johon voi sisällyttää melkein mitä vaan.
John Duncanin romantisoitua keltti-kuvaa heijastava maalaus Riders of the Sidhe vuodelta 1911. Kuva: Wikimedia commons
Itse poistuin näyttelystä yli kahden tunnin kiertämisen jälkeen hyvillä mielen ja tyytyväisenä, että pääsin näkemään sen. Oli todellinen elämys päästä näkemään paikan päällä niin monia kuuluisia esineitä, joiden kuvia olen näyttänyt esimerkiksi luennoillani. Näyttelyn yhteydessä on oma pieni näyttelykauppansa, josta ostin todella perusteellisen yli 300-sivuisen näyttelykatalogin sekä piktien kivipiirroksista löytyvällä ratsastajahahmolla koristellun mukin, josta voin juoda työhuoneellani teetä ja muistella näyttelyä. Myymälässä oli laaja valikoima erilaisin kelttiläisin teemoin koristeltuja esineitä ja kelttiläisistä koruista tehtyjä jäljennöksiä. Lisäksi siellä oli rinta rinnan sekä vakavampaa tutkimukseen perustuvaa kirjallisuutta kelteistä että populaarimpaan kelttikäsitykseen perustuvia kirjasia kelttiläisen taiteen käytöstä omaan hengellisyyden harjoitukseen.
Pyhiinvaelluksia 