Adomnánin Pyhistä paikoista

Tänään 23.9. on jälleen aika muistaa Pyhää Adomnánia, josta kirjoitin jo vuosi sitten. Adomnán toimi Skotlannin rannikolla sijaitsevan Ionan luostarin apottina ja kuoli siellä vuonna 704. Nykyisin hänet muistetaan ennen kaikkea Ionan perustajan Pyhän Columban pyhimyselämäkerran kirjoittajana, mutta keskiajalla hänen maineensa lepäsi erityisesti hänen kirjoittamansa Pyhää maata käsittelevän teoksen De locis sanctis eli ’Pyhistä paikoista’ varassa.

 Adomnán kertoo saaneensa Pyhää maata koskevat tiedot teokseensa gallialaiselta kirkonmieheltä Arculfilta. Jostain syystä Arculf oli ajautunut melko kauas reitiltään ollessaan paluumatkalla Pyhästä maasta päätyen Ionaan. Teosta luettiin pitkään vain matkakertomuksena ja kiinnostus sitä kohtaan perustui lähinnä siihen, että se on varhaisin eurooppalainen kuvaus Pyhästä maasta Arabivalloituksen jälkeiseltä ajalta. Nottinghamin yliopiston historiallisen teologian professori Thomas O’Loughlin on kuitenkin tarkentanut kuvaamme teoksesta viimeisinä vuosikymmeninä ja tuonut esiin Adomnánin oman oppineisuuden roolin teoksessa. Adomnán ei vain kirjannut muistiin Arculfin kertomaa vaan nojasi paljon myös omaan lukeneisuuteensa. Oikeastaan De locis sanctis ei edes ole pelkästään matkakertomus vaan eksegeettinen teos, joka pyrkii selventämään maantieteellisen tiedon pohjalta Raamatun kertomusten tapahtumapaikkoja ja selvittämään niitä koskevia ristiriitaisuuksia tai epäselvyyksiä.

Adomnán esimerkiksi kertoo Arculfin vierailleen lähteellä, josta Johannes Kastajan joi erämaassa ollessaan. Adomnán sanoo Johanneksen evankeliumissa kerrottavan, että Johannes Kastajan ruokana erämaassa olivat ”heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja”. Itse asiassa Adomnán erehtyy tässä, koska kysein kohta löytyy Matteuksen evankeliumin jakeesta 3:4 ja Markuksen evankeliumin jakeesta 1:6 eikä Johannekselta. Joka tapauksessa Arculf kertoo nähneensä alueella pieniä ja ohutvartaloisia heinäsirkkoja, jotka eivät pysty hyppäämään pitkälle ja niitä on siksi helppo pyydystää. Kun ne kypsentää öljyssä, ne tarjoavat hiukan ravintoa. Lisäksi seudulla kasvaa puita, joiden maidonväriset leveät lehdet maistuvat hunajalta. Arculfin kertoman mukaan nämä ovat se hunaja, jota Johannes Kastaja nautti ruuakseen.

Adomnánin teoksen laajimmat kuvaukset koskevat Jerusalemia ja Pyhän haudan kirkkoa. Adomnán esimerkiksi kertoo kuinka syyskuun 12. päivä Jerusalemissa pidettävien suurten markkinoiden päättyessä sen kadut puhdistuvat markkinavieraiden ja heidän kantojuhtiensa aiheuttamasta liasta yöllä tulevan kaatosateen ansiosta. Adomnánin mukaan Jumala on siunannut Jerusalemia sellaisella sijainnilla, että se on rinteessä, jolloin sateen vedet ja niiden mukaansa pyyhkimät liat eivät jää kaduille vellomaan, vaan valuvat kaupungin itäisten porttien kautta ulos kohti alempana sijaitsevaa laaksoa.

Pyhän haudan kirkko on ollut suosittu pyhiinvaelluspaikka jo sen rakentamisesta 300-luvulla saakka. Kirkko on historiansa aikana rakennettu uudelleen useaan kertaan ja varhaiskristillisen perinteen mukaan sen alueella sijaitsee sekä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen paikka Golgata että hänen tyhjä hautansa. Legendan mukaan Keisari Konstantinuksen äiti Helena löysi kirkon rakennustöiden aikana sieltä Kristuksen ristiinnaulitsemiseen käytetyn ristin, jonka palasia levitettiin keskiajalla reliikkeinä ympäri kristikuntaa. Adomnan kuvailee paikalla sijaitsevaa täysin pyöreää kirkkoa, jonka ympärillä ovat kolminkertaiset muurit. Kirkon sisällä on kiveen kaiverrettu kammio, jossa Jeesuksen hauta sijaitsee. Kuvauksellaan tästä hautakammiosta Adomnán pyrkii selventämään eri kirjoittajien käyttämien eri nimitysten aiheuttamaa sekaannusta: hänen mukaansa termi monumentum eli monumentti viittaa koko hautaluolaan kun taas sepulchrum eli hauta viittaa sen sisällä olevaan kiviseen alustaan, jolla Jeesuksen ruumis laskettiin lepäämään.

De locis sanctis teoksen käsikirjoituksessa oleva kaavakuva Pyhän haudan kirkosta.

Kuva: wikimedia commons

De locis sanctis kuvaa myös Jerusalemin ulkopuolisia alueita. Adomnán kertoo esimerkiksi Hebronissa sijaitsevasta kaksikammioisesta luolasta, johon on haudattu Abraham, Iisak, Jaakob ja Aatami. Päällisin puolin Adomnánin kertomus vaikuttaa vain suoraviivaiselta kuvaukselta paikasta, jossa Arculf vieraili, mutta tosiasiassa se on eksegeettinen vastaus kysymykseen Aatamin hautapaikasta. Eri perinteiden mukaan Aatamin hautapaikka oli joko Hebronissa, Temppelin alla Jerusalemissa tai jossain mielikuvituksellisessa paikassa kuten maanpäällinen paratiisi. Adomnánin kuvauksen tarkoitus on ratkaista tämä ongelma todistamalla, että Arculf todella näki Aatamin haudan Hebronissa. Todellisuudessa on kyseenalaista kuinka paljon Adomnánin kuvaus todella perustui Arculfin kertomuksiin (jos häntä ikinä oli olemassakaan), sillä Arculfin kertoman mukaan Hebronissa oli vain matalan aidan ympäröimä hautapaikka ja  jonkinlainen luola, kun taas todellisuudessa siellä on jo Adomnánin ja Arculfin aikana ollut Herodotuksen aikainen suurempi kirkkorakennus, jonka pohjalle on rakennettu siellä nykyisin sijaitseva moskeija.

De locis sanctis sisältää kuitenkin myös materiaalia, jolla ei ole eksegeettista taustaa vaan sitä voi pitää yleisesti kiinnostavana, kuten kuvaus Aleksandrian vilkkaasta satamasta ja Niilin jokisuistosta, jossa asuu nelijalkaisia petoja, krokotiilejä, jotka voivat napata ja kiskoa veden alla ahmittavaksi jopa hevosen tai härän. Teokseen sisältyy myös joitakin ihmetarinoita liittyen pyhiin esineisiin, kuten Kristuksen päätä haudassa peittänyt liina, jota tuli ei pystynyt tuhoamaan, sekä kuvauksia paikallisista tavoista kuten polttopuun kuljettaminen kameleiden selässä vaunujen tai vankkureiden sijaan. Teos päättyy Pyhän maan ulkopuolelle Aleksandriaan, Konstantinopoliin ja Vulkanus-nimiselle tulivuorelle Sisilian itäpuolelle.

Adomnánin teosta lukiessa on muistettava, että kyseessä ei ole suoraviivainen matkakuvaus, vaan kuvaus pyhistä paikoista eli paikoista, joilla on uskonnollista merkitystä. Teoksen materiaali on siis valittu tätä tarkoitusta silmällä pitäen ja se selittää esimerkiksi Adomnánin jatkuvan kiinnostuksen pyhien henkilöiden hautapaikkoja kohtaan. Vaikka hän olisikin saanut pääosan materiaalistaan Arculfilta, hän on ohjannut kysymyksillään kertomusta omien taustatietojensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti tiettyihin yksityiskohtiin ja teemoihin.

Advertisement